Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Namaste!





Morjesta ihmiseen, missä lienetkin. Menneellä viikolla sain kokea paljon ikimuistoisia hetkiä. Olen näistä jokaisesta kiitollinen juuri nyt. Kuluneella viikolla tein videon onnellisuudesta. Tahdon syventyä hieman lisää tähän aiheeseen. 




Onnellisuus ihmissuhteissa




Mielestäni onnellisuus ihmissuhteissa alkaa siitä, että kykenee ensin olemaan läsnä sille suhteelle, jossa elää. Rakkaus kukoistaa rauhallisuudessa. Saatat kysyä, että miksi rauhallisuudessa? Tietysti siksi, että ensin on tunnettava rauhaa siinä ympäristössä, jossa elää. Jotta voi sitten kokea myös sitä onnellisuutta tuon rauhallisuuden kautta siinä ihmissuhteessa, jonka on itselleen omaksunut. Rakastaa palavasti. Ihmissuhdetta. Ihmistä. Toki tuon onnellisuuden tunteen voi kokea työpaikkaa tai muita valitsemiaan mielenkiinnon kohteita kohtaan. Minkä vain valitsee kohteekseen. Onnellisuus alkaa kiitollisuudesta. Kiitollisuudesta sille, että saa elää ja hengittää tietylle rakkaussuhteelle, työlle jne. Onnellisuus alkaa siitä, että saa tuntea elävänsä. Saa ja kykenee Tuntemaan tunteita. Kokea ja iloita elämästä. Vain hän saa kokea rakkauden, joka avautuu kokemaan sen. Näin se on ja tulee olemaan. Voit luvan kanssa kertoa minun sanoneen niin.



Onnellisuus pikemminkin löytyy ehdottomuudesta sen sijaan, että sen avulla pyritään luomaan näkemyksiä, joissa on lukemattomia ehtoja. Sanotaan että rakkaus on ehdotonta. Tämä on sellainen näkemys, joka vaikuttaa olevan monille haastavaa sisäistää ja ymmärtää. Mielestäni siksi, että rakkauden näkemys tai käsitys saattaa ahdistaa  aina siihen pisteeseen asti kunnes ihminen oivaltaa todeksi sen, että rakastaa voi myös ilman liian lujaa kiintymistä. Toki on sallittua ja toivottavaa kiintyä voimakkaasti tietyssä vaiheessa ihmissuhdetta. Kiintymisen tulee kuitenkin muuntua sellaiseen muotoon, jossa sen ei tarvitse olla omistus muodossa. Omistava rakkaus saattaa käydä ahdistavaksi.  Osalle onnellisuuden tunne ja kokemus tulee siitä, että he saavat jakaa elämän kokemuksia jonkun toisen ihmisen kanssa. Koemme täyttymystä vain toisten ihmisten kautta, on sanottu. Tekeekö se meistä sitten ripustautuvia toisiin ihmisiin? Tätä tulee mielestäni pohtia lähimmän ihmissuhteen osalta, jotta säilytämme perspektiivin, joka on yhteydessä kiitollisuuteen sen sijaan, että tukahdutamme tuon kumppanin liian voimakkaaseen kiintymykseen.




Keskustelin tässä kuluneella viikolla hauskan vuoropuhelun siitä, että osa ihmisistä saa  huippu fiiliksiä siitä kokemuksesta, että he saavat pelailla pelejään siellä kellareiden komeroissa ja omassa rauhassa. Silti he saattavat olla todella taitavia kielissä, koska ovat internetin kautta yhteydessä lukemattomiin muihin pelaajiin samanaikaisesti ympäri maailmaa.  Näin ollen he ovat onnellisia tuossa kuviossaan, jonka he ovat itselleen luoneet.  Onnellisuutta on mielestäni se, että saa kokea, nauttia ja elää täysillä. Saa tuntea itsensä tärkeäksi yhteisössään ja ympäristössään. Tarkemmin saa kokea ja tuntea itsensä tärkeäksi näiden ihmisten kanssa, jotka on valinnut itselleen ystäviksi, kavereiksi ja hyviksi tuttaviksi. On mielestäni hyvin tärkeää muistaa se totuus, että onnellisuus on sisäinen kokemus. Sisäinen aistimus ja kokemus sen sijaan, että etsii onnea itsensä ulkopuolelta toisista ihmisistä. Toki sitä voi jakaa, kokea ja luoda toisten ihmisten avulla. Joka tapauksessa onnellisuuden tunne on aina sisäinen kokemus, valinta tai näkemys. Henkilökohtainen sellainen.



Kappaleita:


English


Tori Kelly - Colors Of The Wind

Skip a Beat - Happiness in Love 

The Jackson 5 - Who's Loving You

Roberto Cacciapaglia - Wind Song



Suomi


Janne Raappana Kaksi Onnellista

Mitra - Äkkisyvää (Virallinen audio)

Tapio Rautavaara: Auringon lapset +Lyrics

Juha Tapio - Aito rakkaus [ALKUPERÄINEN]

Anna Järvinen - Nuori Ja Kaunis ft. Olavi Uusivirta






Onnellista viikkoa kaikille ja kaikkialle! <3 



Namaste.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti