Namaste!

Luin aikoinaan about kymmenisen vuotta sitten sellaisen kirjan, kuin Oivaltava tietoisuus. James Redfield nimiseltä kirjailijalta. Tässä vuosien mittaan olen ajatuksissani palannut tuon kirjan julkaisemiin näkemyksiin ihmismielistä/mielestä ja siitä kuinka se toimii eri ihmisten kohdalla. Jotenkin koen tuon vahvasti jakamisen arvoisena asiana ihmissuhteita ajatellen. Tai ainakin se omalle kohdalleni on helpottanut omien tunteideni käsittelemistä toisten ihmisten lähettämiin signaaleihin.  Olipa sitten kunkin signaalin herättämän tunteen pohjavire ollut positiivinen tai negatiivinen. Suosittelen vilpittömästi myös tutustumaan hänen kirjasiin nimeltä yhdeksän oivalluksen tie sekä kymmenes oivallus. Eräänlainen vastakaiku erilaisiin roolijako asioihin, joita olemme mahdollisesti sisällyttänyt itseemme kasvaessamme nuoresta aikuiseksi.

Eli ymmärrykseni toisten suhteen on kasvanut ihmisten välisissä kanssakäymisissä. Kaikkein eniten mielessäni ovat pyörinyt näkemykset tietyistä hallintadraamoista, joita on valaissut James Redfield nämä ovat Minäparka, torjuva, kuulustelija sekä pelottelija. Itselläni se on ollut minäparka ja hetkittäin se varmasti messuaa vieläkin.. Tämä helpotti omaa itsetuntemustani ja auttoi ymmärtämään kuinka siitä pääsin/pääsen eroon. Sillä se josta olet tietoinen ei enää hallitse sinua niin kovin kuin se asia jota käytät tiedostamattomasti. Aloitan joka tapauksessa yksin viihtymisestä en tarkoita sitä, että heti on muutettava erilleen yms. vaan käsitteenä mielestäni tämä auttaa ymmärtämään kumppanissa tiettyjä puolia. Tämän jälkeen etenen parisuhteen sovelluksiin. Sen jälkeen uppoudun romantiikkaan ja lopuksi avaan käsitteitä hallintadraamoista. Elikkäs tässä seuraavassa on otteita kirjailijalta nimeltä James Redfield kirjasta nimeltä Oivaltava tietoisuus:



Yksin viihtyminen


Mistä tiedämme, olemmeko saaneet aikaan sisäisen maskuliinisen ja femiinisen energiamme tasapainoon ja saavuttaneet sisäisen turvallisuuden tunteen? Minun mielestäni yksi mitta on se tunnemmeko olomme turvalliseksi ja tuotteliaaksi yksin eläessämme. Tarkoitan yksin elämisellä tässä elämistä ilman huonetoveria tai muita ihmisiä, joihin takerrumme valveilla ollessamme. Meidän on itse pystyttävä kokkaamaan ja syömään tuoka nauttien, ei hellan ääressä pikaisesti vaan rauhassa, elegantisti kynttilän valossa pöydässä, joka on katettu hienosti ja jossa istumme yksin. Meidän on silloin tällöin pystyttävä kiusaantumatta menemään  yksin "treffeille" -esimerkiksi elokuviin tai ravintolaan syömään- aivan kuten toisten ihmisten kanssa.

Meidän on myös pidettävä itsestämme huolta taloudellisesti, suunniteltava tulevaisuutta, neuvoteltava itse sopimukset ja kaupat ja kehitettävä omat vapaa-ajan harrastuksemme. Se, johon voimme nojautua ollaksemme eheä kokonaisuus, on omasta sisimmästämme löytyvä jumalallinen. Tämä ei suinkaan tarkoita itsekkyyttä tai eristäytyneisyyttä muusta yhteiskunnasta. Uskaltautuisin jopa väittämään, että pystymme olemaan terveessä vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa ainoastaan, jos olemme yhdentäneet kaiken sisäisen energiamme. Vasta sitten aidon romanttisen parisuhteen mahdollisuus on ulottuvillamme. Arvostettu parisuhdeterapeutti Harville Hendrix on todennut uraauurtavissa teoksissaan Kaikki rakkaus mikä sinulle kuuluu ja Keeping the Love You Find7 , että niin kauan kuin odotamme saavamme energiamme toiselta ihmiseltä olemme juuttuneet parisuhteisiin, jotka ovat pelkkiä valtataistelun areenoita.



Minä uskon, että ne parisuhteet, joissa käymme valtataisteluita ja joiden kautta lopulta tiedostamme valtataisteluongelmamme, tulevat vastaamaan synkronisesti ja ovat itse asiassa pyhiä parisuhteita aivan kuten teoksessa A Course in Miracles todetaan.8 Kuva omista riippuvuuksistamme tulee meitä vastaan yhä uudestaan eri henkilöiden muodossa, kunnes sanoma lopulta menee perille. Näiden parisuhteiden tarkoitus on opettaa meidät pääsemään eroon niiden tarpeesta, niin epäromanttiselta kuin se kuulostaakin. Vasta sitten voimme uudelleen saada rakkauden ja turvallisuuden tunteen omasta sisäisestä yhteydestämme jumalalliseen. Ollessamme naimattomia ihminen toisensa jälkeen lähestyy meitä etsiessään läheisriippuvaista paria. Jos hyppäämme parisuhteesta toiseen, emme saavuta mitään. Vain vastustamalla parisuhteiden houkutusta saamme riittävästi aikaa vahvistua sisältä päin ja hankkia energiaa, jolla etsiä sopivampaa sukulaissielua.

Lähteet: (Oivaltava tietoisuus kirjan sisältäviä lähteitä siis)


7. H. Hendrix, Getting the love you want(New york: Haroper Collins, 1990; suom huom. Kaikki se rakkaus, mikä sinulle kuuluu); Keeping the Love you Find (New york pocket, 1993).

8.H. Shucman & W. Thetford, A Course in Miracles (Clen Ellen, Calif.:Foundation Inner Peace, 1976

Nykyiset parisuhteet

Tämän tietäen, mitä meidän tulee tehdä nykyiselle parisuhteellemme? Maskuliinisen ja femiinisen energiamme yhteensovittaminen on luullakseni mahdollista myös parisuhteessa - mutta vain, mikäli kumpikin osapuoli ymmärtää prosessin energiadynamiikan ja kehittää sitä yhdessä toisen kanssa. Prosessin ymmärtäminen yksin on paljon vaikeampaa. Ongelman ratkaisu piilee siinä, että pari palaa rakkauden piiriin, kun valtataistelu puhkeaa. On seurattava valppaana, mitä tapahtuu kun riita alkaa. Toinen tai kumpikin osapuoli on tyytymätön, koska hänen energia tasonsa on laskenut ja toisen käyttäytyminen ei vastaa ideaali vanhemman, maagisen isän tai äidin, muistoa, jonka hän on toiseen projisoinut. Me tahdomme toisen osapuolen vastaavan tätä ihannekuvaa, koska me sen avulla pystymme mielessämme rentoutumaan ja luottamaan siihen, että parimme pitää huolen meidän turvallisuuden tunteestamme.

Tämä projektio ja itse asiassa koko yritys laskea saavansa toiselta ihmiseltä sisäisen jumalallisen energian korviketta on aina tuomittu epäonnistumaan ja puhkeaa aina uudelleen valtataisteluksi. Ratkaisuna on palaaminen rakkauden ja sisäisen turvallisuuden tunteet tilaan, jopa valtataistelun aikana, ja toisen ihmisen kohottaminen kaikin voimin. Tämä onnistuu vain, jos on aikaisemmin kokenut jonkinlaisen, mystisen, transendenssisen yhteyden, jota voi nyt muistella ja käyttää apuna. Rakkauteen palaaminen ei toisin sanoen ole pelkkä ajatus. Se on todellinen uudistuva hetki, jossa ammennamme siitä rakkauden ja turvallisuuden tilasta, joka perustuu sisäiseen jumalalliseen energiaan. Se onko tämä kohdallamme todellista, jää kuten kaikki muutkin vastaavat asiat ainoastaan oman arviointimme varaan. Teoksen A Course in Miracles mukaan parisuhteen osapuolet voivat saavuttaa tämän tilan jopa riidellessään, mikäli porautuvat riittävän syvälle rakkauteen. Se on kuitenkin valtataistelun melskeessä hyvin hankalaa.

 Monen ongelmasuhteessa elävän on sitä varten päästävä fyysisesti eroon toisesta osapuolesta - tai vähintäänkin välttää yhdessäoloa. Tämä onnistuu kuitenkin vain, mikäli kumpikin osapuoli käyttää tämän ajan etsimällä mystistä avautumista, omakohtaisen transsendenttisen kokemuksen mahdollisuutta, ja tuo sitten tämän kyvyn parisuhteeseen. Mitä sen sijaan teemme, jos meistä tuntuu syvällä sisimmässämme, että olemme väärässä parisuhteessa? Panemmeko välit poikki? Monet valitsevat tämän vaihtoehdon. Uusissa parisuhteissa toistamme kuitenkin vain vanhojen parisuhteiden mallia yhä uudestaan ja uudestaan, ellemme ensin varaa aikaa henkilökohtaisen eheyden saavuttamiseen. Mistä tiedämme, milloin olemme valmiit, milloin olemme onnistuneet saattamaan oman maskuliinisen ja femiinisen energiamme tasapainoon? Eräiden terapeuttien mukaan sisäisen rakkautemme ja turvallisuuden tunteemme kyvyt joutuvat parisuhteessa koetukselle riippumatta siitä, kuinka tasapainossa katsomme olevamme, ja vaikka olisimme saaneet yksin ollessamme miten paljon energiaa tahansa. He ovat varmasti oikeassa. Olen kuitenkin vakuuttunut myös siitä, että energia ja turvallisuuden tunne, jota opimme löytämään omasta itsestämme, on menestyksen tärkein osatekijä.


Romantiikka


Kun pohdimme uutta ihmisten välistä etiikkaamme, mikään kysymys ei ohita tärkeydessä sitä, miten toimia romanttisissa suhteissa. Uuden henkisen tietoisuuden valossa näymme esittävän jälleen samat ikivanhat kysymykset: miten saamme romanttisen suhteen kestämään? Miksi romanttinen rakkaus loppuu usein rappeutuen monimutkaiseksi valtataisteluksi? Tavallinen romanttinen kokemus alkaa varsin helposti. Yksi vilkaisu riittää ja pam! Siinä edessämme on unelmiemme ihminen. Ensimmäinen keskustelu vahvistaa asian. Toisin kuin meidän kaikkien kokemat yksipuoliset ihastuksemme tämä tuntuu todelliselta: tunne on molemminpuoleinen. Huomaamme, että meillä on lukemattomia yhteisiä arvoja ja elämäntapavalintoja. Ja voi niitä tunteita!

Rakkaus poreilee ja seksi on kiihkeää ja sielukasta. Saatamme ajan mittaan rajoittaa seurusteluamme vain toisiimme tai mennä naimisiin ja ruveta suunnittelemaan pitkää yhteistä tulevaisuutta. Tunnemme olevamme tyytyväisiä kenties ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Kukaties jopa toteamme, ettö olemme löytäneet puuttuvan puoliskomme, ihmisen joka tekee elämästä elämisen arvoisen. Ja sitten tapahtuu jotain. Eräänä päivänä huomaamme, että tilanteessa on jotain vialla. Kumppanimme käyttäytyy jossain asiassa tavalla, joka ei oikein tunnu täyttävän romanssin hengen vaatimuksia. Hän ei mielestämme enää kiinnitä meihin yhtä paljon huomiota kuin suhteen alussa. Tai sitten meille voi valjeta, että innostuksen huumassa meillä jäi huomaamatta, ettei tämä toinen ihminen alunperinkään osoittanut jollain parisuhteeemme osa-alueella meitä kohtaan niin paljon huomiota kuin olisimme tarvinneet. Niin ihmeellistä kuin se onkin, huomaamme samalla, että partnerillamme on myös yhtä ja toista valittamista meistä, että hän löytää vikoja meistä ja käytöksestämme. Alamme puolustella itseämme, samoin partneri, ja tyypillinen valtataistelu on alkanut.



 Jotain hallintadraamoista



Hallintadraamat ovat usein sellaisia joilla nyt vain olemme sitten onnistuneet saamaan tahtomme läpi lapsuuden perheissämme. En tarkoita sitä että yksikään niistä niin mahtavia olisi itsessään, vaan tietoisuus niistä auttaa pääsemään läpi monenlaisista tilanteista. Sekä auttaa suhtautumaan kuhunkin niistä omalla ns. oikealla tavallaan juuri kyseiselle draamalle. Näitä hallintadraamoja ovat siis minäparka, torjuva, kuulustelija sekä pelottelija.

Minäparka

Hallintadraamoista passiivisin on uhrin strategia, josta olen käyttänyt nimeä minäparka. Tässä draamassa ihminen ei kilpaile energiasta suoraan, vaan yrittää saada osakseen huomiota ja kunnioitusta manipuloimalla toisen tuntemaan sympatiaa. Tiedämme siirtyneemme minäparan energiakenttään silloin, kun joudumme tietynlaiseen vuoropuheluun, jossa tasapainoamme järkytetään. Tunnemme yhtäkkiä ilman mitään syytä syyllisyyttä kuin keskustelukumppanimme olisi määrännyt meidät tähän rooliin. Hän saattaa sanoa: "odotin sinulta eilen soittoa, mutta sinä et soittanutkaan" tai "minulle sattui kaikenlaista kamalaa eikä sinua löytynyt mistään". Hän saattaaa jopa lisätä: "minulle tapahtuu pian yhtä ja toista muuta kamalaa, etkä silloinkaan ole auttamassa minua". Sen mukaan millaiset välit meillä on tähän henkilöön, hän saattaa ilmaista asian eri tavoin jos hän on työtoveri, hän voi puhua siitä, että hän on musertua työtaakkansa alle tai kiireisiin aika tauluihin - ja että sinä et auta häntä tässä asiassa laisinkaan.

Jos hän on pinnallinen tuttava, hän saattaa vetää sinut mukaan keskusteluun, siitä miten kurjaa elämä yleensä ottaen on. Erilaisia muunnoksia on kymmeniä, mutta perussävy ja strategia ovat aina samat. Tällainen ihminen kosiskelee aina tavalla tai toisella myötätuntoa ja väittää sinun olevan vastuussa. Minäparan draaman strategiana on tietenkin järkyttää tasapainoamme ja saada meiltä energiaa luomalla meihin syyllisyyden tai epäilyksen tunne. Jos otamme tämän syyllisyyden todesta, pysähdymme katsomaan tämän toisen ihmisen maailmaa hänen silmillään. Heti sen tehdessämme minäparka tuntee voimiensa kasvavan, kun hän saa oman energiansa lisäksi meidän energiaamme, ja se tekee hänen olonsa turvallisemmaksi. Muista, että tämä näytelmä on lähes täysin tiedostamaton. Se juontuu lapsuudessa omaksutuista henkilökohtaisesta maailmankuvasta ja toisen hallinnan strategiasta. Minäparan elämässä maailma on paikka, jossa ei voi luottaa siihen, että toiset täyttäisivät hänen hyvinvoinnin ja huolenpidon tarpeensa, ja se on myls niin pelottava paikka, että hän ei uskalla ottaa sitä riskiä, että pyrkisi tyydyttämään nämä tarpeensa suoraan ja aktiivisesti.

Valitettavasti näillä tiedostamattomilla uskomuksilla ja aikomuksilla on maailmaan se vaikutus, että minäparka päästää elämäänsä nimenomaan niitä hyväksikäyttäjiä, joita hän eniten pelkää. Lisäksi minäparan elämässä tulee usein vastaan traumaattisia tapahtumia. Maailmankaikkeus reagoi tuottamalla juuri sellaisen maailman, jota tämä henkilö odottaa, ja tällä tavoin draama on aina itsensä toteuttava kehäpäätelmä. Minäparka joutuu tietämättään noidankehään.

Miten suhtautua minäparkaan


Kun joutuu tekemisiin minäparan kanssa, on tärkeää muistuttaa itseään siitä, että draaman tavoitteena on saada energiaa. Keskustellessaan minäparan kanssa täytyy olla tietoisesti valmis antamaan hänelle energiaa. Se on nopein tapa auttaa häntä eroon draamastaan. Seuraavaksi on pohdittava, onko minäparan vetoaminen syylisyydentuntoomme oikeutettua. Elämässä toki tulee vastaan paljon tilanteita, joissa kannamme huolta siitä, että olemme jättäneet toisen ihmisen pulaan, tai että tunnemme myötätuntoa jotakuta vaikeaan tilanteeseen joutunutta kohtaan. Nämä reaaliteetit meidän on kuitenkin saatava itse valita eikä antaa niitä toisen päätettäväksi. Vain me itse voimme päättää, milloin ja missä määrin meidän kuuluu auttaa toista hädässä. Annettuamme minäparalle energiaa ja tultuamme siihen tulokseen, että tässä näytelläään hallintadraamaa, on seuraavana askeleena sanoa ääneen mistä on kyse, toisin sanoen ottaa hallintadraama puheeksi.

Kukaan ei pysty jatkamaan tiedostamatonta leikkiä, jos se nostetaan tietoisuuteen, jos nostetaan kissa pöydälle. Tämän voi tehdä esimerkiksi sanomalla: "Minusta tuntuu siltä, että sinun mielestäsi minun pitäisi tuntea syyllisyyttä". Tässä vaiheessa on oltava valmis etenemään rohkeasti, sillä vaikka tavoitteena on kohdata tilanne rehellisesti, toinen osapuoli saattaa tulkita sanamme tyrmäykseksi. Tässä tilanteessa tyypillinen reaktio voisi olla: "Arvasinhan minä ettet tosissasi pidä minusta". Joskus taas minäparka saattaa loukkaantua tai suuttua. Nähdäkseni on hyvin tärkeää pyytää toista kuuntelemaan ja jatkamaan keskustelua. Se onnistuu kuitenkin vain, mikäli annamme hänelle keskustelun aikana jatkuvastu hänen haluamaansa energiaa. Ennen kaikkea meidän on oltava sinnikkäitä, jos mielimme parantaa keskinäisen suhteemme laatua. Parhaassa tapauksessa toinen osapuoli kuulee, mitä me hänelle sanomme kunosoitamme hänen käyttävän hallintadraamaa, ja pystyy avautumaan korkeammalle itsetietoisuuden tasolle.


Torjuva


Torjuvan hallintadraama on edellisestä hieman vähemmän passiivinen. Tiedämme siirtyneemme tätä strategiaa käyttävän henkilön energiakenttään, kun keskustelun aloitettuamme huomaamme, ettei häneltä saa suoraa vastausta. Keskustelukumppanimme on etäinen ja välinpitämätön ja vastailee arvoituksellisesti. Jos esimerkiksi kysymme jotain hänen taustastaan, saamme vastaukseksi epämääräisen yhteenvedon, vaikkapa "Minä vähän matkustelin", mutta emme sen tarkempaa selitystä. Tässä keskustelussa meistä tuntuu, että meidän on esitettävä jatkokysymys kaikkein yksinkertaisempiinkin tiedusteluihimme. Saatamme joutua kysymään "Missä olette matkustellut?" Ja saamme vastauksen "Siellä täällä". Juuri tässä torjuvan strategia näkyy oikein selvästi. Hän luo ympärilleen hämärän ja salaperäisen ilmapiirin pakottaen meidät käyttämään energiaa saadaksemme kaivetuksi hänestä tiedot, jotka joku toinen kertoisi ilman sen kummempia kommenverkkejä.

Tällöin keskitymme intensiivisesti torjuvan maailmaan ja katsomme sitä hänen silmillään toivoen ymmärtävämme hänen taustansa, ja niiin me annamme hänelle hänen haluamaansa energiaa. On kuitenkin muistettava. että kaikki epämääräisesti vastailevat tai vastaamisesta kieltäytyvät eivät suinkaan käutatorjuvan hallintadraamaa. Keskustelulumppanimme kenties tahtoo vain pysyä jostain muusta syystä anonyyminä. Jokaisella on oikeus yksityisyyteen ja siihen, että lertoo toisille vain sen minkä tahtoo. Sen sijaa on aivan eri asia käyttää tätä etäisenä pysyttelemisen strategiaa energian hankkimiseen. Torjuvalle se on manipulointikeino, jolla hän yrittää houkutella meidät lähemmäksi ja silti pitää meidät riittävän etäällä. Jos esimerkiksi tulemme siihen johtopäätökseen, ettei hän haluakkaan keskustella kanssamme - ja sen huomattuamme siirrämme huomiomme toisaalle - torjuva hyvin usein jatkaakin keskustelua sanomalla jotain, minkä tarkoitus vetää meidät takaisin mukaan vuorovaikutussuhteeseen, jotta energian virtaus hänelle jatkuisi.

Torjuvan strategia juontuu menneisyyden tilanteista kuten minäparankin strategia. Yleensä torjuva ei ole lapsena kyennyt jakamaan ajatuksia toisten kanssa vapaasti, koska se olisi ollut uhkaavaa tai vaarallista. Sellaisessa ympäristössä torjuva oppi vistimään toisten kanssa epämääräisesti ja keksi samalla keinon saada toiset kuuntelemaan, jotta pystyi saamaan heiltä energiaa. Torjuvan strategia perustuu minäparan strategian tavoin tiedostamattomiin maailmaa koskeviin oletuksiin, Hän ajattelee, että maailma on täynnä ihmisiä, joille ei voi paljastaa intiimejä asioita. Hän luulee, että paljastuneita tietoja käytetään myöhemmin häntä vastaan tai että häntä niiden pohjalta kritisoidaan. Kuten aina, nämä oletukset virtaavat torjuvasta ihmisestä ulospäin vaikuttaen siihen, millaisia tapahtumia hänen elämässään tulee vastaan, Siten ne toteuttavat käytännössä  hänen alitajuiset uskomuksensa.


Miten suhtautua torjuvaan


Voidaksemme käsitellä tehokkaasti torjuvan draamaa käyttävää henkilöä meidän on taas muistettava lähettää hänelle energiaa tietoisesti aluksi. Jos lähetämme rakkauden energiaa emmekä itse käy puolustuskannalle, vähennämme keskustelukumppanin kokemaa painetta, joka saa hänet jatkamaan manipulointia. Kun paine hellittää, voimme aloittaa uudestaan, sanoa ääneen mistä on kyse ja nostaa draaman tietoisuuteen ottamalla sen puheenaiheeksi. Kuten minäparan draamassa, me voimme tässäkin odottaa kahdenlaisia reaktioita. Ensinnäkin torjuva henkilö saattaa paeta vuorovaikutustilanteesta ja katkaista viestintäyhteyden.

Tämä vaara on toki aina olemassa, mutta riski on otettava, sillä jos sanomme jotain muuta, joudumme vain jatkamaan samaa tanssia. Tässä tapauksessa voimme vain toivoa, että suorasukaisuutemme panee alulle uuden käyttäytymismuodon, joka johtaa itsetiedostukseen. Toinen tapa, jolla torjuva saattaa reagoida, on, että hän jatkaa viestintää kanssamme mutta kieltää olevansa etäinen. Tässäkin pätee sama kuin aina: meidän on pohdittava, onko hän kenties sittenkin oikeassa. Jos kuitenkin olemme varmoja omasta näkemyksestämme, meidän on pysyttävä lujana ja jatkettava dialogia hänen kanssaan. Keskustelu toivottavasti johtaa uuteen kanssakäymisen tapaan.



Kuulustelija

Kuulustelijan hallintadraama on edellisiä aggressiivisempi ja nyky-yhteiskunnassa hyvin yleinen. Tässä manipulointistrategiassa ihminen hankkii energiaa toisilta kritisoimalla. Kuulustelijan seurassa meistä tuntuu aina siltä, että meitä tarkkaillaan. Samalla meistä saattaa tuntua, että meidät on leimattu tietynlaiseen rooliin, jossa suurin osa ihmisistä tekee hänen mielestään kohtalokkaita virheitä elämänsä suhteen ja jossa hän katsoo tehtäväkseen tilanteen korjaamisen. Kuulustelija saattaa esimerkiksi sanoa "Sinä et pukeudu riittävän hyvin ottaen huomioon, millaisessa työssä olet" tai "Olen pannut merkille, ettet pidä kotiasi kovin hyvässä siivossa". Aivan yhtä hanakasti hän saattaa kritisoida sitä, miten teemme työmme tai puhumme, tai arvostella erilaisia henkilökohtaisia piirteitämme. Aiheella ei sinänsä ole merkitystä. Kaikki kelpaa, kunhan kritiikki saa tasapainomme järkkymään ja tekee olomme epävarmaksi.

Kuulustelijan tiedostamattomana strategiana on tehdä meistä jokin huomautus, joka saa meidät hätkähtämään. Näin puhuessaan hän toivoo, että otamme kritiikin täydestä ja omaksumme hänen näkemyksensä maailmasta. Kun näin käy, alamme katsoa tilannetta kuulustelijan silmin, mikä taas antaa hänelle energiaa. Kuulustelijan tavoitteena on nousta toisten uhmisten elämän päätuomariksi, jotta toiset heti keskustelutilanteen alkaessa alistuisivat hänen maailmankuvaansa ja antaisivat hänelle jatkuvasti energiaa. Muiden draamojen tavoin tämäkin pohjautuu tiettyihin maailmaan projisoituihin oletuksiin. Kuulustelija uskoo, ettei maailma ole turvallinen eikä järjestyksessä, ellei hän tarkkaile kaikkien käyttäytymistä ja asenteita ja oikaise toisten virheitä. Tässä maailmankuvassa hän on sankari, ainoa, joka on tarkkana kuin porkkana ja pitää huolen siitä, että asiat hoidetaan huolellisesti ja täydellisesti.

Yleensä vanhemmat eivät ole kuulustelijan lapsuudenkodissa huolehtineet hänen tarpeistaan tai hän on joutunut kasvamaan kokonaan ilman vanhempia. Tällaisessa epävarmassa energiatyhjiössä kuulustelija hankki osakseen huomiota ja energiaa ainoalla osaamallaan tavalla: tuomalla esiin toisten virheitä ja kritisoimalla perheen käyttäytymistä. Kun tällainen lapsi kasvaa aikuiseksi, hän säilyttää nämä maailman tilaa ja ihmisen perusluonnetta koskevat oletukset, jotka vuorostaan luovat kuulustelijan elämään juuri tällaisen todellisuuden.


Miten suhtautua kuulustelijaan


Kun on tekemisissä kuulustelijan kanssa, on oma tasapaino säilytettävä niin hyvin, että pystyy kertomaan hänelle, miltä hänen seurassaan tuntuu. Tässäkin on keskeistä välttää asettumasta puolustuskannalle. Lähetämme toiselle osapuolelle rakkauden energiaa samallu kun selitämme, että meistä tuntuu siltä, kuin hän tarkkailisi ja kritisoisi meitä. Kuulustelija voi reagoida tähän eri tavoin. Ensinnäkin hän saattaa väittää, ettei hän ole alkuunkaan kriittinen, vaikka antaisimme esimerkkejä hänen kriittisyydestään. Tässäkin meidän on harkittava sitä mahdollisuutta, että saatamme olla väärässä ja että olemme jostain syystä kuulleet vähättelyä siellä, missä sitä ei ole ollut. Jos toisaalta olemme varmoja omasta näkökulmastamme, voimme ainoastaan selittää kantamme siinä toivossa, että pääsemme aloittamaan aidon vuoropuhelun. Kuulustelioja saattaa toisaalta kääntää tilanteen ympäri ja syyttää meitä kriittisiksi.

Jos näin käy, meidän on jälleen mietittävä, onko syytös aiheellinen. Jos se ei ole, meidän on jatkettava keskustelua siitä, millaiseksi toinen saa olomme tuntumaan. Kolmastapa jolla kuulustelija saattaa reagoida, on, että hän väittää esittämänsä kritiikin olevan aiheellista, että sen esittäminen on tarpeen ja että me emme halua myöntää omia vikojamme. Jälleen kerran meidän on mietittävä, voiko tämä väite pitää kutinsa. Jos olemme varmoja omasta kannastamme, voimme luetella esimerkkejä siitä, että kuulustelijan esittämä arvostelu on ollut joko tarpeetonta tai että hän on esittänyt sen tarpeettoman jyrkästi. Kaikille tulee vastaan tilanteita, joissa tuntuu, että toiset toimivat oman etunsa vastaisesti. Meistä voi tuntua, että meidän pitäisi puuttua tilanteeseen, huomauttaa virheestä.

Tässä on ratkaisevaa se, miten me tilanteeseen puutumme. Uskon että alamme vähitellen oppia esittämään hyvin varovaisia huomautuksia, kuten "Jos minun autossani olisi näin kuluneet renkaan, ostaisin uudet" tai "Kun olin itse samanlaisessa tilanteessa, erosin vanhasta työpaikasta ennen kuin löysin uuden ja kaduin sitä myöhemmin". Toisen ihmisen tilanteeseen voi puuttua tavalla, joka ei järkytä hänen tasapainoaan eikä murenna hänen itsetuntoaan niin kuin kuulustelijan tapauksessa. Meidän on selitettävä kuulustelijalle hienotunteisen huomautuksen ja hyökkäävän kriittisyyden ero. Kuulustelija saattaa panna välit poikki, jos hän ei kestä kuulla, mitä sanottavaa meillä on, mutta tämä riski meidän on otettava pysyessämme uskollisen omalle kokemukselle.


Pelottelija


Pelottelijan strategia on hallintadraamoista aggressiivisin. Tällaisen ihmisen energiakenttään siirtymisen huomaa siitä, että olomme on uupunut tai epämukava ja lisäksi turvaton, saatammepa jopa kokea olevamme vaarassa. Maailma muuttuu pahaenteiseksi, uhkaavaksi, tuntuu ryöstäytyneen käsistä. Pelottelija sanoo ja tekee sellaista, mikä antaa aihetta olettaa, että hän voi minä hetkenä hyvänsä saada raivonpuuskan tai muuttua väkivaltaiseksi. Hän saattaa puhua toisten ihmisten vahingoittamisesta tai osoittaa meille vihaavansa rikkomalla huonekaluja tai paiskomalla tavaroita. Pelottelijan strategiana on saada huomiomme ja siten energiamme osakseen luomalla ympäristö, jossa me tunnemme olomme niin uhatuiksi, että keskitämme kaiken huomiomme häneen. Toinen ihminen herättää vaikutelman, että hän saattaa minä hetkenä hyvänsä menettää itsehillinnän tai tehdä jotain muuta vaarallista, me toki pidämme häntä visusti silmällä. Jos keskustelemme tällaisen henkilön kanssa, alistumme yleensä tuota pikaa kannattamaan hänen näkemystään.

Kun katsomme maailmaa hänen silmillään yrittäen nähdä, mitä hän saattaa seuraavaksi tehdä (tämä on meidän kannaltamme itsepuolustusta), hän tietenkin saa meiltä kipesti kaipaamaansa energiaa. Tällainen pelottelustrategia on yleensä kehittynyt sellaisessa ympäristössä, jossa kyseinen henkilö on kärsinyt selvää energiapulaa. Tässä ympäristössä on ollut hallitsevia ja uhkaavia pelottelijoita, eikä mikään muu strategia ole auttanut saamaan energiaa takaisin. Vetoaminen muiden syyllisyydentuntoon minäparan tavoin ei tepsi, eiväthän toiset piittaa lainkaan. He eivät liioin edes huomaa, jos yrittää esittää koppavaa. Ja kuulusteluyritykset herättävät vain suuttumusta ja vihamielisyyttä. Ainoa ratkaisu on kestää energiavajetta, kunnes on kasvanut niin isoksi, että pystyy itse pelottelemaan toisia. Pelottelija näkee maailman paikkana, jossa on umpimähkäistä väkivaltaa ja vihamielisyyttä. Tässä maailmassa ihminen on täysin yksin, kukaan ei välitä hänestä vaan torjuu hänet - ja juuri tällaisissa tilanteissa pelottelijan oletukset saavat hänen elämässään käymään niin kerta kerran jälkeen.


Miten suhtautua pelottelijaan

Pelottelijaan suhtautuminen on erikoistapaus. Tilanne on selvästi vaarallinen, joten useimmiten on viisainta vain poistua hänen luotaan. Jos suhde pelottelijaan on pitkäakainen, on viisainta yleensä antaa tilanne asiantuntijan hoidettavaksi. Terapeuttinen menettely on tietenkin paljolti samanlainen kuin muiden draamojen kohdalla. Tällaisen ihmisen kanssa pääsee yleensä tuloksiin tekemällä hänen olonsa turvalliseksi, antamaölla hänelle tueksi kaipaamaansa energiaa ja tuomalla draaman tietoisuuteen. Ikävä kyllä maailmassa on vielä paljon pelottelijoita, jotka eivät saa apua ja jotka elävät milloin pelon, milloin raivon vallassa. Monet heistä joutuvat ennen pitkää tekemisiin rikosoikeuden kanssa, ja on toki viisasta pitää tällaiset henkilöt erossa muusta yhteiskunnasta. Mutta järjestelmä, joka pitää ihmisiä ensin lukkojen takana
 antamatta minkäänlaista terapiaa ja päästää sitten vapaiksi, ei ymmärrä ongelman perussyytä eikä tee mitään sen korjaamiseksi.


Eroon omasta hallintadraamasta


Yleensä kuulemme elämän varrella toisten suusta erinäisiä valituksia siitä, miten käyttäydymme. Ihmisellä on taipumus olla piittaamatta näistä valituksista tai selittää ne parhain päin voidakseen jatkaa elämäänsä mieluisalla tavalla. Vielä nykyisinkin, vaikka tietämys haitallisista käyttäytymiskaavoista ja pinttyneistä tavoista on nousemassa laajempaan tietoisuuteen, meidän on hyvin vaikeaa tarkastella omaa käyttäytymistämme objektiivisesti. Vaikeissa hallintadraamoissa, joissa ihminen on hakenut asiantuntija- apua, kriiisireaktiot voivat tehdä tyhjäksi useita vuosia kestäneen terapian aikaansaaman myönteisen kehityksen ja kasvun silloin, kun kriisi saa voitetuiksi luullut vanhat käyttäytymiskaavat putkahtamaan uudelleen pintaan. Terapeuttien keskuudessa onkin yleistynmässä käsitys, että todelliseen edistykseen tarvitaan muutakin kuin se patoutumien purku, katarsis, joka tapahtuu varhaislapsuuden traumoja omakohtaisesti tutkittaessa. Tiedämme nyt, että tällaiset tiedostamattomat yritykset energian ja turvallisuuden tunteen saamiseksi voidaan lopettaa ainoastaan keskittymällä ongelman syvään, eksistentiaaliseen perustaaan ja etsimällä älyllisten oivallusten lisäksi uutta turvallisuuden tunnetta, joka on riippumaton ulkoisista olosuhteista. Tarkoitan tässä aivan toisenlaista katarsista, sitä josta mystikot ovat kautta aikojen puhuneet ja josta kuulee nykyisin yhä enemmän. Sen valossa, mitä tiedämme yhteiskunnassa käydystä energiakilpailusta, meidän tulee tutkia itseämme tarkoin, tunnistaa oman draamamme muodostavat oletuksemme ja aikomuksemme ja etsiä uusi kokemus, joka auttaa meitä avautumaan sisäiselle energiallemme.