Salutar!!

Tervetuloa blogiini!=)

Täyttä elämää

Sain oivalluksen ihan hetki sitten että kirjoitan tänään tällaisen päivityksen. Rakkaus kutsuu sinut elämään täysillä. Rakkaus kutsuu sinua pyytämään tätä viehättävää uutta mies tai nais ystävääsi kahville tai vaikkapa smoothielle. Rakkaus kutsuu sinua laskuvarjohyppäämään. Rakkaus kutsuu sinua valloittamaan vuoret tai edes sen lähimetsän silloin kun sinulta sopiva hetki siihen liikenee. Rakkaus kutsuu sinua lautailemaan. Rakkaus kutsuu sinua kuntoilemaan. Rakkaus kutsuu sinua rakastamaan itseäsi. Rakkaus kutsuu sinua halaamaan ystävääsi. Rakkaus kutsuu sinua olemaan vapaa huolista. Rakkaus kutsuu sinua hyväksymään itsesi. Rakkaus kutsuu sinua kokemaan aitoa luottamusta ihmisiin. Rakkaus kutsuu sinua leikkimään. Rakkaus kutsuu sinua näkemään kauneuden. Rakkaus kutsuu sinua luottamaan itseesi ja omiin kykyihisi. Rakkaus kutsuu sinua vilpittömästi. Rakkaus kutsuu sinua kiipeilemään puihin. Rakkaus kutsuu sinua iloitsemaan elämästäsi. Rakkaus kutsuu sinua nauramaan. Rakkaus kutsuu sinut hiljentymään ja kohtaamaan itsesi. Rakkaus kutsuu sinut hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet. Rakkaus kutsuu sinut iloitsemaan elämästä. Rakkaus kutsuu sinua tanssimaan. Rakkaus kutsuu sinua tarkkailemaan eläimiä. Rakkaus kutsuu sinut makaamaan ruohikolla. Rakkaus kutsuu sinut hyvän elokuvan pariin. Rakkaus kutsuu sinut ystäviesi seuraan. Rakkaus kutsuu sinua hyväksymään erilaiset ihmiset. Rakkaus kutsuu sinua rakastamaan elämää. Rakkaus kutsuu sinua unelmoimaan. Rakkaus kutsuu sinua luottamaan unelmiesi todentumiseen. Rakkaus kutsuu sinua olemaan läsnä unelmoidessasi. Rakkaus kutsuu sinua.. Kerro se mitä se kutsuu sinua tekemään...

Suppeata elämää

Pelko kangistaa sinut elämän edessä. Pelko estää sinua vastaamasta elämän kutsuun. Pelko ei luota. Pelko ei päästä sinua helpolla. Pelko epäilee itseäänkin. Pelko nauttii varjoista. Pelko vie sinut mukanasi. Pelko estää sinua rakastamasta. Pelko ei päästä irti mikäli rakkaus ei kutsu sinua tarpeeksi. Pelko näkee vain niin vähän. Rakkaus näkee laajasti. Pelko ei lähde kahville. Pelko ei uskalla rakastaa. Pelko ei näe kokonaiskuvaa. Pelko ei näe metsää puilta. Pelko ei uskalla kohdata itseään. Pelko pitää pimeydestä. Pelko pelkää pelkäämistä. Pelko on lähempänä kuolemaa kuin elämää..  jne...

Häpeä

Seuraavassa pieni ote kirjasta nimeltä Tietäjä. Tämä seuraava on mielenkiintoinen tarina ainakin minun mielestäni yleisestä häpeästä, jota me ihmiset kannamme mukanamme, mihin ikinä menemmekään. Tämä seuraaava on siis Tommy Helsten nimisen henkilön tuotantoa. Muuan oma kommentti seassa suluissa. Seuraavassa kirjasta siis:



Oli kaunis kevät päivä, nyt sen jo uskalsi sanoa pelkäämättä takatalven kostoa. Alkava kevät uhkui itsevarmuutta. Mutta kevään ja kesän voitto on aina väliaikainen. Seuraava valloittaja on syksy ja sen jälkeen talvi, kunnes koittaa uusi kevät. Ainoa todellinen voittaja tässä taistelussa on luonnon ikuinen kiertokulku. Nyt oli siis kevään vuoro riemuita. Se oli pukeutunut uskomattomaan riemuasuun, häikäisi kukkaloistollaan ja maalasi kaiken niin herkillä väreillä että henkeä salpasi. Vihreä on kevään paletissa ihmeen syvää, aivan kuin siinä olisi läsnä sekä pitkän talven piina että helpotus, eräänlainen syntymisen hehku. Kevään juhlassa ei kuitenkaan ole ylimielisyyttä vaan yksinkertaista ja nöyrän hiljaista kiitollisuutta olemassaolon ihanuudesta. Luonto ei uhoa eikä käyttäydy sopimattomasti, vaan kaikki on siinä levollisen rauhallista ja olemisen seesteisyyttä henkivää. (Ego uhoaa ja rajaa reviiriään. Ego on aina suojelemassa itseään, se ei avaudu koska se pelkää. Egosta sietäisi kuitenkin mielestäni tehdä kanssapeluri eikä vihollista). Mikään luonnossa ei kysy, saako se olla oma itsensä vai pitäisikö sen muuttua joksikin muuksi. Luonto on.



Se on syvällisessä olemisen tilassa, jonka tekee mahdolliseksi maailmankaikkeudessa vallitseva rakkaus. Siksi jokaisella luonnonilmiöllä on lupa olla se mikä on. Perhonen on perhonen, mato on mato, kivi on kivi ja pilvi on pilvi. Kaikki on syvällisessä tyytyväisyyden tilassa, sillä kaikki lepää rakkaudessa. Paitsi ihminen. Hän ei ole sitä mitä on, vaan pyrkii olemaan jotain mitä ei ole. Häneltä puuttuu olemisen lepo. Ihminen on kadottanut hitautensa, levollisuutensa, olotilan, jonka hän sisimmässään jakaa luonnon kanssa. Hän on kadottanut tunnon rakastettuna olemisesta. Sen vuoksi ihmisellä on kiire. Hän ajaa takaa sitä, että olisi arvokas, että olisi rakastettu. Hän etsii omaa identiteettiään, rakkausidentiteettiään. Hän tekee kuitenkin suuren virheensä siinä, että pyrkii rakentamaan sen omilla ponnistuksillaan, suorituksillaan ja saavutuksillaan. Hän ei tajua, että hänellä on jo kaikki tuo. Hän ei voi saavuttaa sellaista, mikä hänellä jo on, se on mahdottomuus. Ihmisestä on tullut olento, joka ajaa takaa sitä, mitä hän samalla juoksee pakoon. Hämmästyttävä taidonnäyte! Kun on tunkenut itsensä tällaiseen oravanpyörään, ei tietenkään kykene nauttimaans iitä, mitä luonnossa keväällä tapahtuu. Luonto on hidas ja rauhallinen, ja vain hitaat ja rauhalliset pysyvät kevään riemullisessa tanssissa mukana.


Muistan kuinka kerran seisoin lentokentän lähtöselvityksessä erään miehen takana, joka oli pakkaamassa lastenvaunuja muovipussiin pannakseen ne matkatavarahihnalle. Pakkaaminen vei aikaa ja hänen taakseen kertyi jonoa. Tunsin itseni hölmöksi, kun muiden tavoin vain seisoin siinä enkä tehnyt mitään. Oli kuin ilmassa olisi ollut kirjoittamaton sääntö, ettei vieraita ihmisiä noin vain lähdetä auttamaan. Pitää pysyä viileän neutraalina ja ulkopuolisena. Sitten tajusin, että tuo tuossa on ihminen, samanlainen kuin minäkin. Hän todennäköisesti on hyvin vaivautunut siitä, että seisottaa muita jonossa ja vie heidän aikaansa. Samastuin häneen ja tiesin, mitä hän ajatteli, ja niinpä jokin minussa päätti uhmata yleistä sääntöä, kävi miten kävi. Laitoin luentosalkkuni maahan ja ryhdyin auttamaan häntä. Samassa tunsin kaikkien silmät selässäni. Tunsin häpeää! Olin tehnyt itseni näkyväksi. En ollut enää neutraali sivustakatsoja vaan olin muuttunut ihmiseksi, kanssaihmiseksi, ja se teki minusta näkyvän. Olemuksessani on paljon häpeää, ja sitä on valtavasti myös meidän kulttuurissamme. Kulttuurissamme häpeä siirretään sukupolvelta toiselle kodeissa ja kouluissa, ja mahdollisimman varhain, ettei kukaan välttyisi siltä. Näyttää olevan tärkeää, ettei kukaan tule näkyväksi, ettei kukaan luule olevansa jotakin, ettei kukaan ole parempi kuin muut.( Toista taitaa olla meidän kilpailuyhteiskuntamme keskuudessa kun SM, EM JA MM-mitalit sun muut ovat kovassa huudossa. Aivan kuin ihminen jolla ei ole jonkin sortin kultaa esitellä jostain suuresta saavutuksesta jonkin urheilulajin saralla olisi ihminen ollenkaan?) Siksi kukaan ei saa iloita osaamisestaan. Luovuus pitää piilottaa, samoin tunteet ja tarpeet. Erilainen ei saa olla sillä silloin altistaa itsensä häpeälle.




Muistutuksena vielä!


Eli vielä ehdit mukaan luennolle. Uusi luento tulossa 23.9 ja tässä seuraavassa linkissa voi tutustua aiheisiin ja ilmoittautua oman mielenkiinnon mukaan luennolle.

Luento ihmissuhteista ja rakkauden voimasta.

Antoisat alkavan viikon hetket!

Namaste! =)