Namaste!
Hei!
Kuluneella viikolla olen keskustellut ihmisten kanssa ja aiheena on ollut narsismi.
Narsismi
Karkeasti kuvattuna narsismi on ihmisen roolina se pahin mahdollinen. Miksi?
Lähinnä siksi, että sellainen henkilö osaa petollisen hyvin manipuloida ympärillä olevia ihmisiä, jos he vain ovat vietävissä. Ymmärrän toki, että narsismin piirteet voivat olla aluksi viehättäviä, koska juuri sen pelin he osaavat hyvin. Vietellä ja kehua toisten ihmisten ominaisuuksia, joka voi toki olla puoleensavetävää oman aikansa. Siihen pisteeseen asti kunnes se todellinen nahka alkaa sieltä alta kuoriutua esiin. Dominoiva käytös oman menestyksen nimissä. Narsistinen henkilö rakastaa olla tilanteen herra, joka paikassa ja kaikkien suhteen. Narsisti tahtoo omistaa ystävät ja muut. Hän hallitsee tilanteen, eikä pelkää osoittaa sitä.
Kuinka selvitä narsistisen ihmisen kanssa?
Mielestäni paras keino on poistua narsistin näköpiiristä, kokonaan. Ensinnäkin tulee nimetä tuo tapa, ele tai toimi, joka on niin ikään tämän narsistin "hallinta draama" (sinua tai ketä tahansa kohtaan). Suora kyseenalaistaminen voi toki aiheuttaa riitaa. Paras metodi on keskustella vain omista tunteista, joissain tapauksissa tämäkin aiheuttaa riitaa. Voi sanoa esim. " Kun teet ja toimit näin... Se saa minussa sellaisen tunteen esiin, kuin olisin pieni hiiri rinnallasi". tai " Kun sanot, että tahdot tämän asian hoituvan näin... se nostaa minussa sellaisia tunteita esiin, ettei näkemykselläni ole mitään merkitystä".
Silloin kun puhut vain ja ainoastaan sinun tunteistasi, tartuntapintaa narsistille jää melko vähän, hän harvemmin saa sinun tunteista kiinni. Lähinnä siksi, koska narsistit ovat hyvin usein, niin voimakkaasti kiinni siinä, itsensä esille tuomisen näkökannassaan, ettei muita vaihtoehtoja jää yksinkertaisesti enää jäljelle.
Kuinka tunnistaa narsismi?
Yleensä voi olla oma haasteensa tunnistaa narsismi roolina, niin ikään ihmisen egon takaa. Hyvin usein se vaatii ensiksi sen, että oppii niin ikään purkamaan oman egon roolin osiin, jotta voi katsoa ikään kuin neutraalista perspektiivistä sitä (henkilökohtaista) minuutta. Minäkuvaa, joksi itsemme tunnistamme. Sen kautta voi yleensä lähteä miettimään, mikä ja kuka "minä olen". Ego ikään kuin takertuu (oman) mielipiteen vahvuuteen ja hienouteen, eikä tunnista tai ole avoin toisten ihmisten mielipiteille tai näkökannoille. Kuitenkin jokainen ihminen, jolla on hyvä minäkuva, kykenee keskustelemaan toisen ihmisen näkökulmista, ikään kuin luopumalla hetkeksi siitä omasta mielipiteestä, jotta voi ymmärtää toisen näkökulman samaan asiaan. Siten keskustelu elää ikään kuin omaa elämäänsä, eikä riitaa ilmene. Näin opitaan kohtaamaan toinen toisemme, ihmisyyden valossa, jossa ei varjoja kummittele elämän teatterilla. Rakkaus tunnetaan myös näillä areenoilla, melko hyvin. Mikäli epäilee, että ystävällä, kaverilla tai kumppanilla näitä narsistin piirteitä löytyy niin hänet voi haastaa johonkin netti testiin, tai parisuhde neuvojan testiin, joka yleensä todistaa sen todeksi tai valheeksi.
Miten narsistiksi päädytään?
Tietysti erilaisista taustoista. Hyvin usein taustalla on erilaisia ihmisiä, jotka ovat toimineet mallina ja esimerkkinä. Hän on saattanut elää perheessä, jossa ei ole muita sisaria tai veljiä. Vanhemmat, ystävät ja tuttavat ovat antaneet heille kaiken periksi ja he ovat aina saaneet tahtonsa läpi. Heidän fyysisiä ominaisuuksia tai taitoja on kehuttu, pienestä pitäen. Kasvattajilla on voinut ollut sellainen malli, että: "meillä on kaikki vähän parempaa kuin naapureilla". Hienot ja uudet vaatteet ovat löytyneet aina kaapista. Uusin pyörä ja puhelin mallit jne.. Luo oma näkemyksesi.
Kuinka toipua narsistisesta elämäntavasta?
Rehellisesti kertoen, en ole aivan varma onko siihen vielä keksitty lääkettä. Toivon kuitenkin, että sellainen keksitään ja pian. No ei vain. Kyllä siihen varmasti on mahdollisuus olemassa. Aina niin kauan kuin, ihminen on oikeasti avoin kehittymään ihmisenä. Oppimaan uutta ja hyväksymään erilaisuuden todellisuudeksi niin arjessa kuin juhlissa. Hyvä näkemys löytyy mielestäni siitä, että äänittää useita erilaisia omia aihe videoita, joissa kuvaa jotain asiaa tai tapahtumaa ikään kuin tarinankertojan roolista ja antaa tuon videon analysoitavaksi, jollekin tuttavalle. Näin ollen kuulee ulkopuolisen silmin ja korvin omaa puherytmiä ja tapaa ilmaista asioita. Huom narsisti ei kestä edes rakentavaa kritiikkiä, joka kuvataan hyvässä hengessä. Mielestäni on hyvä kyseenalaistaa henkilökohtaisia metodeja jos useampi ystävä vaihtaa kaveripiiriä tai maisemaa, juuri siksi, koska ei tule toimeen tämän kyseisen ihmistyypin kanssa ("narsistisen roolityypin kanssa").
*
*
Loppu kevennykset // Final lightening
Suomen kielinen
*
Englannin kielinen
Vapauttavaa viikkoa narsismin pyörteistä <3
Namaste
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti