Mitä rakkaudesta on tullut?
Tässä seuraavassa mietteitäni viikon varrelta. Jalat voimani kantaa, oikeuden rakkaudelle antaa. Ajatukset rakkauden nimissä karvaa. Katso tuota minäparkaa, joka tietoisuuden valossa karkaa. On siinä sarkaa. Onko rakkaudesta tullut pelkkää makustelua? Olemmeko etääntyneet rakkaudesta siinä määrin, että emme edes tunnista sitä, vaikka se seisoisi hieman etäällä meidän edessämme? Onko rakkaudesta tullut vain hetken huumaa? Kadotammeko otteemme rakkaudesta juuri silloin kun tuulee ja sietäisi puristaa kovemmin juuri oikeanlaisella hellyydellä? Missä olet sinä, siinä olen minä. Sanoo rakkaus. Vaan näkeekö sinä ja minä sen? Siitä huolimatta vaikka rakkaus huutaisi, että vielä vähän vasemmalle. Noutopöytä on katettu rakkaudella rakkaudelle. Vaan onko tämän pöydän antimien äärellä nälkäisiä suita? Kenties he eivät tunnista sen kaltaista nälkäänsä sisimmässään. Havahdu kauneudelle silloin kun se on edessäsi. Sillä huomenna se on vain utuinen muisto eilisestä. Vaalimmeko tuota muistoa, jotta se saa arvonsa nyt hetkessä? Arvonsa rakkauden talossa, jossa pimeitä huoneita vailla valoa. Valo saapuu kuitenkin aamun kajossa. Olemmeko sittenkään aamulla enää tajuissa? Mikäli olemme näemme lehtivihreää pajuissa. Lehti joka sittenkin niin kauas ehti.
Rakkaus tarvitsee moitteetonta ystävää
Olen tässä vuosien varrella törmännyt sellaiseen väittämään, että lähimmälle rakkaalle ei kerrottaisi ihan kaikkea elämästään, sillä muuten se suhde ei varmastikaan enää jatkuisi. Keskimäärin sellaisilla henkilöillä, jotka eivät kerro kaikkea kumppanilleen on eri ystävä juuri tätä tehtävää varten olemassa. Mielestäni siinä suhteessa, jossa elää tulisi olla kaksi yhdenvertaista ystävystä, jotka kokevat toistensa seuran turvalliseksi kertoa toiveistaan ja peloistaan ilman, että tarvitsee pelätä joutuvansa naurunalaiseksi. Tietyin näkemyksin sen kaltaiset tilanteet, joissa avaudutaan kaikista toiveista ja peloista elämän suhteen vaatii kykyä laittaa itsensä alttiiksi haavoittuvuudelle ja siinä se suurin rakkauden kantava voima mielestäni juuri piileekin. Omata kykyä olla haavoittuvainen oikeille ihmisille, oikeissa tilanteissa. Tämä vaatii sensoreiden herkistämistä sen suhteen, että kuka tällainen henkilö voisi lähipiirissään olla. Mikäli sellaista ei ole näköpiirissä suosittelen kääntymään vaikka ammattiavun puoleen. Monikaan ei tosin myönnä avun tarvetta olevankaan ennen kuin on jo liian myöhäistä tulla autetuksi. Vai mitä mieltä itse olet? Tee kuitenkin se, minkä parhaaksesi katsot.
Muuan hauska linkki aiheisiin nähden:
Laulut:
Rakkautta tulevan viikon päiviinne!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti