Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Namaste





Tervehdys ja  Juhannus jo Koittaa Tässä Pikimmiten. =)



Kauneudesta yhteinen kokemus




Haltioituminen on jotain sellaista, jota voi verrata ihailuun. Sitä vain haltioituu siitä maiseman kauneudesta, joka edessämme häämöttää. Toisinaan tähän haltioitumiseen saattaa sisältyä jokin uusi elämäntilanne, joka sisältää uusia tuttavuuksia, asioita ja tapahtumia. Sitä vain jähmettyy ihmettelemään, että kenen elämää on astunut elämään tai ihmettelee, että kuka ohjaaja kutsui hänen elokuvan roolihahmokseen tietämättä, että on lupautunut tähän tehtävään. Tällaisista hetkistä on hyvä nauttia ja ottaa ilo irti niin paljon kuin vain suinkin kykenee ihastus asetelmastaan irtautumaan ja antautumaan läsnäolevaksi näille ihmisille sillä toisinaan tämä ihastus vaihde voi jäädä silmään hieman liian pitkäksi ajaksi ja se siirtyy jo "jäätymisen" puolelle. Haltioituminen voi toisinaan olla verrattavissa "jäätymiseen". Tajuat, että olet tilanteessa, josta olet haaveillut mutta tuo tilanne itsessään on jo niin upea, että jähmetyt paikoillesi. Sanattomaksi. Tähän väliin sopii englannin kielinen sanonta: Use It, Or Lose It. Käytä se, tai menetä se. Eli toimi silloin kun tilanne on päällä.


Mikäli tämä haltioituminen vie sinut mennessään jäätymis pisteeseen asti niin kannattaa silti olla itselleen armollinen. Tämä tilanne on ehdottomasti hyvä pitää merkkinä edistymisestä. Edistymisenä siinä mielessä mikäli tämä uusi tilanne on jotain sellaista, josta olet aikaisemmin kyennyt pelkästään unelmoimaan. Ja nyt kun tämä tilanne on elävänä elämänä edessäsi hämmennys voi viedä suuremman annoksen tässä hetkessä. Tämä "jäätyminen" lähtee mielestäni liikkeelle siitä kun kohtaa hetkessä viehättävän ihmisen niin sydän ravaa tuhatta ja sataa jo pelkästään siitä potentiaalisesta mahdollisuudesta, jonka tuo tilanne voi synnyttää ainakin sen hetkisen odotuksen tai toiveen mukaan, jota olet sisimmässäsi mahdollisesti jo tovin tai toisenkin kantanut. Olet juuri nyt saattanut kohdata sinulle erittäin merkittävän ihmisen. Etkä sittenkään kykene toimimaan, koska tuo "jäätyminen" tapahtuu sisimmässäsi. Mielestäni tämänkaltaisesta tilanteesta on syytä olla kiitollinen, koska se on vain todiste siitä, että etenet unelmiasi kohti, etkä niistä pois päin. Tosiaan kuten aiemmin mainitsin, että ihmettely alkaa siitä kenen elämään/elokuvaan on astunut tekijäksi/roolihahmoksi. Kenties vain on korkea aika alkaa elämään unelmoinnin sijasta. Kannattaakin siis rakastua hetken kauneuteen. Mielestäni tämä rakastuminen toimii erittäin hyvänä vaihtoehtona muiden rinnalla. Toisaalta kuitenkin tämän mielenkiinnon tulee muuttua tunteista, ajatuksiksi ja ajatuksista teoiksi, jotka palvelevat vielä vahvemmin matkasi suuntaamista unelmiesi viitoittamalle tielle.


Tietysti tuon tien luominen vaatii sitkeätä työskentelyä. Maltillista pohjatyötä, joka ei koskaan eikä milloinkaan voi tapahtua vain muutamassa päivässä. Tosin idea siitä voi syntyä yhdessä ainutlaatuisessa hetkessä. Tämä hetki on itsessään arvokas, joten vaali sitä ripauksella suurta kunnioitusta. Siksi siitä muodostuu osa tuota vahvaa perustaa jolle tuleva menestyksellinen ja ainutkertainen yksilöllinen kasvu muodostuu. Täten on  siis hyvä antaa se mahdollisuus tuolle sisäiselle kauneudelle, joka alkaa muokkaamaan elämäämme pala palalta ja askel askeleelta enemmän sinne haluttuun suuntaan. Tämä on se syy, joka mielestäni kiteytyy erittäin voimakkaasti siihen näkemykseen, että tulee olla ymmärrystä sen suhteen, millaisia ihmisiä elämäänsä päästää osalliseksi. Kaikki, jotka elämääsi päästät lähelle itseäsi ovat osa sinua ja sinun kauneutta. Näin ollen kauneudesta tulee yhteinen kokemus niiden ihmisten kanssa, jotka jakavat sen pienen hetken sinun kanssasi. Olkoonkin se vain silmän isku ikuisuudessa niin silti se kykenee jättämään jäljen, joka heijastuu vuosien päähän. Rakkaus tekee kuuleman mukaan sydämistä pehmeitä. Sehän on erittäin  hyvä asia, eipä ainakaan ole jähmeä enää. Kuitenkin se asia, mikä vie sinua elämässä eteenpäin on siinä, että uskot unelmiesi kauneuteen. Sinä olet ainoa, joka voi niihin uskoa. Mielestäni ihmisen sietää tulla hyväksyväksi sen suhteen, että tuota uskoa tulee myös rakentaa päivittäin, viikoittain ja vuosittain vahvemmaksi. Vain siten ihminen muuttuu ja kasvaa tietoisesti elämänsä kokonaisuuden hallitsijaksi.





Relative links in english:

Shared Experience What's on

24 relationship comics that illustrate the beauty in the mundane moments

Use It Or Lose It: Enercising your mind becomes even more important in old age

Use it or Lose It: Goodreads selects twenty winners of SharpBrains’ book giveaway




Samansuuntaisia linkkejä suomeksi:


Kahvin kauneus

Arkinen haltioituminen

Katson häntä ja näen kauneuden

Tavoitteiden asettamisen merkitys

Taiteesta kannattaa haltioitua: se pitää terveenä

Kauneus vaikuttaa aivoihimme rakkauden tavoin




Kappaleita:




Elias - Onnelliset

Mozella- Freezing

Eminem - Beautiful


Westlife - Beautiful in White

J. Geils Band - Freeze Frame

Mötley Crüe - Use It or lose It



Jere Valkonen - Tässä hetkessä

Pitbull - International Love ft. Chris Brown

Sia - Freeze You Out LYRICS | The Huntsman - Winter's War (2016) [HD]






Luodaan tulevalla viikolla yhteisiä kokemuksia kauneudesta






Namaste <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti