Namaste


Tervetuloa blogiini =)

Rakkauden jäljillä

Olen selvitellyt rakkauden luonnetta tässä viikon aikana. Rakastaminen tarkoittaa mielestäni todellista hyväntekeväisyyttä tunneyhteyksien kautta. Todellinen rakkaussuhde vaatii sellaista kanssakäymistä, jossa hyväksytään sekä hyvät että huonot puolet ihmisessä. Mielestäni sekä itsessään että muissa. Mikäli aluksi ei muuhun kykene niin tietoisuuden lisääminen näihin asioihin voi jo helpottaa ensiaskeleiden ottamisessa. Meidän tulisi jättää odotukset siitä, miltä meidän mielestämme pitäisi tuntua sellaisen ihmisen seurassa, jonka voimme hyväksyä elämäämme ehdoitta. Toisaalta mikään ei ole ehdotonta. Puhun odotuksien jättämisestä vaikka toisaalta toiveita meillä voi olla kuitenkin. Tarkoitan lähinnä sitä, että tahtoo saada jotain ihanaa elämäänsä vaan ei sitoudu siihen kaavaan, miten ja mitä kautta sen elämäänsä saa. Mielestäni meidän ei tulisi tehdä etukäteis oletuksia sen suhteen, kuinka sen pitäisi elämässämme tapahtua. Näin toimiessamme meille jää enemmän tilaa luovuudelle. Anna ajatuksia ja eheyttäviä mielenosoituksia kumppanillesi ystävillesi tai kenelle tahdotkin. Näin toimiessasi säilytät avoimen ja positiivisen mielen nykyhetkeen ja tulevaisuuteen liittyen menneisyyttäkään unohtamatta.


Rakkautta ajatellen meidän tulisi mielestäni nauttia tästä matkanteosta sillä rakastaminen tapahtuu tässä hetkessä. Vaikka me asettaisimmekin tavoitteita elämässä sekä siviilissä että työyhteisöissä niin me voimme mielestäni nauttia siitä matkasta, jota teemme tavoitteita saavuttaessa. Näin ollen osaamme nauttia silloinkin enemmän siitä voitosta, jonka olemme saanut käsiimme tuon kyseisen matkan ansioista juurikin. Mikäli matkalla on epäonnistumisia takana niin sitä suurempi on riemumme voitosta. Sinänsä sana epäonnistuminen on hieman harhaanjohtava, koska ei ole olemassa epäonnistumisia vaan oppikokemuksia elämästä. Tietysti tämä tavoitteen kiinni saaminen tuntuu vielä voimakkaammin hyvältä nahoissamme mikäli saamme jakaa sen jonkun kanssa yhdessä tai erikseen.


Mielestäni on tärkeää osata ottaa hetki hieman löysemmin kun on saavuttanut jonkun etapin ennen kuin asettaa uutta tavoitetta. Lähinnä siksi, että jos taas asetat uuden tavoitteen heti entisen saavutettuasi niin silloin ei välttämättä saa  "perillä" olemisen tunnetta missään vaiheessa ja silloin jumiutuu vain tavoittelemaan jotakin. Näin ollen turhautuu prosessissa ja ehkä jopa itse prosessiin. Rakkauden tavoittelu mielestäni sitoutuu jossain määrin samojen lakien alaiseksi kuin parempien urheilusuoritusten tavoittelu. Näin ollen ihminen jahtaa rakastumisen tunnetta rakastamisen sijasta. Rakastaminen sinänsä on ja pysyy meistä huolimatta avoimena itselleen. Rakkaus on ihmistä varten olemassa. Rakasta siis. Rakkauden harha on siinä, että uskoo jotain mitä ei tiedä. Suurempi harha on siinä, että ei uskalla avautua kokemaan rakkautta. Myönnä itsellesi ääneen jos et luota rakkauteen. Tiedosta syyt seurauksien takaa. Hoida ongelmaa älä pelkästään sen seurausta ja olet vapaampi kokemaan sen täytteyden, mitä se voi tarjota.


Tässä suraavassa Jevgenin näkemyksiä rakkauteen:

Rakkauden ja rohkeuden suhteesta:

Esimerkki siitä, kuinka rohkeus pelastaa rakkauden

(Tämänkertaisen vieraskynäkirjoituksen on tehnyt Elä Paremmin-blogista ja Rohkeuskoulu-yrityksestä tuttu rohkeuskouluttaja ja tunne-elämän valmentaja Jevgeni Särki. Jevgeni uskoo itsensä kehittämisen sekä rohkeus- ja rakkaustaitojen vaalimisen olevan vastaus useimpiin elämämme solmukohtiin.)

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mitä on rakkaus?

Minun nähdäkseni rakkaus on ennen kaikkea halua jakaa hetkiä elämästään jonkin asian tai ihmisen kanssa. Rakkaudella on monia muotoja, eikä jokin tietty rakkauden ilmenemismuoto ole muita parempi, arvokkaampi tai oikeampi. Lyhyen hetken ajan säihkyvä rakkaus voi olla yhtä todellista, kuin vuosikymmenten aikana kasvanut rakkauskin.

Ennen kaikkea uskon, että hyväksyntä, luottamus, arvostus ja halu ymmärtää toista ovat kestävän rakkauden kulmakiviä. Todellinen rakkaus on kaunista, sallivaa ja mahdollistavaa: Se hyväksyy ja luottaa, ei syytä ja rajoita.

Valitettavasti tämä on vain kaunista juhlapuhetta. Todellisen arkielämän tuiskeessa ylevät mietteet unohtuvat, arjen haasteiden pimentäessä kirkkaan taivaamme.

Tällöin rakastamamme ihminen voi näyttäytyä rasittavana ja kyllästyttävänä, jopa epämiellyttävänä. Hän voi päätyä elämässään valintoihin ja tekoihin, joita emme osaa hyväksyä ja jotka saavat epäilemään rakkautemme riittävyyttä.

Tällöin rakkaus voi saada uusia, synkkiä muotoja. Ilo ja luottamus muuttuvat ahdistukseksi ja epäilyksi. Halu sallia ja mahdollistaa muuttuu haluksi rajoittaa ja hallita. Halu vaalia rakkautta muuttuu haluksi suojella sitä, ehkä todelliselta, ehkä kuvitellulta uhalta.

Halu suojella rakkautta ja itselleen tärkeää ihmissuhdetta on luonnollinen ja ymmärrettävä. Valitettavasti ja vaistonvastaisesti se herkästi johtaa suhteen hajoamiseen ja rakkauden päätymiseen. Siis täysin päinvastaiseen lopputulokseen kuin toivottu.

Ihminen, joka huomaa olevansa epäilyn ja tarkkailun alaisena kokee, ettei häneen luoteta. Ihminen vastaa epäluottamukseen osoittautumalla epäluottamuksen arvoiseksi. Syntyy itseään toteuttava kierre. Rakkauden säilyttämiseen tähdätyt teot päätyvätkin aloittamaan sen tuhon.

Synkkiä sanoja ja synkkiä tilanteita. Synkästäkin tilanteesta voimme kuitenkin löytää valonpilkahduksia.Aina rakkaus ei ole pelastettavissa. Se on menetys, mutta aina myös mahdollisuus. Kuolemaa seuraa aina uuden kasvun kausi. Kun menetämme yhden rakkauden, avautuu tilaa uusille. Usein tilanteen voi kuitenkin pelastaa.

Luottamus ja hyväksyntä ovat rakkautta lämmittävä liekki

Haluan nostaa esiin erään hyvin tehokkaan parisuhderapeuttisen metodin.

Kuvitellaan, että meillä on tyypillinen, kahdesta osapuolesta koostuva parisuhde. Molemmat osapuolet panostavat parisuhteeseen omat 50 %. Kahdesta puolikkaasta syntyy kokonaisuus, sataprosenttinen parisuhde. Ajan kanssa toinen osapuoli, syystä tai toisesta, alkaa panostamaan parisuhteeseen vähemmän. Ehkäpä hänellä on elämässään vaikea kausi, ehkäpä hän vain tuntee olonsa rakkaudettomaksi, eikä enää näe, miksi näkisi parisuhteen eteen vaivaa entiseen malliin. Parisuhteen ylläpito jää yhä enemmän ja enemmän toisen osapuolen harteille. Tässä vaiheessa toinenkin osapuoli herkästi ajattelee: ”Jos ei tuo, niin en minäkään. Miksi minun on huolehdittava parisuhteen hyvinvoinnista, jos toinenkaan ei tee osaansa?” Toteutuessaan tämä ajatus tekee lopun muutenkin kärsivästä parisuhteesta. Kun kumpikaan osapuoli ei tee suhteen eteen sitä vahvistavia töitä, suhde murenee kuin vedenrajassa oleva hiekkalinna. 

Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Tähän tilanteeseen vastauksen pyrkii tarjoamaan parisuhdeterapeuttinen ns. 150 prosentin metodi. Kun toinen osapuoli syystä tai toisesta ei jaksa panostaa omaa osuuttaan parisuhteen eteen tehtävästä työstä, toiselle osapuolelle syntyy valintatilanne. Hän voi joko vähentää omaakin panostaan, pitää oman panoksensa samana tai lisätä omaa panostaan. Eräs ihmissuhdepsykologian lainalaisuuksista on se,että ihminen pyrkii joko tietoisesti tai alitajuisesti vastaamaan hänelle asetettuihin odotuksiin. Kun ihmiselle annetaan rakkautta, kun hän tuntee olevansa rakkauden arvoinen, syntyy hänelle tarve vastata kaikkeen saamaansa rakkauteen. Kun häneltä taas otetaan rakkaus pois, kun häneen suunnataan epäilyksiä ja epäluottamusta, alkaa hän pian toimimaan näiden odotusten mukaan. ”Miksi edes yrittäisin, jos minuun ei kuitenkaan luoteta?”

Tilanne on siis seuraava: Parisuhteen toinen osapuoli ei enää jaksa panostaa suhteeseen entiseen malliin. Toinen osapuoli taas, sen sijaan että pahastuisi tästä, päättääkin lisätä omaa panostaan. Hän alkaa osoittamaan toiselle osapuolelle täyttä rakkauttaan siitä huolimatta, ettei toinen anna yhtä paljon. Tarkoitus on saada toiselle aikaan täydellisen hyväksytty ja arvostettu olo, osoittaa hänelle luottamusta ja ymmärrystä välittämättä siitä, kuinka paljon hän itse panostaa tilanteeseen. Tämän vuorostaan on tarkoitus herättää vähemmän tekevä osapuoli huomaamaan: ”hetkinen, kumppanini välittää minusta todella, voisinko itsekin tehdä enemmän?” Karkeasti luvuin havainnollistamalla idea on seuraava: Kun toinen panostaa suhteeseen vain esimerkiksi 50 % ja toinen nostaa osuuttaan täyteen 100 prosenttiin, on lopullinen prosenttimäärä 150. Se on paljon. Lukujen tarkoitus on tietysti vain havainnollistaa panostuksen määrää, ei edustaa todellisia tekoja.

Toimiiko se oikeasti?

Kyseinen metodi on käytössä havaittu todella tehokkaaksi, mutta se on saanut osakseen myös kritiikkiä, lähinnä kahdesta syystä:

Ensimmäisessä on kyse haluttomuudestamme sietää epäreiluksi miellettyä toimintaa. ”Miksi minun muka pitäisi panostaa enemmän ja osoittaa täyttä rakkautta ihmiselle, joka ei osoita samaa minua kohtaan? Miksi minun on annettava rakkautta ihmiselle, joka toimii toisin kuin haluaisin?” Lähes jokainen meistä oppii lapsena ns. ehtorakkauden mallin. Rakkautta ansaitaan, kun käyttäydytään toisen haluamalla tavalla. Olit kiltti äidillesi? Saat karkkia ja kehuja ja hyväilyä. Pudotit pöydältä äidin perintömaljakon? Saat huutoa, sättimistä ja joudut nurkkaan seisomaan. Opimme nopeasti hyvien tekojen johtavan palkitsemiseen ja pahojen tekojen rangaistukseen. Valitettavasti jatkamme saman metodin soveltamista myös aikuisina. Kun kumppanimme toimii toisin kuin tahtoisimme, päädymme rankaisemaan häntä. Tapamme rangaista? Rakkauden pois ottaminen.

Riitelemme tai painostamme, aloitamme mykkäkoulun, ehkä kostamme. Teemme siis tekoja, joilla osoitamme, ettei toinen ansaitse rakkautta, sillä hän ei toimi haluamallamme tavalla. Tarkoituksemme on ehkä hyvä: saada toinen tajuamaan mahdollisen virheensä ja toimimaan niin, että meidän olisi taas hyvä olla. Toteutus on kuitenkin likainen ja epämiellyttävä. Painostamme rakastamaamme ihmistä ottamalla häneltä pois osan rakkaudestamme. Näin kirjoitettuna se kuulostaa brutaalilta, mutta itse tehtynä pelottavan helpolta ja luonnolliselta. Jokainen meistä lienee moiseen syyllistynyt. Ylempänä esitelty 150 %-metodi tuntuu vaistonvastaiselta juuri siksi, että se on ristiriidassa oppimamme ehtorakkauden toimintamallin kanssa. Olemme oppineet rankaisemaan väärästä toiminnasta, emme palkitsemaan. Pikkumaisuuteen sortuminen on luonnollisempaa ja helpompaa kuin itsensä tilanteen yläpuolelle kohottaminen ja itselleen epämiellyttävistä teoista palkitseminen.

Toinen kritiikin syy on myös ilmeinen. Se on pelko siitä, että kumppanimme käyttää rajatonta rakkauttamme salliakseen itselleen tekoja, jotka tietää meille epämiellyttäviksi.

”Jos osoitan toiselle täyttä rakkauttani hänen vääristä teoistaan huolimatta, hänhän erehtyy luulemaan että ne ovat ihan okei ja tekee niitä vain enemmän!” Tätä vastaan on mahdotonta argumentoida. Pelko on varmasti joissain tapauksissa perusteltu. Käytännön havainnot puhuvat kuitenkin omaa kieltään: Täyden rakkauden osoittaminen näyttää pikemminkin vähentävän kuin lisäävän kumppanin rakkaudetonta kättäytymistä. 

Tässä kohtaan leikkiin astuu mukaan rohkeus.

Rohkeus on suhteen todellinen koossapitävä voima

Täyden rakkauden osoittaminen on helpommin sanottu kuin tehty. Mitä tapahtuu, jos annan toiselle hyväksyntää ja luottamusta, mitä tapahtuu, kun annan hänne ymmärrystä hänen valinnoistaan huolimatta?

Mitä jos hän tekee jotain, mitä pelkään? Mitä jos hän päätyy satuttamaan minua? Asetanko itseni vain typerällä tavalla alttiiksi? Asetanko itseni heikompaan asemaan?

Ikävässä tapauksessa kyllä. Elämän ja parisuhteen solmukohdat eivät ole helppoja ja niissä voi käydä huonosti kaikista korjausyrityksistämme huolimatta. Tämän vuoksi kyky ns. tunnerohkeuteen on tärkeä. Tunnerohkeus tarkoittaa kykyä kestää ja käsitellä vaikeita ja stressaavia tunne-elämän tilanteita. Tunnerohkeutta osoitamme esimerkiksi silloin, kun aloitamme hankalan parisuhdekeskustelun, jonka seurauksena suhteessa saattaa tapahtua suuriakin muutoksia. Tunnerohkeutta osoitamme silloin, kun päätämme erota parisuhteesta, vaikka tiedämme, että tulemme kuukausien ajan kärsimään pahasta mielestä. Tunnerohkeutta osoitamme silloin, kun paljastamme haavoittuvaisuuksiamme toiselle ihmiselle.

Tunnerohkeus ei ole helppo taito oppia. Halu elää ilman järkytyksiä ja pahaa mieltä on luonnollinen ja ymmärrettävä. Se on kuitenkin myös utopiaa: Tuskin kukaan selviää elämästä kohtaamatta edes muutamia suuria järkytyksiä ja kokematta edes muutamia synkkiä kausia. Tunnerohkeus on kuitenkin myös taito, joka on lähes edellytys sujuvalle parisuhde-elämälle. Mitä enemmän tunnerohkeutta ihmisellä on, sitä parempi on hänen kykynsä      

•  ratkoa ihmissuhteidensa haasteita ja solmukohtia
•  viestiä suhteissaan suoraan, selväsanaisesti ja rehellisesti

• ottaa riskejä ja tehdä valintoja, jotka saattavat johtaa pettymykseen ja pahaan mieleen
• kestää pettymyksiä ja pahaa mieltä sekä palautua siitä nopeammin
• luottaa siihen, että tilanteet päätyvät enemmän miellyttävällä kuin kielteisellä tavalla

Kuinka tunnerohkeutta opitaan?

Kuten todettu, tunnerohkeuden oppiminen ei ole helppo taito. Sen oppiminen on kuitenkin mahdollista jokaiselle, joka sitä aidosti haluaa.

Tunnerohkeus nojaa vahvasti itsetuntemukseen. Mitä paremmin tunnet itsesi, sisäisen maailmasi, tyypilliset ajatusmallisi ja reaktiosi, sitä suurempaa on rohkeutesi käydä tilanteisiin, jotka voivat järkyttää sisäistä rauhaasi. Opiskelemalla itsetuntemusta opiskelet myös tunnerohkeutta. Yhtä tärkeää kuin itsetuntemus on myös käytännön kokemus. Ihminen, joka on jo ollut useissa vaikeissa ja synkissä tilanteissa ja selviytynyt niistä tuntee itsensä aivan uudella tavalla. Hän tietää enemmän siitä, mitä hankalissa tilanteissa kannattaa tai ei kannata tehdä. Hän tietää, että vaikeatki tilanteet ovat kestettävissä. 

Tämä tieto taas on usein edellytys käydä kohti uusia, potentiaalisesti kielteisiä tilanteita.

Kolmas tärkeä tunnerohkeuden osa-alue on ymmärrys siitä, kuinka tunteet todellisuudessa toimivat. Aihe on sen verran pitkä, että ansaitsee oman kirjoituksensa, joten tässä tyydyn linkittämään tekstiin, jossa olen käsitellyt aihetta laajemmin. Siihen kannattaa tutustua :)

Päätän tämän kirjoituksen tähän. Pidä mielessä, että rohkeutta voi oppia. Pidä mielessä, että rakkaus on miellyttävämpää silloin, kun se sallii ja mahdollistaa, 

Siihen päättyi Jevgenin osuus. Kiitos Jevgenille vielä tässä yhteistyökumppanuudesta.=)
Jälleen laitan loppu kevennys kappaleita:


Kranium Ft. Chris Brown & Banky Hype - Nobody has to know

Kranium - Nobody has to know (raw)

Nicole Sherzinger - Your Love

Inna amazing

Passenger - Let Her go



Rakkaudellista alkavaa viikkoa kaikkialle! Peace..