Tervehdys ja tervetuloa. Viikko kului varsin jouhevasti harrastusten äärellä.
Vastuuntuntoinen kumppanuus
Vastuuntuntoisessa kumppanuudessa tiedostetaan ja pyritään oppimaan suuremmin vastuu omasta käytöksestään. Täten oletukset alkavat karisemaan matkoihinsa. Näin ollen tällainen henkilö näkee, tuntee ja tiedostaa kauaskantoisemmin omien tekemisien seuraukset. Kun tämän tiedostaa ajatuksena ja käsitteenä silloin myös rakkauden arvo voimistuu heidän välillä, jotka pyrkivät elämään sovussa ja tietysti siten he myös elävät vastuuntuntoisesti keskenään. Rakkaus pääsee toisin sanoen kukoistamaan heidän välillä. Totta kai tätä vastuuntuntoisuutta voi soveltaa myös ystävien kesken. Vastuuntuntoisuudessa piilee myös omat vaaran paikkansa ainakin silloin jos kaikille osapuolille sen määritelmä ei ole täysin selvä. Varsinkin silloin jos kaikilla ei ole puhtaat aikomukset ollakseen ystävä tai kumppani jollekulle.
Eli jos yksi ihminen pyrkii olemaan vastuuntuntoinen ja toinen osapuoli ei tahdo vastaavaa käytöstä hänelle osoittaa, syystä tai toisesta niin silloin voi helposti ilman analysoivaa tilanteen tarkistusta ajautua tekemään enemmän palveluksia kuin on tarpeen. Katson tätä vielä eri perspektiivistä. Ääripää esimerkki. Eli tarinan ulkoasussa. Matti toimii ystävänä Maijalle. Maija tahtoo, että matti käy kaupassa hänen puolestaan usein. Matti toimii näin tunnollisesti. Kun Matti pyytää toisinaan Maijaa viemään astiat tiskikoneeseen ja Maija ei näin toimi niin silloin syntyy eräänlainen sisäinen "luottamus rike" Matin silmissä Maijaa kohtaan ja täten Matin vastuuntuntoisuutta on käytetty ikään kuin hyväksi. Vain ja ainoastaan Maijan edun nimissä. Tietysti tätä voidaan soveltaa myös johonkin ei niin ikään fyysiseen tekemiseen kuten ajatuksien vaihtamiseen. Ideoiden kehittämiseen tai johonkin muuhun sen tapaiseen toimeen, jossa vastavuoroisuudesta on suuresti hyötyä. Tällaisessa tilanteessa on hyvä syventää tätä Matin vastuuntuntoisuutta Maijaa kohtaan. Siinä hengessä, että Matti ottaa asian esiin Maijan kanssa. Mikäli silloin ei ala muutoksia tapahtumaan Maijan käytösessä niin silloin voi olla parempi, että Matti vahvistaa omaa uskoaan ja ilmaisee, että asialle on tapahduttava muutoksia ennen seurauksia. Mitä seurauksia?
Toivon että tässä tapauksessa se tarkoittaa vain niinkin yksinkertaista asiaa, että Matti tunnistaa oman rakkauden ja eheyden arvon. Tunnistaakseen ja ymmärtääkseen sen, miten ja miksi hän antaa toisen kohdella itseään tietyin tavoin ja täten siirtää sen siihen suuntaan että tuo itsensä arvostaminen muuntuu teoiksi ja sanoiksi käytännössä vähintäänkin siinä määrin että hän kykenee OSOITTAMAAN Maijalle, että seuraus tuolle hänen käytökselleen tulee olemaan sellainen, että hän vaihtaa maisemaa Maijan läheisyydestä, koska häntä ja hänen tekojaan ei ilmeisesti arvosteta tarpeeksi. Jotta tämä kyseinen suhde voisi elää ja hengittää Maijan tulee ymmärtää oma vastuuntuntoisuus ja hänen on tiedostettava omien tekojen merkitys tuolle suhteelle ja sen selviytymiselle.
Aiheista muualla / Topics elsewhere
Suomi / Finnish
Englanti / English
Songs / Kappaleita
Loppu kevennys leffa linkki / Final lightening trailer
Vastuuntuntoista viikkoa kaikialle! <3
namaste!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti