Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

maanantai 2. toukokuuta 2016

Namaste




Tervetuloa blogiini



Pettämisen mysteeri



Olen nyt viikon mittaan törmännyt pettämis aiheeseen useammalta taholta ja päätin tehdä eräänlaisen tutkielman pettämiseen käsitteenä. Tämän hetkisen käsitykseni mukaan pettäminen lähtee liikkeelle niiltä elämän osa-alueilta, joilla ei koe tulleensa hyväksytyksi tai tunnistetuksi ihmisenä eikä varsinkaan kumppanina. Eli ihmisen ajaa pettämään jokin oire tai puute parisuhteessa. Silloin kun ei koe täyttymystä jollain alueella ihmissuhteessa ja varsinkaan silloin kun virallinen kumppani ei kohtaa kokonaisvaltaisesti ajautuu ihminen pettämisen tielle. Toisinaan tämä kyseinen ilmiö voidaan välttää mielestäni siten, että tarkkailee omia tunteitaan ja pyrkii pohtimaan niiden alkuperää. Tietysti suhteen pelisääntöjen luominen auttaa pitämään järjestystä yllä. Kunhan niihin vain sitoudutaan ymmärryksen tasolla molemmin puolin. Ongelmakohtien ilmaantuessa niihin käydään käsiksi konkreettisesti. Osa tähän astisista tutkimuksistani On johtanut siihen päätelmään, että pettäminen on verrattavissa itsensä kontrollointiin paremmin tulkattuna himon hallitsemiseen. Kuitenkin mielestäni on hyvä ymmärtää se, että vaikka himo olisikin osallisena viettien vangitsijana niin me kykenemme rationaalisella pohdiskelulla johdattelemaan sitä näkemystä mihin ongelmaan tai tilanteeseen valintamme johtavat seuraamalla hetkellisen nautinnon tyydyttämistä. Tämä on  mielestäni oleellista pysyäksemme itsekunnioituksen hyvällä puolella. Eräs tutkimus johti siihen päätelmään että rakkaus on tarpeeksi voimakas tekijä olemaan pettämättä. Jos oikeasti rakastaa niin silloin ei petä ja  himot ovat hallinnassa. Se ei kuitenkaan välttämättä ole ihan niin yksioikoista. Sillä ihminen voi pettämisen avulla hakea apuja jollekin muulle elämän osa-alueelle kuten; hyväksyntää, tukea tai lohdutusta. En silti väitä, että pettäminen on oikein tai väärin. Lähinnä tahdon selventää ja tutkia sitä, syytä ja mahdollisia vaikutteita sille, mikä ihmisen ajaa pettämään ylipäätään.


Ihminen voi hakea vapauden kaipuuseen helpotusta pettämisestä. Näin ollen hän saa kokemuksen siitä, että hän hallitsee elämäänsä. Näin ollen hän tahtoo vahvistuksen tuon kokemuksen myötä siitä, että hänellä on vapaus tehdä valintoja sekä päätöksiä omassa elämässään. Mahdollisesti tuon teon seuraukset vain unohtuvat siinä hetkessä. Yksi mahdollisuus on siinäkin, että tämä kyseinen ihminen, joka pettäää kokee menettäneensä jollakin tietyllä osa-alueella itsekunniotustaan suhteen myötävaikutuksen ansioista, koska ei saa jotain mielihalua täyttymään virallisen kumppanin taholta. Se, mikä suhteessa taas lasketaan pettämiseksi jää jokaisen suhteessa elävän ihmisen henkilökohtaiseksi määritelmäksi, mikäli yhteisistä pelisäännöistä ei ole neuvoteltu. Jollain alueella pettämisen mukaan tulo johtuu siitä, että todellinen yhteys puuttuu kumppaniin. Tuota yhteyttä voi mielestäni jaotella erilaisiin alaluokkiin, kuten seksuaalinen yhteys sekä intiiminen yhteys (ei seksuaalinen). On siis oleellista saavuttaa yhteys sekä kehollisesti että henkisesti. Lisäksi on tietysti myös muunlaisia valintakriteerejä löytääkseen hyvän kumppanin itselleen kuten sellainen tilanne, jossa ollaan ajatustasolla samalla aaltopituudella. Läsnä olemisen kyky on avainasemassa ihmissuhteissa. Lähinnä siinä hengessä, että ei aiheuta mitään suurempia henkisiä kärsimyksiä toiselle omilla toimenpiteillään. Ymmärtää siis tutkia välillä objektiivisuuden avulla myös omaa toimintaansa. Ihmissuhteessa tarvitaan myötätuntoa ja erittäin oleellinen kyky hallita on myös samaistumisen taito. Kyky samaistua toisen kokemaan tuskaan. Samastuminen voi luoda todellisen ja täydellisen yhteyden  kuitenkin on hyvä pyrkiä tekemään se niin ettei kadota yhteyttä omaan itseensä ja voimaansa.


KUUNTELE siis tuomitsematta, määrittelemättä tai antamatta mitään vastausta/ratkaisua siihen tuskaan, jota hän kokee. Uskon, että on hyvä antaa tilaa toiselle oivaltaa se, mitä hän käy läpi, jotta hän voi oman itse tutkiskelun avulla löytää juuri sellaisen ratkaisun, joka sopii juuri hänelle parhaiten. Kuuntelu läsnä olevana on yksi hyvä keino välttää tuo mahdollinen pettäminen. Näkeminen, tunteminen ja ymmärtäminen auttavat myös siinä hengessä, että kertoo ääneen omalla puheenvuorollaan sen, mitä kuuli ja miten sen ymmärsi omassa päässään. Näin ollen antaa mahdollisuuden todelliselle samastumiselle siten, että kumppani voi oikaista mahdolliset väärinkäsitykset. Olettaen tietysti, että oikeanlainen luottamus on jo saavutettu. Eräs tutkimus johti myös siihen päätelmään, että ihminen vetää puoleensa pettäjä kumppaneita, koska ei ole saanut lapsena rakkautta tarpeeksi kasvuympäristössään ja näin ollen tuo kuvio toistuu energeettisesti samantapaisesti silloin kun kumppani pettää. Kenties tämä vahvistaa sen näkemyksen, että on hyvä oppia rakastamaan itseään ensin ja vasta sitten alkaa parisuhteeseen jonkun kanssa. Tilanne on kuitenkin eri silloin kun suhde on alun alkaenkin vahvemmalla pohjalla sen myötä, että unelmista, toiveista ja peloista on uskallettu puhua avoimesti jo suhteen alkumetreillä. Jokainen suhde johon astutaan eräällä tavalla velvoittaa kohtaamaan toisen ihmisen kokonaisuudessaan pelkoineen ja , toiveineen päivineen. Joten sen myötä suhteen vastuu on annettu yhteiseksi kokemukseksi kantaa. Puhalletaan siis samaan hiileen. Näin ollen yhteinen kokeminen vahvistuu. Tee siis puutelista omalta osaltasi suhteeseen nähden, jotta tiedät nimetä alueesi, jolla koet täyttymyksen puutetta kumppanina. Se on rakkautta itseäsi kohtaan jos jokin. Näytä se myös kumppanillesi. Yksipuolinen suhde jonkun ihmisen kanssa ei ole PARISUHDE!


Mikäli ihmissuhde ongelmia ei ole niin näistä aiheista lisää seuraavissa linkeissä:



Naiset pettävät kuin miehet


Tämän takia parisuhteessa petetään


TOP 5: Näistä syistä parisuhteessa petetään


Petturi parisuhteessa: 10 näkökulmaa pettämiseen


Pettämisen merkit – Huomaa muutokset kumppanissa


Sabotoitko itse suhteitasi? Oletko menneisyytesi tai negatiivisuutesi vanki?



Mikäli kuitenkin etsit jonkinlaisia näkemyksiä mahdollisista ratkaisu vaihtoehdoista niin seuraavissa linkeissä enemmän näkemyksiä niihin:



Tee kumppanisi kanssa näitä asioita ennen seksin harrastamista – parisuhde kiittää


Perheterapeutti kertoo: Tässä on yleisin syy parisuhdeongelmiin


Onko suhteenne laimentunut? 7 tapaa luoda yhteys kumppaniin


Parisuhteen ja paripsykoterapian prosessista


Lujasti lempeä nalkuttava vaimo


Älä ota ongelmaa parisuhteesta



Kappaleita:



Rihanna - Unfaithful


Hank Williams Jr Your Cheatin' Heart



Cheat Song ! ( Whisper Song Parody )

Christina Perri - Jar of Hearts [Official Music Video]

Dishonest - Amy Best (ORIGINAL ACOUSTIC AND VOCAL SONG)


Vapauttavaa viikkoa pettämisestä <3



Namaste

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti