Tervetuloa blogiini =)
Jotain seksivietistä
Olen tässä ihmissuhde aiheita tutkiessa törmännyt seksivietin käsitteeseen. Lähinnä sen suhteen, miten ihmiset käsittelevät näkemyksiään seksin suhteen ja siitä, miten seksivietti on vaikuttanut heidän elämässään. Olen nyt tullut jonkinlaiseen lopputulemaan näkemyksieni suhteen ja tahdon summata niitä tässä nyt yhteen. Ensinnäkin ihmisille muodostuu omanlaiset näkemykset seksuaalisesta kanssakäymisestä eri lähteistä. Median ja uskonnon myötä ja tietysti kotikasvatus hoitaa myös oleellisen osan näkemyksien muodostumisessa. Kasvuympäristön ja kavereiden vaikutteitakaan pois sulkematta. Eri ihmisille eri määrä seksin harrastamista tai syvällisemmin sanottuna rakastelun kokemista viikossa tai päivässä on sopiva annos.Tietysti pornografia nousee myös tapetille käsitellessämme seksuaalisuuden näkemyksiä. Olen laittanut merkille eri lähteistä sellaisen seikan, että mitä enemmän ihminen katsoo pornograafista materiaalia niin sitä enemmän ihmisellä tekee mieli harrastaa seksiä. Eli voimmeko tästä päätellä että vähempi himon laukaisevia tekijöitä näköpiirissä niin sitä helpommin seksivietti on hallittavissa? Osittain kyllä. Tarkoittaisiko tämä sitten sitä, että halut voisi kadota kokonaan? En oikein usko siihen, sillä ihmiset ovat kuitenkin ihmisiä ja toisen ihmisen läheisyydessä ainakin uskoakseni nämä halut heräävät henkiin silloin kun ilmapiiri on sille myönteinen.
Uskon jossain määrin sihen väittämään kun sanotaan, että liiallinen pornografian tuijottelu vie halut ja kyvyt mieheltä (ja miksei naiseltakin) rakastella todellisen ihmisen kanssa. Tätä väittämää en oikein nuorempana ymmärtänyt lähinnä siksi, koska kukaan ei osannut selittää minulle sitä, että miksi asian laita näin on. Mene ja tiedä, että miksi näin? Liekö sitten herran pelko heitä - sen aikaisia ympärilläni olevia aikuisia - estänyt asiaan paneutumasta sen vertaa, että voisi asiasta luoda uusia näkökulmia. Aiheita jonkin verran pengottuani aloin ymmärtämään, että mitä tällä näkemyksellä mahdollisesti haettiin. Mielestäni salaisuus on siinä, kun ihminen katsoo pornografista materiaalia niin sen myötä hän stimuloi vietin muodostumis ärsykkeitä useasti ja näin ollen hänelle muodostuu pakkotila saada seksiä, joka luonnollisesti tahtoo tulla tyydytetyksi. Näin ollen hänellä on pieni ärsyke päällä "saada pesää" joten sen myötä mikäli tulee tilanne, että hän pääsee rakastelemaan aidon naisen kanssa niin hän on jo niin sanotusti ladattuna valmiiksi kyseistä aktia ajatellen eikä välttämättä pysty pitämään erektiota ns. "käynnissä" kovin pitkään. Mikä tietysti taas vie mahdollisuuden upean ja laadukkaan rakastelun harrastamiselta. Paitsi tietysti siinä tapauksessa mikäli mies on valmis uuteen kierrokseen lähes samantien. Olen tutkimusksissani törmännyt sellaiseen väittämään, että mies ei edes kykenisi harrastamaan seksiä vaimonsa kanssa ilman, että katsoisi jotain pornograafista materiaalia rakastellessaan vaimonsa kanssa. Miettikää sitä, miltä tämä mahdollisesti tuntuu kyseisen naisen nahoissa. Lähinnä sen osalta, että hän ei olisi miehelleen tarpeeksi viehättävä sellaisena kuin hän on. Tietysti totuus on siinäkin, että miehet joutuu jossain määrin taistelemaan seksiviettinsä kanssa päivittäisessä elämässään ja lähinnä tämän luontaisen vietin johdattelemana he ajattelevat seksiä melko useasti päivän mittaan. Tietysti siinä varmasti on eroja eri miesten välillä että ohjaako heitä alapään vietti vai järki, tunteet ja aistit, jotka ohjaavat kehoa ja alapäätä. Mielestäni järki ja tunteet sekä aistit ohjaa suuremmalla voimalla kuin seksivietti kykenee tekemään. Paitsi siinä tapauksessa, jos ihnminen stimuloi mieltään useasti ja toistuvasti pornografisella materiaalilla niin silloin hän voi olla enemmän seksuulisen vietin ohjaamana. Tosiaan tämän osalta voin puhua vain niistä näkemyksistä, joista olen päässyt tietoiseksi tähän astisen eletyn elämäni osalta.
Olen tullut yleisen näkemyksen suhteen siihen loppu tulemaan, että esimerkiksi meditoiminen voi auttaa seksuaalisen halun hallinnassa. Kuten sen suhteen, että jos näkee vähäpukeisen naisen niin seksivietti ei välttämättä heräisi niin voimakkaana jos hän -tässä tpauksessa mies- on meditoinut enemmän viimeaikoina. Osittain seksivietin hallintaan voi vaikuttaa myös sekin, että antaa ihmisille inhimillisyyden arvon ennemmin kuin lihallisen arvon seksuualisen halun täyttäjänä. Joka tapauksessa eri ihmisille on varmaankin annettu syntyjään luontainen mielihalu sen suhteen, että mikä kiihottaa ketäkin ja minkä verran. Barry Long kertoi mielenkiintoisen näkemyksen kirjassaan tie rakkauteen. Hän väittää tässä kirjassaan niin, että kehot tahtoo harrastaa rakastelua. Mieli vain toimii välillä esteenä kehojen yhteydelle. Aihe oli mielestäni aika mielenkiintoinen. Eli hänen mukaansa kehoille tulisi antaa mahdollisuus rakasteluun aina kun se on mahdollista. Järjestämällä erikseen aikaa rakastelulle. unohtamalla mielentoiminnot ja syventymällä seksuaaliselle kokemiselle siinä hetkessä ilman teeskentelyä. Ainakin tämä lähentäisi minun mielestäni parisuhteessa elävien ihmisten välejä sekä loisi sellaisen mahdollisuuden, että rakastelua ei tarvitsisi erikseen "kerjätä" kummankaan osapuolen kannalta ajateltuna. Ajatellen sellaista tilannetta, jossa toisen kumppanuksen seksivietti on voimakkaampi kuin toisen. Suosittelen tutustumaan kyseiseen kirjaan. En ala tässä yhteydessä kirjan näkemyksiin sen enempää pureutumaan. Uskon, että näillä näkemyksellä jo alkuun pääsee. On varmasti myös muita hyviä kirjoja olemassa ja olen avoin kirjavinkeille. Tämä nyt vain on yksi niistä kirjoista, joita olen tutkaillut ja sellainen kirja, joka on tehnyt vaikutuksen minuun.
Olen syventynyt seksin saloihin myös aiemmin ainakin otsikoilla Seksi vs. Rakastelu ja mies vs nainen ja seksuaalisuus sekä seksi ja itsetunto. Voi kirjoittaa sivun alussa osioon, jossa lukee: kirjoita aihe ja paina enter. Löytyy sillä parhaiten. =)
Aiheista muualla:
Kappaleita:
Antoisaa tulevaa viikkoa kaikkialle
PEACE!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti