Tietoisia valintoja

Tervehdys! Tähän seuraavaan olen koonnut jälleen pienen otteen Harville Hendrixin kirjasta nimeltä kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu. Tässä seuraavassa on mielestäni ytimekäs kuvaus siitä kuinka pääsemme parempiin väleihin kumppanimme kanssa. Eli lähinnä tämä kuvaa sitä prosessia mikä auttaa meitä ymmärtämään paremmin valintojamme ihmisenä sekä myös toisten valintoja. Lähinna nämä ovat kirjailijan näkemyksiä ja minua ne jotenkin vain kiinnostivat ja ajattelin kertoa niistä myös muille. Jälleen korostan sitä, että mielestäni nämä näkemykset soveltuvat myös ihmisille, jotka elävät avoliitossa. Olen laittanut muutaman oman kommenttini sulkeisiin. Seuraavassa kirjasta siis.

Astukaamme nyt hiukan taaksepäin ja katselkaamme koko tapahtumasarjaa kokonaisuutena. Ensimmäinen askel on vanhojen haavojen tiedostaminen. Katselemme menneisyyttämme etsien merkkejä siitä, millä tavoin olemme jääneet vaille asianmukaista ravintoa ja miten olemme torjuneet olemuksemme olennaisia puolia. Teemme tämän terapian, rukouksen ja mietiskelyn avulla ja kehittymällä jokapäiväisten tapahtumien terävämmäksi tarkkailijoiksi. Kun ymmärrämme jotain paremmin, kerromme siitä kumppanillemme, koska emme oleta hänen pystyvän lukevan ajatuksiamme tai toiveitamme. Kun kumppanimme kertoo ajatuksistaan ja toiveistaan meille, kuuntelemme ymmärtäväisinä ja myötätuntoisina, koska tiedämme tämän uskoutumisen olevan pyhää luottamusta.

Vähitellen alamme luoda uutta kuvaa kumppanistamme ja alamme nähdä hänet sellaisena kuin hän todellisuudessa on - pelastusta etsivänä haavoittuneena lapsena. Sen jälkeen kun meillä on tämä tarkempi kuva hänestä, alamme suunnitella suhdettamme uudelleen parantaaksemme haavamme. Tätä varten kehitämme ensin turvan ja luottamuksen ilmapiirin. Suljemme pakoteitämme, sitoudumme uudelleen toinen toisiimme ja tuotamme tarkoituksellisesti mielihyvää toisillemme ja luomme näin turvallisen ja antoisan ympäristön.

Lisäämme tätä turvallisuuden ja mielekkyyden tunnetta oppimalla kommunikoimaan avoimesti ja tehokkaasti. Kun voitamme tämän uuden yhdessäolotavan aiheuttaman vastustuksemme, näemme kumppanimme vähitellen vieläkin selkeämmin. Opimme ymmärtämään, että hänellä on pelkoja, heikkouksia ja toiveita, joista hän ei ole koskaan kertonut meille. Kuuntelemme hänen moitteitaan itsestämme ja ymmärrämme niiden valaisevan omaa pimeyttämme. Sanomme itsellemme: "Kumppanillani on jotain sanottavaa minusta. Ehkä hänen huomautuksessaan on jotain perää."

Vähitellen alamme hyväksyä olemuksemme koko täyteyden, sen pimeät ja valoisat puolet. Paranemisprosessin seuraava askel on ehkä vaikein: päätämme toimia sen tiedon pohjalta, jota saamme itsestämme ja kumppanistamme, ja ryhdymme kumppanimme parantajaksi. Toimimme vastoin vaistojamme, jotka yllyttävät meitä keskittymään omiin tarpeisiimme, ja keskitymme tietoisesti hänen tarpeisiinsa. Sitä varten meidän on ensin voitettava muutoksen pelkomme. Tullessamme kumppanimme tarpeita vastaan huomaamme hämmästykseksemme, että parantamalla kumppaniamme otamme hiljalleen käyttöön omaa kadonnutta itseämme. Otamme uudelleen käyttöön olemuksemme puolia, jotka on eristetty lapsuudessa.

Huomaamme, että saamme takaisin kykymme ajatella ja tuntea, kykymme olla seksuaalisesti ja hengellisesti elinvoimaisia ja kykymme ilmaista itseämme luovilla tavoilla. Miettiessämme kaikkea mitä olemme oppineet huomaamme, että elämän tuskalliset tilanteet ovat todellisuudessa kasvumahdollisuuksia. Sen sijaan että suljemme tuskamme itsemme ulottumattomiin, kysymme itseltämme: "Mikä totuus yrittää tulla esiin juuri nyt? Mitä alkukantaisia tunteita kätkeytyy näiden surun, ahdistuksen ja turhautumisen tunteiden alle?"

Opimme, että niiden alla ovat tuska, raivo ja kuolemanpelko, ja että nämä tunteet ovat meille kaikille yhteisiä. Lopulta löydämme turvallisen ja kasvua edistävän tavan ilmaista näitä tunteitamme, emmekä anna niiden enää vaarantaa suhdettamme. Avioliittomme ainesosat, jotka ovat joskus olleet tiedostamattomia - pelot, viha, lapsuuden tarpeet, arkaainen tuska - tuodaan pintaan yksi kerrallaan, ensin hyväksymisen saamista varten ja lopulta ratkaistaviksi. Sitä mukaa kuin haavamme paranevat ja itsemme salatuimmat puolet tulevat tietoisuuteemme, meillä on uusi tunne sisäisestä eheydestämme ja kokonaisuudestamme. Avioliitto(avoliitto) on hengellinen polku, muttei pelkän hurmion polku. Pyrkimys tietoisemman liiton luomiseksi on enimmäkseen hyvin käytännöllistä ja päivittäistä ponnistelua.

(Tällaista. Mielestäni tässä on monenlaista näkemystä yhdessä paketissa pohdittavaksi meille kullekkin omille tahoillemme. Siinä määrin, että useammissa otteissa pyrimme ymmärtämään sitä, mitä tällä sanomalla tarkoitetaan käytännön läheisessä elämässämme.)