Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tervehdys!



Tervetuloa blogiini!=)

Selvennystä itsestäni


Mielestäni näen itseni olevan rakkauden palvelija. Mitä se tarkoittaa kohdallani käytännössä? Mielestäni sellaista, että pyrin olemaan rakastava ihminen itselleni ja niille ihmisille, joita kyseisillä hetkillä on ympärilläni. Eli pyrin  antamaan itsestäni läsnäolon tunnetta ja näkyvyyttä eri tilanteiden käänteissä niin paljon kuin vain suinkin kykenen sitä tekemään. Välillä huomaan miettiväni sitä, kuinka helppoa olisikaan ulkoistaa sisäinen ahdinkoni toisiin ihmisiin kuitenkin tiedän asiosta liikaa tehdäkseni sitä, joten pyrin tutkimaan tilanteita objektiivisesti rakkauden näkökulmista. Pyrin siis tutkimaan sitä, mikä voisi olla rakastamisen arvoista minulle sekä puntaroin sitä, mikä on tai voi olla tärkeää ja rakastamisen arvoista muille. Sitten puntaroin sitä, mikä on rakastamiseni tarkoitus juuri tässä kyseisessä suhteessa. Pyrin kohtelemaan jokaista ihmistä itseni vertaisena taustasta huolimatta. Rakastan kuitenkin itseäni siinä määrin mielestäni riittävästi, että en suostu epäsuotuisaan kohteluun kenenkään taholta. Pyrin kuitenkin olemaan omaa mieltäni rakentavassa hengessä. Aina tilanne ei vaadi ääneen julistettua mielipiteen ilmaisua tai tahtojen taistelua, jotta tuntisin itseni riittäväksi ihmisenä.



Erilaiset tilanteet vaativat erilaista toimintaa. Eikö ole tärkeämpää, että itse tiedän kuka olen kuin että pohtisin sitä, miten ihmiset minua tulkitsevat? Sillä he tulevat tulkitsemaan minua joka tapauksessa oman vapaan tahtonsa mukaisesti siitä huolimatta, miten huolissani siitä olisin. Mistä tiedät kuka olet? Mielestäni alat silloin pääsemään lähelle sitä kun kysyt useammin kuin kerran päivässä tämän seuraavan kysymyksen itseltäsi: Mitä minä tahdon tehdä nyt itselleni/itsekseni? ennemmin kuin aina kysyt sitä että miten voin palvella sinua.. Ensin on hyvä auttaa itseään ja sen kautta voi olla enemmän voimavaroja auttaa myös toisia. Tasapainoisemmasta pisteestä lähtöisin kuin että pyrkisit vain aina auttamaan muita mutta unohtaisit itsesi siinä prosessissa.


Tässä seuraavassa on radio haastattelu jossa olin osallisena. Tämä haastattelu tosin tehtiin englanniksi. Vaan kappaleet ovat universaalisia kaikesta huolimatta. =)


Points of Clarity- Kbama Web Radio


Pari loppu kevennys kappaletta! =)


Forever & Always - Parachute

Ellie Goulding - How long will I love you




Antoisaa alkavaa viikkoa kaikille! =)

Namaste!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti