Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

sunnuntai 31. tammikuuta 2016


Namaste




Tervehdys ja rohkeasti eteenpäin =)






Jotain rintaimplanteista




Jostain syystä en nyt vain pääse yli kirjoittaakseni rintaimplanteista. Taistelua olen käynyt siitä, että uskallanko tästä kiistellystä aiheesta kirjoittaa. Kuitenkin tehtyäni taustatyötä internetin ihmeellisessä maailmassa rohkaistuin asiasta mainitsemaan muutaman oman kommentin. En tarkoita ottaa suoraan puolesta tai vastaan asemaa. Lähinnä tuoda esiin omia näkemyksiä.



Monitahoinen asia eritoten. Olen pohdiskellut tätä rakkauden näkökulmasta. Lähinnä siksi, että miksi ihmiset laittavat näitä implantteja ylipäätään. Omantunnon vuoksi. Ulkonäköseikka. Hetken mielijohde vai mitä. Tekevätkö he sen pelkästään miellyttääkseen miehiä tai jopa naisia. Ymmärrän tietysti mikäli ihminen on kokenut vaikka jonkun onnettomuuden ja/tai sairauden ja sen seurauksena laitattaa rintaimplantit. Toisten miellyttäminen lähtee kuitenkin rakkaudettomuuden tunteesta, tarpeesta tai puutteesta. Toisin sanomalla sillä pyritään täyttämään jokin sisäinen vajavaisuuden tunne. Ihminen siis mahdollisesti kokee ettei riitä sellaisena kuin on. Joko itselleen tai jollekulle toiselle ihmiselle. Jälleen kerran se on ulkonäkö kysymys ja tärkeä sellainen. Tuon tärkeyden asteen tietysti jokainen itse määrittelee itselleen ja mielestäni sitä tulee arvostaa hänen eli leikkaukseen menevän maailmankuvansa mukaisesti. Mikäli hän on täysin tietoinen ja tutkinut hyvin taustat hyödyistä ja haitoista ja ehdottomasti silti tuntee asian omakseen. Näin on tehtävä. Tietysti on hyvä väitellä näistä arvoista jonkin verran jotta saamme jalat samalle maan kamaralle. Naisellisuus on toki monille tärkeä asia ja sen lähtöpohjalta sitä tulee myös arvostaa ja kunnioittaa. Jälleen kerran painotan menneisyyden kokemuksia osana valinta prosessia laitattaa suuremmat rinnat itselleen. Haukkumiset ja sun muut pilkkaukset kouluvuosilta vaikuttavat varmasti.



Somaattisia korjauksiahan ne ovat. Muistan lukeneeni jostain lehtiartikkelista. Olen törmännyt siihen, että yhä useampi ja suhteellisen nuorista naisista lähtevät mukaan ja suurentavat rintojaan. Näin miehen näkökulmasta tämä laittaa pohtimaan, että emmekö kykene kohtaamaan naista aidoimmillaan, luonnollisena ihmisenä. Saati nainen itseään. Tietysti medialla voi olla omat näppinsä pelissä. Media, tuo viihde pelimaailman numero ykkönen. Voi, että tätä seksisymboli asetusten maailmaa. Silloin kun pyrkii kohtaamaan ihmiset sellaisena kuin he ovat. Ihmisinä, joilla on jalat maassa sekä istuttaessa, käveltäessä, juostessa, että puhuttaesa ja katseen kohteena. Jalat ovat maassa sekä subjektilla, että objektilla. Tällaisissa tilanteissa ei mielestäni väärinkäsityksiä synny. Tietysti jälleen kerran kauneus on katsojan silmissä, mielessä tai jopa maailmankuvassa, jota tämä katsoja sisimmässään kantaa. Rintaimplanteista voi kuitenkin olla tutkimuksellisissa tapauksissa haittaa sairauksien yhteyksissä. Joka tapauksessa jätän tämän valinnan vapauden jokaiselle yksilölle itselleen. Ottavat sitten tai eivät. Mikäli ihminen on ylipäätään täysin sinut sen kanssa mitä tekee ei hän tarvitse kenenkään mielipiteitä olemaan puolesta tai vastaan ylipäätään mitään rakastamaansa asiaa kohtaan.




Leikkauksessa käyneille tai harkitseville aiheista lisää seuraavissa linkeissä:


Tisseistä karkkipäivä

Kohti Unelmavartaloa


Rintojen suurennus siluetti

Rintaimplantit - Totta ja tarua silikoni-implanteista




Kappaleita:


Laura Marling - To Be A Woman

R. Kelly - When A Woman Loves

Shania Twain - Man! I Feel Like A Woman

Urge Overkill - Girl You'll Be a Woman Soon








Namaste






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti