Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Namaste



Konnichiwa!

Viikko vierähti ja vuosi vaihtui aivan omalla painollaan.  Mahtavaa alkanutta vuotta 2017 kaikille lukijoille. Ihmeellinen ja hämmästyttävä uusi vuosi meillä vain onkin käsillä.. 




Rakkaus Kaveruudessa



Rakkaus kaveruudessa on "ego vapaata vyöhykettä". Miksi näin? Sillä siellä missä ego ei heilu voi olla enemmän tilaa hengittää rakkaudella. Tietysti ego sietäisi olla käsitteenä ja termistönä sellainen seikka, jonka voi myös muokata ystäväksi, koska tarvitsemme sitä ollaksemme ihmisenä täällä muotojen maailmassa. Ego on se, joka eristää meidät tavallaan yksilönä toisista ihmisistä tai vaikkapa pöydästä tai omenasta. Täten tarvitsemme sitä. Kuitenkin sillä on merkittävä ero, kuinka me samaistumme siihen tai sen syöttämiin viesteihin ja tämä muokkaa meidän käytöstä, joka taas vaikuttaa ympärillä oleviin ihmisiin. Varsinkin niihin lähimpiin kavereihin. Se että omistaako ihmisen ego tuon kaverin käsittellisesti omana hyödykkeenä vai pystyykö "se" irrottautumaan siitä ystävän elkein määrittää jokseenkin meidän suhdetta tuossa kaveruudessa. 



Voin selventää tätä hieman. Ajatellaan tilanne, jossa kaveri vaatii tekemään sinua jotakin vaikka viemään roskat. Sinulla tulee mieleen egosi nimissä, että oletko nyt tekemässä karhun palvelusta. Joudun nyt palvelemaan häntä. Toki teet sen muitta mutkitta silloin kun tiedät että olette aitoja ystäviä ja tuo suhde hengittää myös toisin päin. Tarkoitan tällä sitä että vastapalvelus tehdään myös toisinaan sinun hyödyksesi.  Kuitenkin niin että tietynlaista omistajuus suhdetta ei pääse syntymään vaan se on vastavuoroista palvelua ja auttamista ilman sen suurempia tunnontuskia kummankaan taholta. Mikäli näitä tunnontuskia kuitenkin ilmenee niin ne pystytään vaivatta käsittelemään sovinnollisella neuvottelulla eikä siitä synny riitaa kahden aikuisen tai yleisesti ottaen kypsien ihmisten keskuudessa. Järkevien ystävysten toimesta, jotka tuntee toistensa arvon. 



Näin ollen tuo keskustelu  tapahtuu ilman suurempia komplikaatioita. Täten se myös päätyy sellaiseen ratkaisuun, jossa molemmat osapuolet ymmärtävät mitä ja mistä sovittiin. Näin myös muodostuu sopimus, joka on täytäntöön laitettavissa vaikka välittömästi. Toisinaan kaveruus suhteissa myös syntyy oletuksia, joita ei voi tietää ellei niitä ole ääneen mainittu. Tee kysymyksiä, älä oletuksia. Kysymyksiin saamilla vastauksilla ei kuitenkaan hyökätä tätä kaveria vastaan vaan pyritään saamaan tilanne, asia tai ongelma ratkaistua.  Kuitenkin paras kaveruus on sellainen jossa voi nostaa esiin myös negatiivisia tunteita ja se miten niihin suhtaudutaan määrittää oikeasti sen, että kestääkö tuo kaveruus huomisen yli ja siitä hamaan tulevaisuuteen. Jokainen järkevä ihminen kykenee käsittelemään myös negatiivista palautetta ilman suurempaa draamaa. Draamaa voi syntyä siinä tapauksessa, jossa ego on se voimakkain nimittäjä tämän ihmisen elämässä, jota kohtaan on kerrottu väittämiä, jotka nostavat negatiiviset tunteet esiin. Ihailen heitä, jotka voivat käsitellä rauhallisesti erilaisia ongelmakohtia eri tilanteissa.  Olen kuullut eräästä lähteestä, että kaikki negatiivisten tunteiden esiintuojat on poistettava elämästä. Tämä siksi, että säilyy positiivinen vire vahvempana.  



Toisin sanoen tällä pyritään Ulkoistamaan ongelma itsestä ja täten kuvitellaan, että sitä ei ole enää olemassa.  Toisinaan tulee kuitenkin uusi ihminen, joka nostaa esiin tuon negatiivisuuden uudestaan tämän ihmisen kohdattavaksi, joka sitä aikoinaan pakeni. Väitän että tämä samankaltainen asia nousee esiin vielä vahvemmin rakkaus tai parisuhde asiossa.  Kaikki parisuhteet eivät kuitenkaan pohjaudu aina rakkaudelle vaan yhteiselle sopimukselle yhdessä elämisestä ja se on eri asia kuin rakkaus. Kenties toisen tarinan paikka. Joten en uppoudu siihen tässä asiayhteydessä enempää. 




Se mitä tulee negatiivisten tunteiden kohtaamiseen niin väitän, että lähes jokainen ihminen,  jonka kanssa olet tekemisissä päivittäin tai vähintäänkin muutaman kerran kuukaudessa tulee nostamaan jossain vaiheessa esiin negatiivisia tunteita sinussa. Suosittelen tutustumaan negatiivisiin tunteisiin sillä ne voivat auttaa sinua kohtaamaan ennen näkemättömiä alueita sinussa itsessäsi ja täten tapahtuu kasvua ihmisenä. Näet asiat, tilanteet ja tapahtumat laajemmasta perspektiivistä, etkä enää ajaudu turhiin riitoihin jatkossa. Mielestäni se mikä on tärkeätä kaveruussuhteissa on siinä, että on hyvä osata erottaa se ero, joka on miellyttämisen ja rakastamisen välinen häilyvä eroavaisuus. Tervettä itse rakkautta on se, että pysyy omissa nahoissaan sinut itsensä kanssa tilanteessa kuin tilanteessa. Ei se helppoa välttämättä ole mutta mahdollista. Toisin sanoen silloin ei siis lähde tekemään liikaa palveluksia vain sen tähden että tahtoo miellyttää, eikä yksikään terve ja itseään rakastava ihminen vastaavaa myöskään toiselta vaadi. Tunteet yleensä kertoo sen mihin suuntaan tulee edetä.  Joko pysyä omalla tontillaan tai sitten päättää edetä niin, että auttaa tätä toista. Kannattaa kuitenkin kuulostella sitä, millä hinnalla ryhdyt auttamaan toista. On kuitenkin eri asia olla avuksi hyvällä sydämellä kun joutua olemaan renki pikku rahalla. Rakkaus on rehellistä vuoropuhelua ripauksella huumoria. 




Samankaltaisia aiheita:

Suomi


Englanti



Songs:









Just for Fun / Love in friendship / =D Good message! 





Autenttisen pyyteetöntä rakastamisen jaloa taitoa vain kaikille tulevalla viikolla <3


Namaste


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti