Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

sunnuntai 18. lokakuuta 2015


Namaste



TERVEHDYS!





Tulevaisuus



Sanotaan, että suunnittele tulevaisuutta. Mikäli lasket kaiken tulevaisuuden varaan menetät mahdolisuuden nauttia tämän hetken tarjoamista rakkauden nautinnoista. Ajatellaanpa vaikka sellaista tilannetta, että ihmisellä on vain puoli vuotta elinaikaa jäljellä. Miten sinä menettelisit tuollaisessa tilanteessa? Mitä  tekisit? Mitä sanoisit? Minä ainakin pyrkisin antamaan anteeksi niin monelle kuin vain suinkin mahdollista. Sillä kuka sen tekisi jollei rakkaus? Tietysti pitäisin kiinni vihastani myös mikäli kokisin sen todella TODELLA tarpeelliseksi. Viha on kuitenkin vain yksi rakkauden ääripää.. Kuuluu siis kuitenkin vielä rakkauden piiriin. Pelko on vihan vastakohta ei rakkaus. Kuitenkaan katkeruutta en tahtoisi viedä mukanani. Mikäli minulla olisi vain puoli vuotta elin aikaa jäljellä sanoisin monelle ihmiselle pari valittua sanaa nimittäin: "Minä rakastan sinua". Tällä tarkoitan vapauttavaa ja irti päästävää rakkautta, en sitovaa. Tarkoitan lähinnä sellaista rakkautta, joka sanoo: "Rakastan sinua kaikesta huolimatta". Sellainen rakkaus kykenee rakastamaan erilaisia ihmisiä eri syistä. Heidän omista persoonallisuuksistaan käsin ilmenevistä hassuista tai hullunkurisista seikoista. Esimerkiksi toisen ihmisen tavasta, jota hän käyttää hullaantumisesta koiriin. Sitten toisen ihmisen kanssa vaikkapa siitä, kuinka hän inttää ja puolustaa omia oikeuksiaan, joissain asioissa. Sellaisissa asioissa, joissa hän kokee tulevansa laiminlyödyksi ja hakee todistajaa omalle riittämättömyydelleen tässä kyseessä olevassa asiassaan.



Kuitenkin kun heille sanotaan ääneen että " minä rakastan sinua". Voi olla niin, että hän väittääkin tuolle sanojalle näin: " ET VOI SANOA NIIN" tai "Et voi tarkoittaa sitä". Sanovatko he sen oikeasti itselleen vai tuolle toiselle osapuolelle, joka väittää rakastavan heitä? Kenties he eivät kykene siinä hetkessä hyväksymään itseään täysin rakkauden arvoiseksi. Tai sitten he vain epäilevät tämän sanojan vilpittömyyttä. Tuo vilpitön sanansaattaja suo kuitenkin heille tuon vapauden valita. Sillä sehän on heidän valinta. Vain ja ainoastaan heidän valintansa. Heillä on vapaus määritellä heidän oma rakkauden arvonsa ja paikkansa rakkauteen nähden. Sen turvin he myös määrittelevät minut. Tällaisissa tilanteissa meidän tulisi huomioida se, että se on vain ja ainoastaan tämän yhden ihmisen näkemys ei koko maailman. Rakkaus on juuri niin kepeä, kapea, leveä tai heviä kuin sen kantajansakin on. Tämä tulee muistaa kun määrittelemme rakkautta juuri itsellemme. Tämän puolesta meilläkin on oma vapaus valita  oma määritelmämme hänestä. Päätämme siis rakastaa häntä. Aina kuitenkaan ei tarvitse määritellä toisia ollakseen itse eheä. Eheys lähtee itsensä hyväksymisestä. Mikäli et kykene hyväksymään itseäsi täysin aivan vielä niin ota malli kappale sellaisesta ystävästä, rakkaasta tai tuttavasta, jonka mielestäsi kykenet hyväksymään täysin ja oikeasti sydämestäsi käsin sellaisena kuin hän on ja edessäsi mielestäsi ilmenee. Kokeile hyväksyä hänet täysin ja mieti miksi hyväksyt hänet. Mikäli et hyväksy, niin mieti myös sitä, että miksi et siihen kykene. Vertaa näitä tuloksia itsesi hyväksymiseen ja siitä alkaa itsensä tiedostamisen ja hyväksymisen ensiaskeleet. Syy, miksi pyydän vertaamaan johonkin läheiseen tuttavaan tai ystävään on siinä, että me ihmiset yleensä tarvimme, jotain vertailukelpoista kohdetta saadaksemme jotain käsitystä ylipäätään vaikka auton ostoa suunnitellessa.



Kuinka kaunis onkaan ihminen



Yhdessä hetkessä ihminen on herkkä tunteva olento.. Toisessa hetkessä tulta ja tuppuraa. Ihminen kykenee siis tulistumaan lähes raivon partaalle. Sitten toisinaan ihminen saattaa tikahtua nauruun ilosta. Toisaalla pettyä ja vaipua masennukseen. Toisinaan ihminen rakastuu palavasti, kuitenkin siinä on eroa rakastuuko hän syvällisesti vai todella pinnallisesti. Toisaalla ihminen sittenkin vain himoaa, mutta ei kykene rakastamaan saati rakastumaan. Ihminen tukahduttaa tunteensa. Ihminen näyttää kasvoillaan monia ilmeitä tai sitten ei koska hänellä on vakaa pokeri naama. Ihminen kykenee olemaan pilkka silmässä tai muuten vaan ivallinen. Ihminen saattaa hämmentyä asioista, joita ei ymmärrä tai hämmästyä ihmetykseen asti, jopa punastua kun kokee olonsa hieman kiusalliseksi. Häpeä taitaa olla se ihmisen suurin synti. Ihminen kykenee silti antamaan, jopa anteeksi, mitä ihmeellisempiä rikkomuksia. Ihminen kykenee olemaan kiitollinen monista asioista. Ihminen on välillä kateellinen naapurille. Ihminen on maineikas tai maineeton. Ihminen on vailla vertaansa. Ihminen on kaikessa kauneudessaan yksilöllinen. Ihminen kykenee, mitä suurimpaan inhimillisyyteen. Ihminen suuttuu kun häntä ei ymmärretä. Ihminen vihastuu kun häntä ei kuunnella. Ihminen on luova ja persoonallinen.  Ihminen kykenee ihastumaan, maisemaan tai toiseen ihmiseen. Ihminen on tarmokas ja vilpitön. Ihminen yleensä suuttuu eniten kun hänen vilpittömyyttään epäillään. Niin kaunis on ihminen.





Linkkejä:



Ihmisen kauneus

Suomen tulevaisuus



Aristoteles kauneudesta

Elämän pisaroita - Blogi

Anne Kukkohovin mielestä on hurskastelua kieltää kauneuden hyödyt



Kappaleita:



Happoradio - Tulevaisuus

Happoradio - Kaunis ihminen

Futiure - Neva end (Remix) ft. Kelly Rowland



Taylor Swift - Blank space 

Ivan Torrent - Human Legacy

"Human"- Jon McLaughlin-Lyrics

Michael Patrick Kelly - Shake Away(Official Video)





Valoisaa tulevaa viikkoa lukijoille, kuulijoille ja kulkijoille =D

Namaste

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti