Tervetuloa aiheideni äärelle
Jotain pettymyksistä
Joissain ihmissuhde tilanteissa saatat pettyä kerta toisensa jälkeen pieleen menneeseen ihmissuhteeseen tai sellaisen yritykseen. Silloin kysyy luonnetta pysyä asioiden positiivisella laidalla. Syyttely, parjaaminen tai herjaaminen ei välttämättä auta asiaa. Joko voimme hyväksyä tilanteen tai antaa asioiden olla. Vai voimmeko? Mieli kun on aika vekkuli kaveri. Mikäli sinä olet se, joka on laiminlyöty ja petetty. Saatat tuntea sen nahoissasi tosi epämiellyttävänä tunteena, etkä tahdo aiheuttaa tuota samaista tuskaa toiselle ihmiselle(paitsi jos olet kostonhaluinen), vaan miten käy silloin jos oletkin itse se, joka kerta toisensa jälkeen laiminlyö toisen? Tietysti asioita tapahtuu ja sinulla voi olla syysi muuttaa suunnitelmia yhtäkkiä. Tämä kysyy luonnetta myös. Tässä tilanteessa voi astua mukaan kuvioihin huono omatunto, sillä nyt tiedät itse aiheuttaneesi tuota kokemaasi tuskaa jollekin toiselle. Tietysti syy ja seuraus voi olla siinä, että et tunne vetoa tähän kyseiseen ihmiseen usealla tasolla, jota mielestäni on hyvä tuntea ennen kuin päätyy ihmissuhteeseen kyseisen ihmisen kanssa ylipäätään. Näin ollen välttyy siltä, että ei tarvi turhaa erota tai yrittää väkisin vääntää ihmissuhdetta pystyyn sen paremman puutteessa.
Useammalla tasolla tarkoitan sitä, että on mahdollista tuntea vetoa ihmisiin esim. vaikkapa henkisesti, fyysisesti ja mentaalisesti. Näitä useita tasoja voin lähestyä mielestäni rationaalisen ajattelun avulla. Rationaalisuus /rationaalinen ajattelu voi auttaa ymmärtämään eri näkökulmien kautta valintojen merkityksiä pitkällä tai lyhyellä aikavälillä niiden ollessa oleellisia. Rationaalisuus on suuri voimavara oikein käytettynä tällaisissa tilanteissa, joissa siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Auttaa siis suhteuttamaan itsemme tilanteen luonteen mukaisesti. Joko liittyäksemme yhteen tämän mahdollisen kumppani ehdokkaan kanssa tai sitten ei mikäli se on vahvempi vaihtoehto punnittuamme eri mahdollisuuksia rationaalisuuden avulla. Kuitenkin näiden asioiden hallintaa rationaalisuus voi helpottaa huomattavasti henkilökohtaisessa elämässä. Tietysti tunteita tulee kuunnella, enkä voi väheksyä niiden olemassaoloa. Tunteet ohjaa meitä. Lopulta valinta on kuitenkin meidän oma ja hyvin henkilökohtainen. Tämän rationaalisuuden avulla opimme kuitenkin kitkemään sellaiset suurimmat riippakivet, jotka auttavat välttymään tulevilta turhilta riidoilta ja eroamiset käy vähemmälle tai mikäli näitä ilmenee niin ne eivät vie koko psyykettämme mukanaan. Siltikin ihmissuhteisiin vaikuttaa monet muuttujat sillä mikään ei voi olla lopulta täysin varmaa. Joten miksi emme voisi hyväksyä muuttuvia tilanteita elämäämme lähes välttämättömyytenä? Eikö se poistaisi monia ongelmia henkilökohtaisessa elämässämme?
Tietysti ymmärrän sen, että monissa perheissä, kasvatuskodeissa, yhteisöissä tai kouluissa ym. ei ole välttämättä ollut käytännön vastinetta sanoille; "rakkaudellinen koti", "rakkaudellinen läheisyys", "rakkaudellinen kasvuympäristö", "minä kuuntelen ja kuulen sinua" tai "minä rakastan sinua". Ja näiden sanojen vastineen ymmärtämättömyys luo meihin tunneriippuvuuden rakkauden saralla ja näin ollen ajaa meidät ripustautumaan jokaiseen ihmiseen, joka tarjoaa pienenkään rippeen tästä omaksi ymmärtämästämme rakkauden käsitteestämme. Vaikka se voi olla tuolle eleen antajalle ystävällisyyden siemen. Tietysti se on hyvä pitääkin rakkauden osoituksena ja viestinä siitä, että oma ymmärrys/tietoisuus on alkanut avautumaan vastaanottamaan enemmän rakkautta kuin aiemmin olemme osaksemme saaneet. Kärsivällisyys on hyve tässäkin tapauksessa kuten on aiemminkin ilmaistu. Kuitenkaan siinä ei mielestäni ole mitään järkeä että turvautuisimme ainoastaan tähän yhteen ihmiseen ainoana mahdollisuutena saadaksemme rakkautta osaksemme. Tarviiko meidän silti vastata rakkauteen pelkäämällä? Tai torjumalla tämä ihminen kokonaan elämästämme? Tietysti fyysisesti uhkaavat tilanteet ovat asia erikseen. Mielestäni kuitenkin näiden kahden ensimmäiseksi mainitun esimerkin mukaisesti toimiessaan ihmisellä voi olla melko suppeat käsitykset rakkauden merkityksestä. Tietenkään ihmisen kapasiteetti ei aina kykene sulattamaan koko rakkauden arvoa kerrallaan, joten suppea näkemys voi suojella tätä ihmistä aina aika ajoin, jotta hän saa kokea olevansa se ihminen, joka hän itse tahtoo ja valitsee täällä olla. Kokemuksineen valintoineen päivineen. Silloin vahvemman rakkauden käsitteen kantavan ja ymmärtävän on osattava antaa sitä tilaa, jota tämä toinen vaatii. Säilyttäen silti oman rakkauden voimansa omassa sisimmässään. TÄMÄ Vaatii rohkeutta tuntea oma voimansa ja kyky säilyttää se vaikka elämän pyörteet sen voimaa silloin tällöin koettelevatkin.
Aiheista muualla:
Kappaleita:
Kohti vahvempia ja rakentavampia voittoja ihmissuhteiden saralla.. =)
Namaste
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti