Namaste!
Moikka! Viikko kului yllättävän rattoisasti. Rovaniemellä järjestettiin seurajoukkueiden loppuottelut painonnoston saralla eilen lauantaina. Itse toimin levyjen vaihtajana tällä kertaa, lisäksi seuraavasta linkistä löytyy minun toimesta pieni break-dance demonstraatio alkaen kohdassa 4:01:25. Loppuottelu kokonaisuudessaan tässä linkissä ole hyvä. Tulospörssi on tässä linkissä ole hyvä.
*
Hyvinvointi
Hyvinvointi alkaa mielen tasapainottamisesta ja sitä kautta se siirtyy fyysiseen olemukseen, joka näkyy ja kuuluu niin ikään kehonkielenä, elekielenä sekä sanoina, puheena ja toimintana. Toki tämä myös vaikuttaa vahvasti elintapoihin, joka myös näkyy eräällä tavalla kantaa ottavana tyylinä, joko niin että pysyy osallisena johonkin toimintaan tai erkanee siitä. Tämä tuo erillisyyden haasteen vahvasti vasten kasvoja. Tämä ohjaa ihmistä täten myös vahvaan itsenäisyyteen. Joko siinä määrin, että yksilöstä ja / tai persoonasta tulee entistä rohkeampi tai sitten entistä sulkeutuneempi ihmisenä. Riippuen aina yksilön tai tämän kyseisen ihmisen persoonallisista valinnoista, joilla hän tahtoo määrittää elämänsä suunnan.
Hyvinvointi rakkaudessa lähtee liikkeelle siellä, missä kunnioitus on molemminpuoleista ja hyväksyvää siinä määrin, että molempien toiveita kuullaan maalaisjärjellä ja niin ikään hyvässä hengessä. Toki tämän kohtaamisen tulee tapahtua selväjärkisten keskuudessa. Miksi? Siksi, että muistetaan, mitä ja mistä on sovittu. Näin ollen on faktaa näyttöihin, joissa sitä tarvitaan tulevaisuudessa. Todellinen ja palava rakkaus hoitaa itsestään loput, mikäli maaperä on sille oikeanlaista. Oikeanlainen maaperä on silloin hyvä kun siellä sallitaan kasvun tapahtuvan. Tämä edellyttää sitä että kommunikoidaan mahdollisimman rehellisesti ripauksella hyväsydämisyyttä. Vain siten pysytään yhteisellä taipaleella, jossa jakamisen kunnioitus säilyy molempien sydämessä sekä mielessä.
*
Songs // Laulut // Kappaleet //
*
*
Hyvinvointia tulevalle viikolle!
Namaste
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti