Namaste
Tervehdys hyvä lukija. Tässä viikon mietteitä ole hyvä. =)
Erilaisuus vuorovaikutuksessa
Ihmiset ovat erilaisia, väitetään kovin usein. Vaan olemmeko pohjimmiltamme niin erilaisia? Tahdomme elää onnellisina ja vapaina huolista sekä murheista. Osa tarvii vastavuoroisuutta lähes päivittäin. Osa taas rakastaa vetäytyä omiin puuhasteluihinsa aika-ajoin. Toinen ei voi sietää jonkun ihmisen vapauden kaipuutaan. Ainainen vastavuoroisuus tukahduttaa vapauden kaipuussa elävän ihmisen turhautumiseen asti. Joten en ihmettele tilastollisten erojen suhdannevaihteluja tällä hetkellä vallitsevissa olosuhteissa. Kyllä vaihtamalla paranee sanotaan. Silti emme ymmärrä, että yritämme jälleen muokata tuon uuden kumppanin omaan muottiimme sopivaksi vaikka emme edes täysin sisäistä sitä muottia, johon yritämme itsemme sopeuttaa. Kumpikin muotti tarvitsee portaattoman säätönupikan helpottaaksemme arkirutiineja edes hiukan.
Arki
Arki? Työttömälle arkikin voi olla yhtä viikonloppua. Toivottavasti tämä ei silti tarkoita sitä, että silloinkin ollaan juovuksissa lähes kokoajan. Sillä siihen kalenteriin ei taida sopia sunnuntaita, jota seuraa maanantai, joka yleensä tarkoittaa vähintään viiden päivän selvänä oloaikaa. Toisinaan olen kuullut sanottavan, että rakasta sitä, mitä teet. Moniko meistä voi sanoa rakastavan työtään? Itse en ainakaan ole rakastanut ihan jokaista työtä, jonka olen aloittanut ja saattanut päätökseen. Tietysti se on osa tätä matkaa, joka on johtanut uudelleen valintoihin elämän suurimpien kysymysten ohella, jotka voivat olla suurimmalle osalle esimerkkinä sanoen työ. arki, perhe ja raha-asiat. Tukeeko nykyajan työympäristö rakkauden sanomaa? Ovatko nämä "deadline pomot" luomassa rakastavaa ilmapiiriä heidän työntekijöiden keskuuteen? Tarvisiko niin toisaalta edes olla? Rohkenen kuitenkin väittää, että suurin osa näiden aikataulujen laatijoista ei kulje rakastavassa hengessä työntekijöitään vaalien ja paimentaen. Voin toki olla väärässäkin, sillä ihan jokaisella työmaalla en ole käynyt tarkistamassa tilannetta.
Ajaako rahan ansaitsemis vietti heidät erilleen rakkauden antamisesta sekä sen vastaanottamisesta? Pitäisikö? Vai kuuluuko se vain kotioloihin, joka on erillään työajasta? Raha on kuitenkin vain energiaa kuten käsittääkseni myös rakkaus. Mikäli rakkauden ja rahan laittaa rinnakkain niin raha on sellainen, jota on helpompaa mitata yksiköissä. Rakkaus on kuitenkin vain tunne puolen kokemus, jota on heti huomattavasti haastavampaa mennä määrittelemään. Sekin huomioiden, että kullekkin yksilölle rakkaus merkitsee niin paljon erilaisia arvoja sekä merkityksiä henkilökohtaisella tasollaan. Samaa voi sanoa myös rahasta. Osa pärjää vähemmälle ja osa tarvitsee enemmän. Onko tämä suoraan verrannollista sitten rakkauden määritelmään? Mielestäni me tarvitsemme tai huudamme rakkauden nälkäämme sen puuttuessa elämästämme. Ei tämä tietenkään kaikkia koske, kun osa ei edes tahdo rakastaa ketään liekö siihen enää edes kykenevät.
Aina kuitenkin hengissä olevan sydämen voi herättää jokin ihmeellinen kokemus avautumaan rakkaudelle. Kuten aiemmin mainitsin rakkaus on energiaa kuten rahakin. Meidän sietäisi siis tutkia omia sisäisiä henkilökohtaisia tunne vaihteluita, jotka ovat joko positiivisia tai negatiivisia suhteessa rahaan tai rakkauteen. Näiden pohjalta määräytyy meidän oma käsityksemme rakkauteen sekä rahaan. Miksi tämä on oleellista? Se määrittää sen millaisen arvon me annamme joko rahalle tai rakkaudelle juuri meidän henkilökohtaisessa elämässä. Se taas määrittää sen kuinka suuren osan nämä asiat lohkaisevat meidän sisäisestä tunneilmapiiristämme. Joka voi olla osaltaan rajallinen sen puitteissa, mitä olemme siitä itse ymmärtäneet. Siten seuraa se, että nämä näkemyksien ja arvojen lopputulemat määrittelevät arjen eli rutiinien rytmiä sekä miellekkyyttä, joka taas vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin ympärillämme ja siten jokaiseen ihmiseen joiden kanssa olemme tekemisissä arjen tiimellyksessä. Ilmeisesti rakastamme enemmän omaa illuusiota rakkauden tai rakastamisen käsitteestä kuin todellista ihmistä, joka on lihaa ja verta meidän edessämme.
Onnellisuuden vastuu
Niin monesti miellämme jonkun toisen olevan vastuussa omasta onnellisuudestamme. Tämä ihminen voi olla ystävä, kaveri, kumppani, rakastettu tai lähimmäinen. Niin helposti käsitämme asian olevan siten, että toisen ihmisen tulee täyttää meidän sisäinen huutomme tunnetarpeen osalta vaikka emme kykene sitä ääneen ilmaisemaan, mitä se meille tarkoittaa. Onnellisuus on mielentila, joten eikö se silloin ole meidän omassa päätäntävallassamme, eikä jonkun itsestämme erillään tai irrallaan olevan ihmisen vastuulla? Tämä antaa meille siten vapaat kädet valita vastuun omasta onnellisuuden tilastamme, emmekä sysää sitä vastuuta kenellekään muulle. Mikä upea tilaisuus ja mahdollisuus tässä oivalluksessa piileekään. Minä olen vastuussa kaikkein tärkeimmästä nimittäin omasta tunnetilastani. Näin ollen mikä tahansa tunne on ihmisen oma ja siten vastuu siitä on sen kantajallaan. Tämä tekee meistä vastuullisia kansalaisia ja kenties sen seurauksena seuraa muutos parempaan ja eheämpään yhteyteen ihmissuhteissa yleisellä tasolla. Kuitenkin nämä vallitsevat ihmissuhteet täyttävät jokapäiväisen arkemme. Olen kuullut väitettävän, että seitsemänkymmentä prosenttia naisista rakastuu tai rakastaa miestä, joka on valheellinen suurimman osan ajastaan. Siten jää se kolmekymmentä prosenttia naisista vapaaksi, jotka rakastuu niihin miehiin, jotka ovat rehellisiä. Oletko tullut ajatelleeksi kumpaan määritelmään kuulut? Mikä ikinä sinun vastaus onkin niin tähänkin sisältyy totuus onnellisuuden käsitteestä.
Videot/youtube
Rakkaudellista alkavaa viikkoa
Namaste
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti