Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

sunnuntai 24. syyskuuta 2017


Namaste!



Moikka! Mennyt viikko kului nopeasti. Hirvipeijaisissa vierailu ja synttäreiden juhlaa. Arkisen aherruksen lisäksi siis. Tällä kertaa syvennyn seuraavaan aiheeseen. Nimittäin reagointiprosessiin, joka kuuluu keskeisempiin menetelmiin silloin kun joudumme yllättäviin tilanteisiin tai muutoin joudumme pohtimaan seuraavan valinnan suuntaa.



Reagointiprosessi



Tässä seuraavassa lähestymistavassa käy ilmi kolmen laki, johon olen päätynyt. Järjestys voi vähän vaihdella eri yksilöiden välillä.


1. Pelko

2. Taistele tai vetäydy

3. Rakkaus



Oletko huomannut muutosten yllättäessä perinteisen reagointiprosessin, joka tapahtuu ennen kuin siirrymme ikään kuin sanoista tekoihin? Minä olen. Keskimäärin se tapahtuu niin, että ensin tulee jokin yllättävä käänne elämässä, jonka myötä joudumme käymään tietyn valintaprosessin läpi mielessä, ennen kuin etenemme johonkin tietyn valinnan mukaiseen suuntaan.



Mielestäni on oleellista olla jossain määrin tietoinen tästä prosessista, jotta pääsemme ihmisinä enemmän käsiksi myös tuon valintaprosessin tietoiseen käsittelyyn. Näin ollen otamme ohjat itse käsiimme siitä lopputuloksesta, johon näitä erilaisia valintoja elämässä ylipäätään itse ohjaamme. Sen sijaan, että kuljemme pelkästään tunteiden ohjaamina. Tietoinen siksi, että emme ohjaudu vain hetkellisten tunteiden ohjaamina.



Mitä nämä valinta prosessit tarkoittavat tarkemmin?


1. Pelko - reaktio

Pelko tulee mukaan kuvioihin ensin. Tuo voi olla muutoksen pelko. Uuden ihmisen kohtaamisen pelko tai jotain muuta vastaavaa. Pelko tulee ensin esimerkiksi siitä, että emme ehdi johonkin tapahtumaan paikalle. On kuitenkin aina meidän henkilökohtainen valinta, kuinka suuren voiman tunteen me tuolle pelolle annamme. Sitten tulee...



2. Taistele tai vetäydy - reaktio

Luonnollinen tapa on myös tämä taistele tai vetäydy- reaktio. Taistelu on kunniakasta, aina siihen pisteeseen asti, kun se on vielä tarkoituksen mukaista. Kysymys kuuluu: Päätänkö taistella oikeasti vai vetäydynkö? Vetäytyminen on vaihtoehto, jossa, kunnia säilyy.
Palaan vielä tuohon myöhästymisen käsitteeseen. Onko tuo myöhästyminen sittenkään niin suuri mörkö kuin kuvittelin sen alun alkaen olevan? Mitä kamalaa voi tapahtua jos sittenkin myöhästyn vain muutamia minuutteja?


Vetäytyminen on myös oleellista ottaa huomioon jos tapahtuman luonne todella vaatii olla prikulleen paikalla tarkasti määriteltynä ajankohtana. Tapahtuman avaushetkellä. Tällöin voi olla kunniakasta vetäytyä. Mitä tapahtuu jos vetäydyn? Vaivunko epäilyihin, sen osalta, että en lähtenyt ja ottanut riskiä olla hetken myöhässä tapahtuman avaushetkestä?

Tämän spekuloinnin on tietysti syytä loppua melko pikaisen päätöksentekoprosessin avulla, jotta kallisarvoista aikaa ei hukkaannu turhaan jahkailuun. Aikaa, jonka voimme käyttää toimintaan tai tekemiseen, tässä tapauksessa matkaamiseen kyseiselle tapahtumapaikalle.



3. Rakkaus -reaktio


Monesti rakkaus tulee vasta kolmantena vaihtoehtona mukaan kuvioihin. Rakkaus itseämme kohtaan ja rakkaus heitä kohtaan, jotka ovat osallisina tähän kyseiseen tapahtumaan tai tapaamiseen, johon olimme matkalla alunperin. Eikö?


Mitä järkeä tässä on? Mielestäni se, kun tajuamme vaihtaa järjestystä näiden reagointi-kanavien kanssa opimme paremmin hallitsemaan omia valintoja, varsinkin silloin kun tulee tarve reagoida eri tavalla, jotta saamme entisen, ei niin rakentavan toiminnan päätökseen, jotta voimme korvata sen oikeasti toimivalla menetelmällä päästäksemme parempiin lopputuloksiin.


Näin ollen, mitä aikaisemmassa vaiheessa rakkaus astuu näyttämölle sitä helpommin kykenemme käsittelemään nämä elämän haasteet myötämielisessä valaistuksessa ja näin ollen soitamme ja ilmoitamme myöhästymisestä ja palautamme itsemme tuohon etenemisen prosessiin ja pidämme siten mielessä, että voimme edetä vaikka tuo pelko - reaktio olikin hetkellisesti läsnä yhtenä valinnan mahdollisuutena. Tämä vie meidät kohti toimintaa lamaantumisen sijasta, joka on vahva vaihtoehto valinnoille silloin kun pelko ottaa vallan ihmisen mielessä.


Näiden reaktioiden järjestys on mielestäni hyvä saada juuri siihen malliin, että rakkaus johdattaa tuota koko valintaprosessia. Miksi? Siksi, että kykenemme hallitsemaan kokonaisuutta laajemmin. Näin ollen tuo valinta, jonka tulemme tekemään pohjautuu todellisiin arvoihin, joita kunnioitamme ja voimme hyväksyä näin ollen ne myös jonkin ajan kuluttua tapahtuneesta. Paremmin. Tämä mielestäni johtaa rakentavaan ja kokonaisvaltaiseen mentaaliseen hallintaan niin ajatusten, tekojen kuin tunteiden tasolta tutkittuna.



Yhteenveto:


Nämä reagointitavat auttaa meitä ihmisiä purkamaan niin ikään osiin tuota prosessia, joka kuuluu ihmisenä olemiseen. Valintojen hetkellä. Oleellista mielestäni on myös se, että osaa päästää irti siitä tunnesidoksesta, joka liittyy niihin valintoihin, joita olemme aikaisemmin tehneet. Se helpotti ainakin minun arkeani silloin aikanaan kun sen näkemyksen opin soveltamaan käytäntöön. Oma kokemus kertoo myös sen totuuden, että kun aloin hahmottamaan tätä reagointiprosessia käytännössä niin silloin myös reagointitapa vaihtui ja tuo valintaprosessi muuttui täten helpommaksi. Nimittäin juuri sielä tunne puolella ja toki se helpotti myös kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa. Aina ei tarvitse kaikkea ääneen julistaa. Toki silloin se on suotavaa ja hyvä tehdä jos seura sen sallii ja myös kypsästi vastaanottaa, ymmärtää ja käsittää sen kokonaisuuden, johon se liittyy juuri kyseenomaisella hetkellä. Näin ollen ei tarvitse ajautua turhiin riitoihin.








Aiheista muualla:


Suomeksi:

Projektijohtamismalli

Tunne itsesi, ymmärrät muita

Reagointitapa kertoo miten viestit


English:

4 unexpected ways people respond to rejection

The Best Way to Respond to Unexpected Changes

10 Tips for Dealing with Surprises and Unexpected Events






Kappaleet // Songs // Videot: 


Tupac-Changes

Extreme - More Than Words

David Bowie - Changes (Olympia)


One Direction - Night Changes (Lyrics + Pictures)

Taylor Swift - Everything Has Changed ft. Ed Sheeran


Sittin' On The Dock Of The Bay | Playing For Change | Song Around The World


War/No More Trouble | Playing for Change | Song Around The World



Katy Perry - Chained To The Rhythm (Official) ft. Skip Marley







BLACK SABBATH • Changes • 1972


The Calling - Wherever You Will Go





Positiivisia muutoksia tulevalle viikolle! =)



Namaste!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti