Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

tiistai 1. tammikuuta 2019


Namaste



Hei! 
Nyt on yhteenvedon aika. 




Mennyt



Menneet vuodet kertovat sen lähtökohdan, josta olen oman matkani aloittanut. 
Nuo kokemukset ovat auttaneet minua selkeyttämään sitä, kuka minä olen ihmisenä. Tiedän onneksi todeksi sen, että nuo tietyt kokemukset, eivät määritä minua ihmisenä. Jokainen valinta, jonka olen menneisyydessä tehnyt pohjautuu niihin tietoihin ja taitoihin, joita minulla on ollut sillä hetkellä käsillä, tuota valintaa tehdessä. Siksi voin tuntea suurta vapautta näiden muistojen kanssa juuri nyt. 




Nykyinen



Nykyään koen erilaisia haasteita kuin aiemmin, sillä olenhan muuttunut siitä lähtöpisteestä,   josta aloitin aikoinaan tämän oman prosessin, joka johtaa muutoksineen siihen suuntaan, johon olen sitä tällä hetkellä viemässä. Tiedän näin ollen todeksi sen, että juuri nyt. Juuri tällä hetkellä kykenen vaikuttamaan yllättävän paljon siihen, kuinka reagoin ympärillä vallitseviin olosuhteisiin. Voin päättää sen, kuinka reagoin siihen, mitä minulle sanotaan. Voin valita puristaa nyrkillä  otteeni kiinni tai voin valita päästää irti avoimin kämmenin. Voin myös päättää olenko valmis,  näihin elämän tarjoamiin muutoksiin. 






Tuleva


Tuleva on varmasti mielenkiintoinen. sen olen päättänyt jo aikoja sitten. Tuleva näyttää jo  hieman merkkejään siitä suunnasta, johon olen etenemässä tällä hetkellä. Tuleva näyttää yrittäjän näkökulmista positiiviselta, voin havaita jo merkkejä siitä kasvusta, mihin suuntaan yritykseni on kasvamassa. Näen uusia aluevaltauksia, jonne voin lähteä toimintaani kuljettamaan, mikäli niin valitsen. Uskallan rohkeasti väittää, että minä valitsen sen. Vain he etenevät kohti uljasta tulevaisuutta, jotka tarttuvat hyviin juttuihin ja niihin haasteisiin, jotka vaikuttavat monelta kantilta katsottuna mielenkiintoisilta. Tietysti tuleva voi herättää myös pelon tuntemuksia ja se on täysin luonnollista, ainakin niin kauan kuin ihminen tallustaa täällä.  Muutoksen pelko voi kuitenkin estää sen kehityksen, jota ihminen tarvitsee kasvaakseen vahvemmaksi. Enkä tässä asiayhteydessä puhu vain fyysisestä vahvuudesta. Puhun myös siitä henkisestä vahvuudesta, johon hyvin usein kaikki tämä meidän henkilökohtainen fyysinen voimamme nojautuu. 






Loppukaneetti 


Olen kiitollinen  kaikista  uusista  ystävistä ja kavereista, joita olen vuonna 2018 saanut  elämääni  lisää. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut ylläpitää jo vuosia jatkuneita ystävyyssuhteita.   Näin ollen voin julistaa  eläväksi totuudeksi sen, että vain jaettu ilo on todellista onnea ja vaurautta. 





Songs:  //  Laulut:








*





_

_

-




Antoisaa alkavaa vuotta



Namaste












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti