Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Namaste!




Tervehdys ja tervetuloa blogiin!


Mennyt viikko on ollut antoisaa aikaa ainakin minulle. Haimme peräkärrysaunan kaverin kanssa tähän lähimaastoon tässä viikon aikana, jotta pääsemme pikaisesti saunomaan sopivan tilaisuuden tullen. 

Lisäksi tutustuin pistekirjoituksen saloihin. Näihin merkkeihin tarkemmin asian ilmaistakseni. On se vain jännä, kuinka herkät tuntoaistit sokeilla ihmisillä voikaan olla. Varsin mielenkiintoista on myös ymmärtää se, kuinka he kokevat aivan eri tavalla tämän maailman kuin me näkevät ihmiset. Tämä tietysti myös heijastuu siihen kykyyn kuinka he kuulevat ja käsittävät erilaisia asioita äänenpainosta ja puheen sävystä silloin kun ihmiset puhuvat heille ja saavat aika paljon irti sen merkityksestä. 



Olen tässä viikon aikana miettinyt seuraavia mietteitä:



Tämä hetki, nykyisyys vai huominen?





Oletko tullut ajatelleeksi elätkö nyt vai huomenna? Olen miettinyt tätä asiaa tässä kuluvan viikon aikana. Tarkemmin olen  pohtinut erilaisia elämäntapoja ajankäytön suhteen ylipäätään. Aika ahkerasti media paukuttaa tätä nykyä hetkessä elämisen taikaa. Tämä hetki, josta joka puolella puhutaan varsinkin rauhoittumisen termein ja hiljentymällä tähän hetkeen. Rauhoittumisesta kovin monin eri tavoin. Jännä seikka tässä on se, että miksi ylipäätään tarvitsemme kaikelle jonkin kurssin tai ryhmän ennen kuin ryhdymme tekemään yhtään mitään? Toki on olemassa ihmisiä, jotka ovat omatoimisia ja tekevät monenlaisia asioita aivan ominpäin. Tietysti ryhmäterapia antaa sen edun, että muutama muukin "hullu" tekee samaa asiaa samalla hetkellä. Rauhoittuu ryhmässä, jossa on monia ihmisiä koolla.


Nykyisyys on ensimmäiselle osalle aikamääre, joka on yksi viikko. Toiselle osalle se on kuukausi ja vielä kolmannelle osalle se on aikamääre, vuosi mittakaavassa. Nykyisyydessä eläminen vaatii sietokykyä haastavissa tilanteissa. Kykyä pysyä läsnä ja aitona ihmisenä, jotta ongelma voidaan ratkaista rauhallisesti. Nykyisyydessä elävä ottaa tilanteen kerrallaan vastaan ja kykenee elämään omien normien puitteissa, jotka on siis itselleen määritellyt. Tällöin ei juuri tämän henkilön mielen mentaliteetti heilahtele. Osaltaan se voi olla vahvuus. Toisinaan sitä voidaan pitää apatiana. Ainakin sellaisten asioiden edessä, jotka eivät kohtaa juuri tämän tietyn ihmisen näkemyksiä onnellisesta tai hyvinvoivasta elämästä. Tällaisissa tilanteissa hän on neutraali ympärisössä tapahtuville asioille. Ei juurikaan korviaan hetkauta asialle, josta toiset saattavat hehkuttaa innoissaan. Silloin kun hän löytää mielekästä tekemistä niin hän viihtyy ja myös nauttii koko sydämellään sekä suurella olemuksellaan. Riemua ja naurua riittää tämän ihmisen elämässä. Sen ilon ja riemun saattaa saada osakseen, joku muukin seuralainen tai paikalla tupsahtanut matkalainen.



Huominen. Huomisessa elävät ihmiset ovat sellaisia, joilla murheita ja huolia riittää. Lähes kaikki asiat, tapahtumat ja tilanteet ratkaistaan huomenna. Mitään ei toisin sanoen tehdä tässä hetkessä eikä varsinkaan nykyisyydessä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että silloin ihminen suunnittelee elämäänsä pelkästään, vain ja ainoastaan huomista varten. Rakkaus, raha ja palkkio elämästä tulee huomenna. Nautitaan elämästä huomenna. Pelko on liian voimakasta tulevan varalle, ettei tälle hetkelle jää aikaa eikä energiaa. Tässä tyylissä elää piilee varmaankin se kaiken kuuluisa hamstraamisen taito. Kaikki nurkat pursuaa tavaraa ja vaatetta tulevaa varten. Nyt kun pääsimme materian makuun onkin hyvä siirtyä rakkauden ja rahan väliseen kilpataisteluun.






Raha vai rakkaus?




Olen puhunut tästä aiheesta jo muutaman kerran aiemmin. Kuitenkin nämä asiat ovat päivittäisiä ja siksi mielestäni on hyvä kerrata. Muistan lukeneeni menneinä päivinä jostain, että raha ei ratkaise pitkällä viivalla. Rakkaus vie suuremman lohkon elämästä silloin kun ollaan todellisten kysymysten äärellä elämän suhteen. Varsinkin ihmissuhteiden saralla. Olen silti törmännyt siihen, että taloudellinen turva on monille valinnoissaan tärkeämpi seikka kuin rakkaus. Tämä saa minut mietteliääksi. Sokaiseeko taloudellisen turvan haku sitten todelliselta rakkaudelta? Sepä se kun rakkaus pelottaa, niin miten sitten edetään? On pakko valita pienempi paha kuten sanotaan. Tässä tapauksessa se on raha, rakkauden kustannuksella. Kun elämänsä ehtoo puolella olevilta ihmisiltä kysytään kumpi on tärkeämpää raha vai rakkaus? Aina he ovat vastanneet että rakkaus.




Tämä tosiaan saa minut miettimään sitä seikkaa, että havahdummeko vasta lähellä kuolemaa siihen, että rakkaus on tärkeämpi kuin raha? Ilmeisesti olemme elämän käydessä keskivaihetta niin kiireisiä miettimään moisia, että ehdimme ajatella asiaa tarkemmin vasta kuolinvuoteella. Toki täytyy vetää syvään henkeä ja ilmaista tähän hetkeen se, että osa ihmisistä kuitenkin menee naimisiin jo kovin nuorella iällä ja saavuttavat liittonsa kultavuodet ja ovat yhdessä lähes koko ihmisen eliniän ajan, joten se saa minut uskomaan syvällisiin rakkaustarinoihin.  On toki olemassa näitä ihmisiä, jotka elävät sinkkuna ehkäpä pienituloisina työssään, jossa viihtyvät, mutta silti saattavat tuntea, että eivät ole ihmissuhteen arvoisia ihmisiä.




Tämä tilanne voi luoda tunnetyhjiön, jota ei osaa tai edes tahdo lähteä täyttämään ihmissuhteen avulla. Rakkaudesta puhumattakaan. Toki on sitten näitä ihmisiä, joilla on aina ollut se tuki ja turva lähellä. Hyvät ja onnistuneet esimerkit ihmissuhteista ylipäätään. Silloin he näkevät vain toimivia kokonaisuuksia. Eikä niin ikään ongelmia ilmene, joita tarvitsisi edes paikkailla kuin vuotavaa venettä konsanaan. Tietysti tämä voi luoda sen kuvan, että suurten haasteiden yllättäessä ihmissuhde on parempi laittaa vaihtoon kuin vanha auto konsanaan. PAHIMMASSA TAPAUKSESSA Tuo vaihtoehto VOI OLLA PARAS MONISTA MUISTA VERROKEISTA. Uskon joka tapauksessa siihen, että on mahdollista saavuttaa sopiva tasapaino rahan ja rakkauden kaksinaisuudessa. Kunhan vain on motivoitunut sen tekemään sydämen sopukkoja myöten.




Aiheista muualla:


Tämän seuraavan jutun henkilö ei valinnut rahaa eikä rakkautta. Ainakaan sitä syvällistä rakkaustarinaa, sillä hän juoksi sitä metsään karkuun useaksi kuukaudeksi.

Ilman rahaa elävä Ville-Veikko Hirvelä: ”Ostaminen tuntuu pahalta”


Muita aiheita seuraavassa:


Tutkimus selvitti: Oikein tuhlattu raha tekee onnellisemmaksi kuin rakkaus

Minä tunnen ammottavan tyhjyyden sisälläni…



Terve.fi/raha-vai-rakkaus

Rahat vai rakkaus?



English


For love or money?

Why do I feel nothing?

Four Steps to Heal Empty Feelings

Romance Or Finance: Do You Favor Love Or Money?


Songs // Kappaleet:


Official MV141029 Rain For Love or Money' OST 'Be Here'

Vybz Kartel - Never Stay Around (Money Love Song)


Kristian Bush: "Love or Money" [Official Lyric Video]

The Stormmers - Love or money


Loppu kevennys // Final lightening



How Blind People Write Braille


Lauri Tähkä avaa rohkeasti sydäntään: "Koti on minulle rauhan paikka"




In loving memory for Chester Bennington <3 He  passed away a  few days ago


Numb - Linking Park <3







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti