Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

maanantai 3. huhtikuuta 2017

NAMASTE!



Morjesta tupaan! Ilmoja pielly! =) Ja kauniita sellaisia. Yhtä kauniita kuin elämä itse =D
Tässä viikon mittaan keskustelin ihmisten kanssa ja päädyin kirjoitusten osalta tänään syventymään läheisyyteen käsitteenä ja ystävyyssuhteisiin teen myös pienen silmäyksen. 




Läheisyyden elvyttäminen 



Näen asian niin, että läheisyyden elvyttäminen alkaa lisääntymään silloin kun lähtee liikkeelle herkkyyden lisäämisestä. Olkoonkin kyseessä sitten mies tai nainen. Tällä tarkoitan tarkemmin sitä että herkistää sydäntään avautumaan rakkaudelle. On olemassa erilaisia näkemyksiä herkkyyden käsitteeseen. Ainakin kaksi, jotka nyt tulevat mieleen. Ne ovat siis seuraavat. Ensinnäkin sen on väitetty olevan sitä, että herkkä ihminen loukkaantuu ja suuttuu herkästi ja täten ottaa toisin sanoen asiat itseensä helposti. Toiseksi tämä näkemys, joksi itse sen mieluimmin kuvaan.  Mielestäni herkkyys tarkoittaa sydämen voimaa, jossa avaudutaan sieltä sydämestä käsin kokemaan rakkautta. Tuo rakkaus ei loukkaannu toisen ihmisen mielipiteestä ja juuri siksi se on sydämen herkkyyttä. Juuri päin vastoin kuin tämä ensimmäinen väittämä, joksi herkkyyttä kuvattiin. 


Tämä sydämen herkkyys täyttää ensin sydämen ja vasta sitten kun sydän täyttyy ja tulvii yli äyräiden se kulkeutuu kehon ulkopuolelle. Silloin se muuntuu voimaksi, josta syntyy rakkauden tekoja sekä sanoja arkisten rutiinien keskelle. Tunteista puhumattakaan.  Se miten tämä näkemys siirretään tai oikeastaan kohdennetaan läheisyydeksi tulee siinä, että alkaa ajattelemaan sitä omaa sydäntä hieman enemmän ja useammin kuin on aiemmin tehnyt. Sitten kun jo hieman saa käsitystä omasta sydämestään niin silloin saattaa käydä pälkähdys mielessä toisenkin sydämestä. Olkoonkin tuo toinen ihminen kumppani, ystävä tai joku tuntematon, joka tarvii rakkautta elämäänsä, kokemalla sen sinun kautta. 


Kokemalla, miten? Siten, että annat hänelle tilaa karata paikalta tai kuulevan korvan, jota lähestyä. Toisin sanoen tuotat läheisyyden ihmeen hänen elämäänsä. On kuitenkin hänen päätös valita se elämäänsä tai jättää sikseen. Jälleen kerran rakkaus tapahtuu vaiheistuksessa. Rakkaus syntyy läheisyyden arvostamisesta ja näin ollen se voi olla sanatonta läheisyyttä. Ilman sanallisen kanssakäymisen tarvetta. Ilman stressiä. Ilman telkkaria ja muita aistiärsykkeitä. Toki kynttilänvalon räiske tai takkatulen lämpö on sallittua äänentoistoa.  Lähentyminen tapahtuu positiivisessa ilmapiirissä ja negatiivinen ympäristö etäännyttää. Tämä on hyvä huomioida silloin kun  tahtoo lähentyä jonkun kanssa. Toki on ihmisiä, joita rakkauden pelko saattaa ahdistaa ja siksi he eivät vielä kykene lähentymään ja tarvitsevat omaa tilaa tajuta sen itse aivan omassa arvossaan, ilman meidän taistelua todistaaksemme sitä heille. 


Rakkaus ystävyydessä



Tahdon tuoda tämän omana osionaan esille siksi, että monet ovat pitäneet sitä tärkeänä asiana käytyäni keskusteluita näistä aiheista heidän kanssaan.  Puhutaan paljon siitä että seura tekee kaltaisekseen. Tämä on suuri syy sille, että luodaan hieno ja positiivinen kuva ystävistä tai sitten heidät kuvaillaan negatiivisessa hengessä ja heidän vaikutus on täten kielteinen joka välittyy ystävyksien keskuudessa riitaisana ilmapiirinä. Vaatii kuitenkin sisua pysyä vahvana ja erilaisena silloin kun joukkopainostus on voimakkaimmillaan. Valita omanlaisensa elämäntyyli.  Rohkenen väittää, että siihen pystyy kuitenkin lähes kuka tahansa perusjärkinen ja terve ihminen. Sanotaan nyt selvennykseksi että maalaisjärkinen ihminen.  Tarkempi kuvaus tälle ilmiölle on sellainen ihminen, joka saa edes yhden ihmisen tukemaan tuossa päätöksessä olla hänen kaltaisensa, oma itsensä. Saada seurakseen sellainen ihminen, joka kuuntelee rakentavassa hengessä. Se on rajojen ylittävää ystävyyttä. Ei sen aina välttämättä tarvitse olla sitä, että tuetaan sata nolla kuten sanotaan. Toisinaan pelkkä kuunteleminen saa aikaiseksi SUUREN harppauksen eteenpäin. 




Aiheista muualla: (Fin)





The Ideas Elsewhere (Eng)






Kappaleet!


Emeli Sandé - Hurts

Ella Henderson - Yours

Kem - Why Would You Stay


James Arthur - Say You Won't Let Go

Trixie Whitley - "Breathe you In My Dreams"


Black Dub - I'd Rather Go Blind (Bing Lounge)

Bruno Mars - That’s What I Like [Official Video]





Elpyvää läheisyyttä alkavaan viikkoon sekä ystävyydessä että kumppanuudessa! <3


Namaste! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti