Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

perjantai 31. heinäkuuta 2020

Hei!


Tällä kertaa tulin pohtimaan ihmissuhde haasteita. 



Peilaus erilaisuuteen ihmissuhteissa



Kuinka löytää hyväksyvä läsnäolo kun arvot ei kohtaa? Mielestäni silloin on tärkeintä kyetä ymmärtämään kumppanin näkemys hänen arvojaan mukaillen ja sitä hänen perustaa sisäistäen. Mitä se yleensä vaatii? Keskimäärin se vaatii oman arvoperusteen hylkäämistä vähintäänkin hetkellisesti, jotta voi samastua täysin toisen ihmisen valintoihin ja mahdollisiin syihin ja seurauksiin.  Hänen taustaan peilaten. Se miten tässä onnistuu, riippuu paljolti siitä, kuinka kauan ihmissuhde on kestänyt ja sekin vaikuttaa, kuinka hyvin oikeasti toisen osapuolen tuntee.

Mikä on pahinta mikä voi tapahtua kun peilaa toisen ihmisen maailmankatsomusta, lähes suoraan hänen saappaistaan. Voimakas samastuminen voi tuoda kaiken vasten kasvoja,  todella lähelle. Kokemuksellisesti, joten se voi aiheuttaa myös voimakkaan tunnelatauksen. Varsinkin jos kykenee eläytymään tuohon toisen ihmisen maailmaan elävästi. Tunnelataus voi viedä mennessään. Silloin on tärkeää pysyä keskittyneenä siihen, että haluaa vain ymmärtää, miten joku toinen henkilö näkee ja kokee maailman. Tuon tunneskaalan voi käydä prosessin omaisesti läpi takertumatta liikaa mielipiteisiin, ikään kuin rationaalisen tarinankertojan kanssa kulkee tuon matkan. Vaatii tietysti sinnikkyyttä ja toisinaan hyvää keskittymiskykyä.

Mikä on parasta mikä voi tapahtua? Rakkaus syvenee koska ymmärtää kokemuksellisesti sen, mitä toinen on käynyt läpi. Samastumisen kautta opimme ymmärtämään toisen valintoja, jotka hän on sillä hetkellä tehnyt, kaikella sillä tiedolla, jotka hän on elämänsä eväiksi saanut siinä ympäristössä ja olosuhteissa, jossa on kasvanut kohti aikuisuuden kynnystä. Mielestäni tämä on oleellisin vaihe käydä läpi siitä huolimatta päätyykö juuri tuo ihmissuhde ero prosessiin vai jatkaako tuo ihmissuhde yhteistä matkaa vielä tovin jos toisenkin. 




Songs :: Kappaleet 



-


-


-


-


-




- Namaste -




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti