Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019



Hyvinvointivalmentaja Jari Kenttäma tässä hei!




Kärsitkö sinä väsymyksen oireista?









Tänään minulla on teemana väsymyksen oireet ja sitten muutaman vinkki ja ratkaisu näiden oireiden lieventämiseen. Tuon siis ensimmäisenä sen oirekuvauksen esille ja sitten kerron hieman näkemyksiä tämän tietyn oireen lieventämiseen. Käyn tapauskohtaisesti jokaisen oireen läpi. Ensin on tietysti hyvä miettiä, mitä nuo oireet ovat siellä käytännönläheisessä elämässä.  Tietysti kun ajatellaan niin lepo on se paras ratkaisu näihin kaikkiin oireisiin. Joskus elämäntilanne on kuitenkin sellainen että se lepo ei ole mahdollista. Esimerkiksi lapsen syntymä voi olla sellainen tekijä. Stressitekijät ylipäätään voivat olla sellaisia selkeitä syitä, ettei ehdi tai pysty lepäämään tarvitsemaansa määrää. 
-
Ensimmäinen ja selkein oire voi olla esimerkiksi tavaroiden unohtamiset ja muut huomiointi virheet ja erheet. Toisin sanoen tekemisen fokus vähän katoaa. Eikä edes välttämättä muista jos kävelee johonkin huoneeseen, että miksi sinne meni ylipäätään tai jotain vastaavia oireita voi ilmetä. Ensimmäinen vinkki, jota minä suosittelen tähän on hiljentymisharjoitteet. Syy, miksi suosittelen hiljentymisharjoitteita on oikeastaan aika yksinkertainen. Siten me voimme olla hieman levollisempia. Näin ollen voimme suhtautua vaikka hieman levollisemmin näihin unohduksiin, joita voi käydä.  Toinen väsymyksen oire on sellainen kehollinen kokemus. Avaan hieman tätä teoriaa. Esimerkiksi silloin kun on väsynyt niin verenkierto pakkaantuu ylläpitämään niitä välttämättömiä kehon toimintoja. Silloin voi tulla esimerkiksi herkemmin vilu tai kylmä. 
-
Ensimmäinen vinkki tähän on se, että pukeutuu hieman lämpimämmin. Toinen vinkki on oikeastaan se, että silloin voi harjoitella jotain maltillisempaa liikuntamuotoa. Esimerkiksi hölkkä tai kävelylenkki voi olla silloin hyvä. Mikäli kokee että jonkinlainen treeni on hyvä tehdä. Tällaisena päivänä se kuntosaliharjoittelu, ei välttämättä ole se paras ratkaisu. Kolmas vinkki on oikeastaan siinä, että syö ravitsevampaa ruokaa. Näin se keho saa niitä tarvitsemiaan ravintoaineita. Tietysti on hyvä syödä vaikka vähän enemmän kuin normaalisti silti on tärkeää huomioida ruokailurytmin yllläpitäminen. Näin toimiessa ruokailu auttaa tukemaan sitä jaksamista. Lisäksi paljon puhuttu aihe viime aikoina on ollut veden juonti. Veden sekaan suositellaan laittamaan suolaa.  
Esimerkiksi mineraali pitoinen suola. Harmaa merisuola. Ruususuola ovat hyviä vaihtoehtoja. Lisäksi tuonne veden sekaan suositellaan lisäämään jotain c-vitamiini pitoista nestettä. Esimerkiksi sitrus hedelmistä saa sitä. Greippi hedelmä tai lime toimii siinä tai vaikka ananas. Kokonaisen ananaksen sisältä se hedelmälihan neste käy tässä tapauksessa lisukkeeksi. 


Se syy, miksi näitä suositellaan tulee oikeastaan siinä, että c-vitamiini autta imeyttämään näitä muita ainesosia kehoon. Juurikin tuon hyvälaatuisen suolan mineraaleja sekä lisäksi auttaa myös imeyttämään vettä paremmin, ylläpitämään niitä kehon toimintoja.  Kolmas oire. Kolmas oire oikeastaan liittyy tähän ensimmäiseen. Siellä on se tavaroiden unohtelu ja muut huomiointi virheet ja erheet. Kolmas oire on tarkemmin se, että asioiden delegointi ja priorisointi kyky joutuu koetukselle väsymyksen vuoksi. Näin ollen se looginen ajattelu joutuu haasteen kohteeksi. Siksi onkin tärkeää välillä opetella sietämään näitä haasteita ja näitä epäsuotuisia tilanteita. Kuinka se sitten tehdään? Jos on esimerkiksi sellainen tilanne, että on sopinut jonkin tapaamisen tietylle ajankohdalle ja sitten huomaakin, että tilanteet vie mennessään, eikä meinaa suoriutua tuonne tapaamiseen ajoissa. Silloin on tärkeää ilmoittaa tuosta viiveestä ajoissa.  Ehdottaa vaikka tuon tapaamisen siirtämistä samalle päivää, hieman myöhemmin. 
-
Lisäksi voi ehdottaa tuon tapaamisen siirtämistä myös toiselle päivälle kokonaan. Hyvin usein tuo ehdotus on hyvä esittää rohkeasti, muitta mutkitta.  Jep. Tällaisia mietteitä tänään. Mikäli sä näet tai koet, että näistä minun ajatuksista on sulle hyötyä. Niin laita ihmeessä jakoon tämä video. Myös joku muu voi hyötyä näistä ajatuksista. Muutoin jos tulee tunne tai tarve, että tahdot soittaa lisätietoja joistakin ajatuksista niin sen saa tehdä, rohkeasti. Voit ottaa yhteyttä ja neuvotellaan yhteistyökuviosta jatkoa ajatellen. Mikäli muutoin tahdot seurata minun ajatuksia niin youtube päivittyy aika ajoin. Samoin facebook ja instagram tileillä pyörii ajankohtaisia päivityksiä muutaman päivän välein. 
-

Songs // Laulut // Kappaleet
-
Lauv, Troye Sivan - i'm so tired... (Lyrics)
-
Jasmine Sokko - TIRED (Official Music Video)
-
Alan Walker - Tired (Lyrics) ft. Gavin James
-
Toby Keith - Tired




Tunne vapautta, voi hyvin, elä terveenä ja palataan taas.
Yt- Hyvinvointivalmentaja Jari Kenttämaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti