Introvertit & ekstrovertit ihmissuhteissa
Avaan tähän alkuun hieman käsitteitä kuten introvertti ja ekstrovertti. Introvertti on henkilö, joka on enemmän sen kaltainen, joka saa energiaa itsekseen olemisesta. Eli hän touhuaa asioita itsekseen kuten vaikkapa lukee kirjaa, piirtää, katselee elokuvia yksin tai kirjoittaa omia ajatuksiaan näkemyksiään itselleen. Lenkkeilee yksin tai vaikka oleilee muuten vaan itsekseen jossain. Ja viihtyy hyvin näin tehdessään. Hän on siis itsenäinen persoona. Hän saa energiaa eli lataa akkuja ollessaan yksin. Hän tutkailee maailmaa sisäisestä tiedostamisesta. Hän peilaa asioita omista näkökulmistaan. Itseoppinut toisin sanoen.
Ekstrovertti taas on henkilö, joka viihtyy mieluimmin ihmisten kanssa keskenään joissain tapahtumissa. Hän saa energiaa ollessaan toisten kanssa tekemisissä. Esimerkiksi käy pelaamassa sählyä, tennistä tai jotain muuta jossa vaaditaaan kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa. Hän viihtyy siis mukana suuremmissa porukoissa. Hänellä on paljon ystäviä. Työskentelee ihmisten kanssa, jossa vaaditaan ryhmätyötä. Lisää tietoa introverteistä ja ekstroverteistä
Pyörittelin tätä seuraavaa ajatusta päässäni hieman sen jälkeen kun pääsin käsiksi näkemyksiin introvertin ja ekstrovertin eroavaisuuksista. Miksi yleensä introvertit viehättyvät ekstrovertteihin ja taas toisin päin. Mielestäni syy löytyy sieltä kun ekstrovertti tahtoo mahdollisesti joko tietoisesti tai tiedostamattomasti ilmentää introverttisiä piirteitä itsestään. Joten kukas muukaan on parempi silloin kumppaniksi hänelle kuin introvertti ja taas toisin päin kun kyseessä on introvertti. Eli he löytävät silloin kumppanistaan niitä ominaisuuksia joita tahtovat kaivaa esille itsestään. Joka tapauksessa ihminen on tasapainoisemmassa tilassa silloin kun hän osaa itse ilmentää näiden molempien ääripäiden ominaisuuksia. Olemme joka tapauksessa tulleet ilmentämään tänne molempia puolia. Silloin mielestäni on hyvä löytää tapoja ilmentää kumpiakin puolia elämässään. Tietysti mikäli ihminen on sinut itsensä kanssa ilmentäessään joko jompaa tai kumpaa niin eihän siinä silloin mitään vikaa ole.
Naisten tunteiden kunnioittaminen
Miesten sietäisi tutkia naisellisuutta yleisesti eikä vain pelkästään sen naisen, kautta josta on kiinnostunut. Seuraava vinkkinä miehille. Yritä löytää ideoita siitä, kuinka arvostaa naista sellaisena kuin hän on. Kun keskustelet kumppanisi kanssa sano hänelle, että hän saa kertoa sinulle turvallisesti sen mitä hän oikeasti tuntee. Ilman että hänen tarvitsisi pelätä sitä, miten sinä siihen reagoit. Anna hänelle mahdollisuus siihen, että hän saa tuntea niin kuin tuntee ilman sinun menettämisen paineita. Varmista, että hän ymmärtää sen, että se mitä sinä todella tahdot hänen olevan on se mitä hän on. Tämä mahdollistaa sen että naiset saavat luvan kanssa olla omia itsejään. Näin ollen naiset voivat löytää sen mitä he suhteelta tahtovat. Sekä itsen että sinun osaltasi.
Kaiken ydin on siinä, että jos me oikeasti tahdomme elää onnellista elämää ja tehdä oikeita valintoja sekä itsellemme että parisuhteellemme. Meidän tulisi tietää, kuinka tunnemme ja myöntää itsellemme omat tunteemme ja ilmaista rehellisesti se kuinka tunnemme. Meidän ei tarvitse vastustaa toisia ollaksemme rehellisiä itsellemme. Sen sijaan meidän tulisi sallia kokonaisuudessaan omat tunteemme ja niiden ilmaiseminen mahdollisimman totuudellisesti kaiken aikaa. Miesten tulisi tutkia sitä, missä kohdin nainen on omissa näkemyksissään juuri tällä hetkellä esimerkiksi vaikka teidän suhteenne osalta. Miehen tulisi pyrkiä ymmärtämään tuota tilannetta naisen näkökulmasta. Ole läsnä kunkin kyseisen hetken tuomassa mahdollisuudessa auttaa naista käymään läpi hänen sisäisiä tunteitaan. Tutki sitä mitä hän todella tahtoo ja kunnioita sitä sekä seuraa tuota naisen todellista halua ilmentää itseään juuri tuolla kyseisellä tavalla.
Positiiviset & negatiiviset tuntemukset
Pyri tiedostamaan se mahdollisuus mikä sisältyy myönteisiin ajatuksiin suhtautuessasi kumppanisi sekä omiin negatiivisiin tunnelatauksiin. On mahdotonta suhtautua myönteisesti asioihin silloin kun mieltäsi kaihertaa, jokin murheellinen tapahtuma, asia tai ihminen, jota pyrit välttelemään. Kuten vahva pelko jotain tulevaisuuden tapahtumaa kohtaan. Silloin kun koemme vahvoja kielteisiä tuntemuksia tunnemme itsemme yleensä voimattomiksi auttaaksemme toisia. Eli tunnemme jonkin asteista sisäistä vastustusta ulkoiseen muutokseen, joka voisi olla muutos parempaan suuntaan. Se mitä vastustamme pysyy. Joten meille jää vain yhdenlainen vaihtoehto. Myönteinen suhtautuminen kielteisiin tunteisiimme. Eli se tarkoittaa sitä, että pyrimme tutkimaan omaa kielteistä tunnettamme jotain asiaa kohtaan.
Eli negatiiviset tuntemuksemme ovat meille ikään kuin sisäisiä tienviittoja sen suhteen, mitä meidän tulisi tiedostaa sisäisistä mahdollisuuksista oppia ja kasvaa, jotka sisältyvät tuohon viestiin jota tuo negatiivinen tunne on meille viestimässä. Sen oppiminen tapahtuu vain silloin kun sallimme itsemme kohdata nuo tuntemuksemme rehellisesti. Ja jatkamme matkaa niiden viitoittamaan suuntaan. Me voimme oppia muokkaamaa tunteiden virtaa ajatusten voimalla. Jälleen toistuu se kaava, josta olen maininnut aiemminkin eli se mihin kohdistat huomiosi niin se kasvaa. Yrittäessäsi muokata tunteitasi silloin kun olet kielteisessä tunne kierteessä se ei onnistu. Onnistut vain silloin kun olet päässyt käsiksi siihen mitä tuo kielteinen tunne on sinulle tullut kertomaan ja se on jo hieman avautunut sinulle, jotta voit käsitellä sitä paremmin sen tulee olla jo muokattavissa. Eli halu muutokseen on oltava läsnä.
Myötätuntoinen suhtautuminen on avain muutokseen tunteidemme osalta. Yleinen uskomus on, että jos koet jotain kielteistä tunnetta olet silloin ajautunut väärille raiteille. En ole tuon yleisen uskomuksen kanssa samaa mieltä. Sillä nuo negatiiviset uskomukset ovat osa sitä joka tekee sinusta ja minusta sen joka me olemme. Yhdessa tai erikseen. Tutki tunteitasi. Kysy niiltä kysymyksiä. Kysy mikä voisi olla seuraava askel. Ole avoin oppimaan niiltä. Anna vastustus halun mennä ja kohtaa tunteesi niin silloin voit löytää sen avaimen joka johtaa sinut uuden ihmisen, asian tai tapahtuman äärelle joka johtaa sinut uusille ja väljemmille niityille rentoutumaan mahtavassa seurassa upeiden ihmisten kanssa. Kielteiset uskomukset ovat kysymyksiä ja positiiviset uksomukset ovat vastauksia. Joten et voi kieltää kysymyksiä saadaksesi vastauksia. Ennen kaikkea ole rehellinen itsellesi. Mikäli juoksemme karkuun kielteisiä uskomuksia juoksemme karkuun silloin myös todellista itseämme joka syvällä sisimmässämme tahdomme olla.
Loppu kevennyksenä muuan linkki =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti