Tervehdys
Laajempi perspektiivi
Ihmissuhteissa on kyse laajemmasta perspektiivistä. Täytyy siis olla kyky tai halu nähdä laajemmalle kuin, mitä aiemmin on halunnut tai kyennyt tekemään. Mikäli mielimme pysyä samalla tasolla kumppanimme kanssa. Joten siinä tapauksessa meidän tulee kohdata ja keskustella siitä, mihin suuntaan olemme itse edenneet oman maailmankuvamme kanssa. Vain tuon muuttuvan halun myötä alamme nähdä ihmisen sellaisena kuin hän on. Sillä hetkellä. Kyse on siis asioiden, tapahtumien tai ihmisten tarkkanäköisyydestä. Kyky nähdä tämän ihmisen taustan mukaiseen maisemaan auttaa meitä pääsemään lähelle tätä ihmistä. Niin lähelle, että ei tarvitse enää juosta karkuun. Kuitenkin sillä, mitä sanot ei välttämättä ole juuri niin väliä. Sillä kyse on aina siitä, kuka kuuntelee ja mihin hän asioita peilaa hänen omassa mielen sisäisessä maisemassaan. Tietysti on hyvä olla jokseenkin tietoinen omasta tavastaan puhua. Joka tapauksessa tästä vastuusta, miten kukakin sinut käsittää tai ymmärtää on jossain määrin osattava luopua vaikka olisit kuinka vilpitön tahansa hän näkee asian siten kuin näkee sen. Tällaisissa tilanteissa astuu mukaan hienotunteisuuden ymmärtäminen ja käsittäminen, jotta tilanne voi elää tasapainoisempaa elämää. Muuten riitely voi alkaa käymään jo ilmiliekeissä. On hyvä kuunnella silloin, mikäli tämä toinen osapuoli tahtoo kertoa enemmän aikomuksistaan tai käsityksistään hänen omien tekojensa tai sanojensa takana. Vain riisumalla omat suojamuurimme pääsemme lähelle toista ihmistä. Tietysti sekin vaatii omaa ymmärrystä kunnioittaa sitä visiota, jonka toinen sillä hetkellä voi tuntea vahvaksi omakseen. Tässä tulee mukaan vapaan tahdon kunnioittamisen kyky. Täydellisyys taitaa siis olla vain tavoiteltava asia. Paras ihmissuhde kaipaa ripauksen hullunkurisuutta. Näin ollen rakkaudelle jää tilaa hengittää.
Omat tuntemukset ihmissuhteissa
Mielestäni sitä tunnetta tulee pohtia millaiseksi omat fiilikset tunnemme silloin kun olemme lähellä jotain ihmistä. Tuota tunnetta kannattaa kunnioittaa ja tuoda se esiin näille ihmisille ympärilläsi. Sikäli mikäli siihen vain suinkin kykenee. Siten he saavat kokea sen, miten itsesi heidän seurassa koet. Vahvimmat ystävät kyllä kuuntelevat, miten itsesi heidän seurassa koet ja TÄMÄ voi olla tärkeä seikka huomioitavaksi. Lähinnä sen puolesta, että tunnetko olosi negatiiviseksi, masentuneeksi, hyljetyksi, petetyksi vai positiiviseksi, hyväksytyksi, rakastetuksi, huomioiduksi jne.. Tämä ohjaa sinua sen mukaan, että tiedät vahvemmin kenen seurassa kannattaa olla ja kuinka kauan aikaa noin ylipäätään. On siis eri asia kohdata jokin hankala ihmissuhde tilanne kuin vain "ohittaa" se, jollain muulla konstilla. Oleellista kohdata siinä mielessä, että todelliset ystävät kyllä keskustelevat asiasta kuin asiasta. He tulevat kyllä ymmärtämään sen jos oman itsesi parhaaksi koet kovasti vetoa lähteä eri suuntaan. Vähintäänkin he kyseenalaistavat omaa käytöstään jatkossa tuollaisissa tilanteissa jos joku muu sattuu mainitsemaan heille samasta asiasta, jonka vuoksi itse aikoinaan lähdit heidän elämästään. Tietysti tällaiset tilanteet vaativat vahvuutta seisoa omien uskomuksiensa takana. Jokainen kohtaamamme ihminen saattaa herättää meissä uutta ajateltavaa. Osa uskaltaa ajatella uudella tavalla ja pyrkiä muutokseen. Toisaalla ihmiset taas eivät sitä tee. Vaatii siis harkinta kyvyn ylläpitämistä päästää heistä irti siten, että emme kohtele heitä kaltoin, sanoin, teoin tai jollain muulla tavalla. Kaikki eivät vain välttämättä ole ystävyytesi arvoisia. Kaikella rakkaudella ja kunnialla. Vaan kuinka ollakaan sitten kun kohtaat sen ihmisen, joka on ystävyytesi arvoinen. Muistan yhden pätkän jostain kirjasta lukeneeni, jossa mainittiin että lapset leikki leikkikentällä ja tämä yksi tyttö vaikkapa Maija juoksi pyytämään Petriä leikkimään eikä Petriä jostain syystä sillä hetkellä huvittanut Maijan leikit. Maija ei tästä kuitenkaan loukkaantunut ja juoksi Sannan luokse ja Sanna alkoi leikkimään hänen kanssaan.
Muita näkemyksiä netistä bongattu;
Parisuhteen päättymisen hälytysmerkkejä
Oudot tunteet: Rakastuminen
Kappaleita:
7years -lukas graham (LYRICS)
Alex & Sierra - Little Do You Know (Lyrics)
Antoisaa pääsiäisen aikaa!
Namaste
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti