Tervetuloa blogiini jälleen =)
Ajatus vs. Tunne
Olen pohdiskellut tässä lähiaikoina sitä, kun sanotaan, että olet mitä ajattelet olevasi. Sanotaan siis, että ajatukset luovat todellisuutesi. Vaihda ajatuksia niin elämä on muutos parempaan. Uskon, että näkemykseni ja/tai uskomukseni tähän ajatuksen voiman merkitykseen on nyt hieman järkkynyt sen suhteen, että tunne on se josta tulee todellisuus. Tärkeää on siis ajatuksien ja tunnetilojen yhteys. Tietysti ajatukset ohjaavat osittain tunteitamme. Kuitenkin vahvin ja voimakkain määrääjä tulevaisuuden muokkaajana on tunne. Sanotaan, että se tunne, joka meillä on vallitsevin itsestämme ja elämästämme on se ratkaisevin tekijä muutoksien suhteen elämässämme. Varsinkin sen suhteen, mihin suuntaan elämämme lähtee muokkkautumaan yleisesti katsoen fyysisellä tasolla. Mikäli tunnet negatiivisia tunteita niin yksi ratkaisu on se, että valitsee tuntea eri tavalla vaikka posiitivisesti. Toinen vaihtoehto on siinä, että syöksyy syvälle tuohon tunteeseen ja kohtaa sen vahvimman sisäisen tunteen, mitä sieltä sitten nouseekin esiin ja syleilee sitä rakkaudella sillä rakkautta sekin vain kaipaa osakseen ja se tunne, mikä sieltä nousee voi olla joko pelko, katkeruus, viha, raivo tai jokin muu tunne. Sinä tiedät kyllä, mikä se on kun vain annat sille mahdollisuuden kertoa itsestään. MUISTA KUITENKIN rakkaus itseäsi kohtaan. Anna sille aikaa. TURHAUTTAVAA EIKÖ?
Kun meillä ei tunnu olevan sitä aikaa, mitä asiat yleensä vaativat kasvaakseen ja kypsyäkseen. Sanotaan, että aika parantaa haavat. Aina sekään ei pidä paikkaansa. Tiedätkö miksi? Koska odottavat saavat jäädä odottelemaan. Joskus on mentävä vastaan. Ei tiedä vaikka tämä, jota odotetaan olisi jäänyt onnettomuuden pauloihin. Kenties auto hajosi ja hän ei pääse paikalle. Aika on sellainen tekijä, joka ei auta muutoksessa välttämättä sillä saatamme tarvita tönäisyä, oikeanlaista ohjausta tai opastusta valita eri tavalla. Saatamme tarvita jotakuta kertomaan meille, että on olemassa muitakin vaihtoehtoja. Niitäkin joita emme näe tai suostu näkemään omien uskomuksiemme kahlitessa meidät kaltereihin ja tiukasti. Joskus on tultava suurempia voimia avuksemme, jotta voimme ravistella kaltereita päästäksemme irti ja vapaiksi jälleen. Aikaa on älä huoli siitä. Kyllä aikaa riittää. Aikaa ajatellen mieleeni nousee eräs pätkä yhdestä kirjasta, jonka joskus luin. Siinä sanottiin kutakuinkin näin: "Saatan juostessani pelätä, että ehdinkö sittenkään maaliin asti ajoissa ja kas kummaa loppu suora alkaakin häämöttää edessäni ja olen maaalissa tuota pikaa sitten havahdun aikaa on sittenkin ja juoksen maaliviiva nauhan rikki. Ehdin kuin ehdinkin maaliin asti". Joten meillä on kaikki maailman aika juuri nyt käsillämme.
Ego vs. Itsetunto
Se miksi tulen kertomaan egosta ja itsetunnosta samassa lauseyhteydessä on siinä, että tahdon selventää väärinkäsityksiä, joita mielestäni ihmisten välille voi syntyä. Lähinnä siksi tahdon tuoda tätä esille, että välttyisimme turhilta riidoilta sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei kannattaisi edes ajautua väittelyyn ylipäätään sillä kaikkien päitä me emme voi käännyttää eikä onneksemme edes tarvitse. Tahdon siis selventää erästä asiaa, jossa uskon olevan epäselvyyksiä ihmisten välillä. Tämä väärinkäsitys syntyy siis siinä, kuinka ihmiset käsittävät itsevarmuuden ja egoilun yhdeksi ja samaksi asiaksi. Eihän asia suinkaan näin ole. On eri asia tuoda asia esille itsevarmasti ja rohkeasti kuin egonsa turvin. Eroavaisuus tulee tässä esimerkissä. Ne, jotka osaavat johtaa itsetunto oikeasti kohdallaan osaavat tunnustaa osaamattomuuden sellaisilla alueilla, joissa heidän tiedot ja taidot ovat puutteellisia syystä tai toisesta rajallisia. He siis antavat mielellään sekä vilpittömän rehellisesti tunnustusta jolle kulle tietävälle osapuolelle tässä heitä askarruttavassa asiassa. Egonsa turvin esilletuleva ei välttämättä myönnä osaamattomuuttaan joillain aluilla vaan hakee oikeutusta asioilleen esittämällä tietävänsa vaikkei tiedä.
On eri asia tietää kuin esittää tietävänsä. Ei voi millään tietää kaikkea kaikesta ja se joka tietää kaiken jostain asiasta näkee ja tulee näkemään tuon esityksen läpi. Kypsää itsetuntoa on sellainen toimenpide, jossa tunnistaa jonkin heikon alueen elämässään ja kykenee antamaan siitä tunnustusta jollekulle tietävälle osapuolelle ja vieläpä julkisesti. Sitä osataan arvostaa oikeissa piireissä. Se, mitä tulee rakkauden tunnustuksiin niin se ei voi tapahtua omistavan egon kautta. Sanotaan että, rakkaus on sokea. Miten niin sokea? Rakkaushan näkee kaiken niin selkeän kirkkaasti, kaiken se uskoo, kaikessa se lujittuu ja kaikessa se kasvaa ja niin edelleen. Ihmisen mieli on sokea rakkauden edessä. Ego sokaisee itsensä tietämättömyydellään asioissa, joista ei tahdo ottaa selvää oppimalla sitä nöyrästi toisilta. Rakkaudella on munaa olla sinut itsensä kanssa vaatimatta hyväksyntää toisilta. Se vain on, mitä on. Ilman teeskentelyn haarniskaa. Sanotaan, että autuaita ovat tietämättömät, todellakin sitä he ovat, sillä he eivät näe metsää puilta vaikka he olisivat sen sisällä ja puiden ympäröimänä.
On eri asia tietää kuin esittää tietävänsä. Ei voi millään tietää kaikkea kaikesta ja se joka tietää kaiken jostain asiasta näkee ja tulee näkemään tuon esityksen läpi. Kypsää itsetuntoa on sellainen toimenpide, jossa tunnistaa jonkin heikon alueen elämässään ja kykenee antamaan siitä tunnustusta jollekulle tietävälle osapuolelle ja vieläpä julkisesti. Sitä osataan arvostaa oikeissa piireissä. Se, mitä tulee rakkauden tunnustuksiin niin se ei voi tapahtua omistavan egon kautta. Sanotaan että, rakkaus on sokea. Miten niin sokea? Rakkaushan näkee kaiken niin selkeän kirkkaasti, kaiken se uskoo, kaikessa se lujittuu ja kaikessa se kasvaa ja niin edelleen. Ihmisen mieli on sokea rakkauden edessä. Ego sokaisee itsensä tietämättömyydellään asioissa, joista ei tahdo ottaa selvää oppimalla sitä nöyrästi toisilta. Rakkaudella on munaa olla sinut itsensä kanssa vaatimatta hyväksyntää toisilta. Se vain on, mitä on. Ilman teeskentelyn haarniskaa. Sanotaan, että autuaita ovat tietämättömät, todellakin sitä he ovat, sillä he eivät näe metsää puilta vaikka he olisivat sen sisällä ja puiden ympäröimänä.
Aiheista muualla
Itsetuntoa ajatellen
Itsetuntoa kohottaakseen on lukemattomia asioita, joita voi tehdä. Uusi harrastus. Itsetunto käsitettä käsittelevien kirjojen lukeminen tai elokuvien katseleminen. Liikunta auttaa. Kotona jumppaaminen voi auttaa. Järkevien ihmisten kanssa keskusteleminen voi auttaa. Psykoterapia voi auttaa. Tietysti huumori auttaa myös moniin asioihin. Objektiivisuus voi auttaa. Keksi oma tapasi tulla autetuksi. Hyviä kirjoja mainitakseni esim. Itsetunto kohdalleen kirjailijoilta Minna Maasola sekä Sari Toivakka ja sitten kirja Hyvä Itsetunto kirjailijana Liisa Kelttikangas - Järvinen.
Törmäsin tuossa taannoin yhteen henkilöön ja annoin hänelle käyntikorttini ja hän sitten kertoi itse, että on tehnyt blogia Qi gong nimisestä harjoitusmuodosta ja kertoi osoitteensa sinne. Päätin lisätä sen tähän sillä jo pelkästään sen katsominen kun hän tekee videoillaan noita liikkeitä sai oloni paremmalle tuulelle. Kenties vaikka näillä liikkeillä voisi voimistaa omaa itsetuntoaan. Ehkä se voi olla myös muille hyödyllinen tieto. Taidan kokeilla myös itse niitä joskus tehdä.
Muita itsetunto aiheisiin liittyviä linkkejä:
Jatkoa ajatellen
Jatkoa ajatellen. Tulen tekemään kaksi videota, jotka koskee tätä blogia ja varsinkin sitä, miksi teen tätä blogia tällä hetkellä. Ne tulevat olemaan sekä suomen, että englannin kielellä, jotta ne tavoittaisi suuremman yleisön. Tulen siis kertomaan omasta kokemuksestani, joka johti minut tätä blogia kirjoittamaan. Itselleni tuo kokemus on ollut hyvinkin merkittävä ja aika on kypsynyt palautteiden muodossa jakaakseni tuon tarinan teille. Videot ovat työstövaiheessa tarkkaa ajankohtaa en osaa vielä sanoa tässä vaiheessa ja toivon teiltä kärsivällisyyttä ja sitkeyttä. Siihen itse pyrin ainakin omalta kohdaltani. Jännittävää nähdä ne sitten kun ne saadaan valmiiksi =D Jotain iloista odotettavaa..
Kappaleita:
Antoisaa tulevaa viikkoa kaikkialle!! =D Namaste
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti