Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Namaste!



Se mikä on ollut merkille pantavaa tutkimuksissani niin hyvinkin useista eri lähteistä olen törmännyt neljään näkökulmaan ihmisten luonnetyyppejä ajatellen. Kerroin aiemmin kahdesta eri neljästä näkökulmasta, jotka sisälsivät näkemykset James Redfield nimiseltä kirjailijalta: Minäparka, torjuva, kuulustelija sekä pelottelija. Sekä kukoistavan johtamisen käsikirjasta jossa oli nämä neljä näkökulmaa: Visionääri, toimija, systeemikko sekä vuorovaikuttaja. Mikäli näihin tahdot tutustua niin olen kertonut niistä aikaisemmissa päivityksissäni.

Nämä neljä näkökulmaa, joista nyt aion kertoa liittyvät sellaisee kirjailijaan kuin Helen Fisher ja sellaiseen opukseen nimeltään kuin Sinä + Minä = Me. Helen Fisherin neljä näkökulmaa ovat: Tutkijat, rakentajat, johtajat sekä neuvottelijat. Vallitseva persoonallisuustyyppimme johdattelee meitä valitsemaan juuri tietynlaisen elämänkumppanin. Yksi näistä on tietysti se pääasiallisin vaan voi olla yhdistelmiä myös. Itse olen neuvotteleva tutkija. Joten päättelin tästä sen, että sietäisiköhän minun laittaa uudelleen harkintaan "rakkaudenrakentaja" nimikkeeni. :D Toistaiseksi olen päättäny pitäytyä vielä rakkaudenrakentaja nimikkeessäni. Joka tapauksessa  seuraavassa Helen Fisherin kirjasta:


Persoonallisuuden biologinen perusta


Mielijohteesta listasin joitakin persoonallisuuden piirteitä, joiden tiesin liittyvän dopamiiniin ja tiettyihin geeneihin: taipumus etsiä uutta, halu ottaa riskejä, spontaanius, korkea energiataso, uteliaisuus, luovuus, optimismi, innostuneisuus, joustavuus. Päätin kutsua näiden ominaisuuksien kantajia nimellä tutkijat.


Ihmiset, joiden serotoniinijärjestelmä toimii tietyllä tavalla, olivat usein rauhallisia, sosiaalisia, varovaisia vaan eivät pelokkaita, sitkeitä ja uskollisia ja pitivät säännöistä, tosiasioista sekä jäjestyksestä. Koska tämän tyyppiset miehet ja naiset olivat myös taitavia rakentamaan sosiaalisia verkostoja ja johtamaan muita ihmisiä niin perheessä, työelämässä kuin sosiaalisissa tilanteissakin, kutsuin tätä geneettistä luonteenpiirteiden yhdistelmää kantavia ihmisiä rakentajiksi.



Olin perehtynyt myös testosteroniin. Testosteroni liitetään usein miehiin, mutta on tiedossa, että sekä miesten että naisten testosteroni taso voi olla erittäin korkea. Tämän biokemiallisen piirteen perineet ihmiset ovat usein suoria, päättäväisiä päämäärätietoisia, analyyttisiä, loogisia, itsepintaisia, vaativia, emotionaalisesti pidättyväisiä ja kykeneviä strategiseen ajatteluun. He menevät suoraan asiaan. Monet ovat rohkeita ja erittäin kilpailuhenkisiä. He ovat taitavia koneiden parissa, he ymmärtävät matemaattisia kaavoja ja muita sääntöihin perustuvia järjestelmiä. Monet ymmärtävät myös musiikin rakenteen. Päätin kutsua näitä ihmisiä johtajiksi.



Lopuksi biologisen tietämykseni piirissä oli tiettyjä estrogeeniin liitettäviä piirteitä. Tavallista korkeamman estrogeenitason miehillä ja naisilla on usein kyky nähdä asioista kokonaiskuva. He yhdistävät näennäisen erillisiä tosiseikkoja ja kykenevät ajattelemaan tilanteen vaatimalla tavalla ja kokonaisvaltaisesti, tavalla, jota kutusn verkostuneeksi ajatteluksi. He ovat verbaalisesti tavallista lahjakkaampia ja osaavat lukea ihmisten asentoja, eleitä, kasvojen ilmeitä ja äänensävyjä eli heillä on erinomaiset sosiaaliset taidot. He ovat myös intuitiivisia, empaattisia, huolehtivaisia, henkisesti joustavia, miellyttäviä, idealistisia, epäitsekkäitä ja helposti tuntevia ilmaisevia. Olen ristinyt tämän laajan biologisen ihmisryhmän neuvottelijoiksi.


Muillakin kemiallisilla aineilla on luonnollisesti oma vaikutuksensa persoonallisuuteemme. Aivoissamme saattaa vaikuttaa jopa sata erilaista välittäjäainetta (pienempiä molekyylejä) ja viitisenkymmentä peptidiä. Niiden päääasiallisena tehtävänä on pitää sydän toiminnassa sekä huolehtia muista perustoiminnoista. On käynyt yhä ilmeisemmäksi, että edellä mainitut neljä hormonia - dopamiini, serotoniini, testosteroni ja estrogeeni - ovat ensiarvoisen tärkeitä persoonallisuuden muokkaajia.  Niiden lisäksi on mainittava vielä kaksi. Noradrenaliini dopamiiniin läheisesti liittyvä aine, vaikuttaa ilman muuta joihhinkin tutkijoiden luonteenpiirteisiin, erityisesti heidän energisyyteensä ja impulsiivisuuteensa. Lisäksi oksitosiini - (suurelta osin) estrogeenin tuottama, varastoima ja laukaisema - vaikuttaa mitä todennäköisimmin neuvottelijan kykyyn olla myötätuntoinen, hoivaava, luottavainen ja intuitiivinen. Kemiallisten aineiden eri yhdistelmät synnyttävät tutkijan, rakentajan, johtajan tai neuvottelijan luonteenlaadun. Näiden neljän aineen yhdistelmä epäilemättä muovaa neljän peroonallisuustyypin ajattelua ja käyttäytymistä.



Olen luennoimassa Ounasrinnepäivillä. Ja tässä seuraavassa linkki luentoaiheisiin joista luennoin 23.9 linkistä löytyy tietoa myös ilmoittautumisen suhteen jos mielenkiinto ylittää kynnyksen. =)

Luento ihmissuhteista ja rakkaudenvoimasta 23.9.2014

Erittäin antoisia hetkiä alkavaan viiikkoonne.=)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti