Tervehdys hyvä lukijani.. :)
Ihmissuhteista yleisesti
Kukin ihmissuhde on luova prosessi, joka kasvaa, muuttuu ja kehittyy päivittäin. Mielestäni meidän tulee kohdistaa kompassiamme aika-ajoin meille henkilökohtaisesti merkityksellisimmissä ihmissuhteissamme, jotta pysymme yhteisesti kokemassamme kurssissa. Tuossa kurssin suuntaamisessa meidän sietäisi tulla sinuiksi omien arvojemme suhteen. Ymmärtää, käsittää ja sisäistää, että mitä ne meille ovat. Tiedostaa varsinkin se, että mitä ne meille merkitsevät ja miksi. Tuo miksi osio sisältää siis tunneperäiset kiintymykset, jotka mahdollisesti ovat saaneet ohjakset elämän suuntamme näyttäjinä joskus menneisyyden kokemuksien lomassa. Toisinaan nuihin kokemuksiin sisältyy sekä epämiellyttäviä, että mielihyvän tunteita. Joskus ne voivat olla jopa limittäisiä tuntemuksia. Meidän tehtävämme on erotella itsemme siitä, mikä on miellyttävä ja mikä sitä toista lajia ja näin ollen voimme saada hitusen selville siitä "miksi osiosta".
Miksi osio tarkemmin: Se sisältää siis huolet, murheet, uskomukset sekä pelkotilat. Näistä taas pohjautuu luottamuspula. Luottamuspula johtaa syyttelyn kierteeseen ja se taas turhiin riitoihin, jotka on ainakin näkemyksieni ja omiin kokemuksiini pohjaten mahdollista välttää silkalla tiedostamisella tai edes hitusella määrällä halua ymmärtää itseään eli sitä uskomusjärjestelmän maailmaa, joka johtaa tiettyihin syihin ja seurauksiin. RAKKAUDEN SYY ON RAKASTAA JA SEURAUS RAKASTAMISEN ILOSTA. Mielenrauha syntyy siellä, missä syyt tunnistetaan ja tunnustetaan seurauksineen. Tuohon syntymiseen sisältyy myös kypsyvä vastuu rakkaudesta. Ihminen siis kantaa vastuun oman rakastamisen kyvyn seurauksista. Rakastamisen vastuu sisältyy kokonaisuuteen nähden rakentavasti kaikkien osallisten kesken. Silloin kaikkia osallisia kunnioitetaan. Kuitenkaan ketään ei pidetä itsestään selvyytenä, joten sen seurauksena rehellisyys ja kiitollisuus kulkevat rinnakkain käsi kädessä tämän ihmisen sisimmässä. Miksi? Koska hän tietää lopulta olevansa tili velvollinen itselleen. Silloin sisäistää seuraukset syineen ja ottaa heti sen vastuun, joka niihin sisältyy.
Näihin sisältyy kolmen laki:
1.RAKKAUS
2.ARVOSTUS
3.KUNNIOITUS
Jotain seksistä ja rakastelusta
Katsoin tässä menneellä viikolla elokuvan, joka sisälsi aika mielenkiintoisen konseptin. Elokuvan päähahmo eli erittäin seksiorientoituneen ihmisen elämää. Olen kertonut aikaisemmissa päivityksissäni siitä, kuinka voimakkaasti seksihalu ohjaa joitain ihmisiä ohittaen järjellisen tai rationaalisen tunnepohjaisen työskentelyn ja näin ollen kuljettaa ihmistä kuin "pässiä narusta". Mikäli koet olevasi jossain määrin liikaa viettiesi vietävänä niin suosittelen tutustumaan tähän kyseiseen elokuvaan. Kuten edellisestä linkistä käy ilmi kyseisen elokuvan nimi on Don Jon. Tämä elokuva hahmotti mielestäni hyvin sen ahaa elämyksen, joka voi syntyä omiin tunneperäisiin impulseihin nähden. Silloin tietoisen ajattelun kehittyminen kasvaa, joka tietysti myös johtaa tietoisempien valintojen tekemiseen. Näin ollen tietoisten valintojen myötä kokonaisuuden hallinta kasvaa sikäli mikäli sitä voi hallita. Ainakin yhtenäisten muuttujien pakollisuus elämässä hyväksytään suuremmalla sydämellä ja näin ollen mielenrauha voimistuu ja asioiden muuttuminen otetaan vastaan levollisemmin mielin ilman paniikinomaisia ratkaisuja. Silloin kun paniikinomaiset ratkaisut ottavat ihmismielessä hallinnan ne yleensä ainakin johtavat kaaokseen.
Aiheista muualla:
Luottamuspula
Hyvinvointia myötätunnon kautta
Kappaleet:
Lack of Faith music video
Milana: Linnun kokoinen
Vic -G - Struggels I Face
Mc Mane - Parisuhteen Raunioilla
Olkoon rakkaus läsnä sinun valinnoissasi tulevalla viikolla.:)
Namaste =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti