Ihmissuhteet

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Namaste!

Onegai shimasu

RAKASTAVASSA IHMISSUHTEESSA

Rakastavassa ihmissuhteessa saa sanoa ääneen "minä olen vihainen sinulle siksi, että...fill the blank", "minä rakastan sinua, siksi kun olet minulle vihainen sydämellisesti", "minä huolestuin kun sinua ei näkynyt siellä", "rakastan kun sanot nuo sanat juuri yksilöllisellä tavallasi", "rakastan sun hullunkurisuuttasi", "rakastan sinua, koska uskallat olla avoimesti hassu", "rakastan sinua, koska annat minun olla vapaa sinun kanssasi", "rakastan vahvuutta, jota sydämessäsi kannat", "rakastan sisäistä kauneuttasi", "rakastan sitä kun kosketat sydäntäni kunnioittavasti","rakastan sinua, koska yhä kasvavasta rakkauden sydämestäsi sinä minua rakastat", "rakastan sinua, koska saan tuntea itseni eheäksi rikkinäisenä sinun seurassasi", "rakastan sinua, vaikka vihaat minua", "rakastan sinua päästäessäni sinut irti", "rakastan sitä, että saat olla vapaa minusta huolimatta", rakastan, että...täytä makusi mukaan..

Rakkaus asuu siellä täällä ja tuolla jossain. Piste.

Lumenluoja, viestin tuoja

Jaan kanssasi pienen tarinan

Olin lähdössä koulusta kotiin. Tunsin oloni surulliseksi. Olin melko täynnä koulu huolia ja muita kiireitä. Pään sisäisiä kiireitä siis ajattelin. Olin lähes vihan ja raivon partaalla. Kuitenkin jatkoin matkaani. Lumi narskui jalkojen alla. Hengittelin hiljaa kevyttä pakkasilmaa, lumi leijaili maahan hiljoksin. Ajatukseni karkaili siellä täällä. Edessäni häämötti tuo tuttu rinne. Hieman jo turvallisen oloinen omine kuoppineen. Muistan koulumatkani varrelta tuon yhden kauniin puun, joka antoi minulle rauhallisen lupauksen kauneudesta, kiireistäni huolimatta.

Ympärilläni oli tuo tuttu asutusalue. Omakotitaloalue lähinnä. Ihailin monesti sitä, kuinka kauniiksi he osasivat pihojaan somistaa, muistin jopa kesäiset pihojen ilmeet värikkäine kukkineen. Mietin hiljaa mielessäni, kuinka he siellä asuvat ja iloitsevat kivasta kodistaan ja siitä lämmön tunteesta, jota se takkatuli räiskyessään tarjoaa. Aloin olemaan jo tuon rinteen päällä. Vaivuin taas huoliini. Tunsin oloni surulliseksi koska tuntui vahvasti siltä, etten itse ollut saanut aikaan vielä mitään suurta, edes sitä somaa kotipihaa. Lähinnä olen asunut vuosikaudet kerrostaloissa. Ne tuntuvat monesti jotenkin etäisiltä ja kolkoilta korkeine seinineen. Mietin jo lopettavani koko koulunkin. Huoliini hautautuneena.

Sitten havahduin liikehdintään yhdellä pihalla. Jaha talon asukas sielä vain lunta kolaa. Mieleeni muistui lapsuuden vuodet. Oi kuinka rakastin lapsena lumen kolaamista. Silloin sain toivon kipinän. Päätin että katson tuota ihmistä suoraan silmiin ja sanon hiljaa mutta lujasti uskoen asiaani ja Katsoin tätä ihmistä sitten sanoin mielessäni vihasta huolimatta sydämeni sopukoista asti, että "minä rakastan sinua" ja näin tein. Sitten hän katsoikin minuun ja hymyili. Silloin uskoni vahvistui, että tarvitaan vain luja päätös rakastaa ja silloin rakkaus tapahtuu. Kaukana on tuo päivä, lumenluoja, suru ja puukin on jo kaadettu. Kuitenkin tuon puun lupaus rauhasta ja kauneudesta kulkee minun mukana aina sydämeni sopukkoja myöten. Tuo lumenluojan hymy antaa minulle energiaa edelleen niinä hetkinä kun se tilanne muistuu mieleeni. Minun viestintuoja. Kiitos pieni sinulle vielä tuntematon lumenluoja. Visio kauniista pihasta antaa myös voimaa sillä nykyisin tuo unelma itsessään kantaakin jo minua. Hassua eikö? Ja mitä kouluun tulee niin valmistujaiset on vietetty jo aikoja sitten ja paperit ovat lojuneet hyllyn perällä jo tovin. Puun kaunista muistoa kunnioittaen koulumatkalainen.