Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Namaste!



Morjesta tupaan! Se on viikko jälleen täynnä viime päivityksestä. Nopeasti menee viikot.
Tänään syvennyn sosiaalisten tilanteiden kuormittavuuteen.




Sosiaaliset tilanteet & niiden kuormittavuus




Sosiaalisia tilanteita elämässä. Näitä voivat olla lähes kaikki kohtaamiset ihmisten kanssa. Esimerkiksi se henkilökohtaisin sosiaalisuus perheen kanssa tai rakkaimman ihmisen läheisyydessä. Sitten on erilaisia harraste yhteisöjä, joissa kohtaa ihmisiä. Koulut ja työpaikat. Kuitenkin meillä tietyillä ihmisillä on omat kuormituksen kapasiteetit. Toisin sanoen tietty määrä päivässä "tilaa" näille uusille ihmisille, asioille ja tapahtumille. Osa kestää enemmän, osa vähemmän. Yleensä en tahdo luoda kategorioita eri ihmisille kovin voimakkaasti, sillä tahdon itsenikin sellaisista määritelmistä luovia pois. Irti laatikoista. Irti mielikuvista.  Niin ikään kuin niitä minulle asetetaan. Joka tapauksessa näitä luokkia voi olla karkeasti karrikoiden esimerkiksi: introvertti ja ekstrovertti, joista olen jo aiemmin kertonut jonkin verran. Urheiluhullu. Laiskuri. pelaaja. ihme hiihtäjä. vain muutamia mainitakseni.


Kukin antakoon nimensä omalle tai jolle kuulle muulle kategorialle, ihmiselle, yhteisölle jne. Kuten aiemmin mainitsin tuo sisäinen kapasiteetti täyttyy toisinaan päivän aikana nopeasti. Silloin tekee mieli vetäytyä yleisön seasta omaan rauhaan. Ei sitä tule pitää häiriötekijänä hänen kohdalla, joka näin tykkää toimia. Ennemmin näen sen vahvuutena olla itsekseen ja tullakseen sinuiksi omien tuntemustensa kanssa. Näin ollen hän on taas aikanaan valmis jatkamaan matkaansa kohti uusia sosiaalisia tilanteita ja muita kohtaamisia. Mitä tuo itsensä kanssa sinuiksi oleminen tai tuleminen tarkoittaa? Mielestäni se voi olla jotain seuraavista; askartelua, tekemistä tai olemista sellaisten asioiden parissa, joista itse nauttii ja saa siitä huumoria omaan arkeen, jonka turvin taas kykenee jatkamaan kiireisen arjen keskellä. En tarkoita silti sitä että ihminen on masentunut jos hän vetäytyy toisinaan omiin oloihinsa. Mielestäni ajoittainen halu olla itsekseen on aivan normaalia arkea kenelle tahansa terveelle ihmiselle. Olkoonkin kotoisin lähes mistä tahansa tai muutoin värikkäistä olosuhteista.


Itse kävin kaverin kanssa yhden yön yöpymässä metsän siimeksessä. Nukuimme kuusen alla makuupussissa. Valmistimme ruokaa tuolla vaelluksella retkikeittimellä ja juttelimme niitä näitä asioita, joita elämässä tapahtuu. Se mikä tässä sinänsä on huvittavaa niin tähän liittyy itsessään jo sosiaalinen kohtaaminen hyvän kaverin kanssa. Toki tuollaisen matkan voi tehdä vaikka yksin. Toisaalta osalle tuo itsensä voimaannuttaminen voi olla vaikka piirtämistä omassa huoneessaan. Osa maalaa tauluja luonnon kauniista maisemista. Osa vangitsee ihmisen katseen kauneuden paperille lyijykynä piirroksia tekemällä. Osa virkkaa. Joku toinen taas katsoo elokuvia. Yksi lukee etäämpänä kirjaa. Osa menee metsään istumaan kivelle ja kuuntelemaan hiljaisuutta, jota luonto tarjoaa. Valitse oma tapasi kokea tuo voimaantuminen, jota toisinaan tarvitset ennen sosiaalisia kohtaamisia. Oma toiveeni on, että nämä sosiaaliset kohtaamiset tapahtuu hyvyyden hengessä. Ystävyyden sanelemana kokemuksena. Täsmennän vielä sen verran että tämä sosiaalisuus, jota nostan tässä esiin mahdollistaa sen, että tavataan ihmiset siis livenä paikan päällä. Ihmisinä joita voi katsoa ja koskettaa. Toki tämä nykyajan some -kulttuuri vasta kuormittaa, mutta se onkin jo toinen tarina. Pienen silmäyksen aiheelle jo annoin muutama päivitys sitten. Mikäli näitä pelkoja liittyy sosiaalisiin kohtaamisiin,  niin silloin toivon, että seuraavista linkeistä on sinulle hyötyä.




Aiheista muualla:


Sosiaalisten tilanteiden pelko

Testaa: pelkäätkö sosiaalisia tilanteita?

Sosiaalisten tilanteiden pelko rajoittaa elämää



Topics elsewhere:



How we are judged by social appearance


Appearance & Relationships


Natural Characteristics That Influence Environment:




Songs / Kappaleet / Laulut / Videot / kevennykset =D 





- Adjectives to Descriptive Vocabulary -


Businessinsider.com/headshot-successful-physical-appearance


The Social Media Stalker Song (Parody of "Every Breath You Take" by the Police)





Positiivista sosiaalisuutta ja etäisyyttä tulevaan viikkoon! <3 

Namaste! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti