Kuulumisia

Tervehdys! Kuulin tässä lähipäivinä hyvän kommentin läheiseltä tuttavaltani juuri tämän kyseisen blogin suhteen. Se kommentti meni kutakuinkin näin. "Onhan sinulla omiakin ajatuksia" Olen otettu tästä palautteesta. =) Lähinnä tarkoitukseni onkin herättää ihmisiä itseään ajattelemaan näiden esimerkki kirjailijoiden näkemyksien kautta. Toisaaltaan miksi muuttaa jo toimivia kokonaisuuksia? Mielestäni on joka tapauksessa enemmän helpottavampaa kirjoittaa sellaisista näkemyksistä, jotka liikuttavat minua tällä hetkellä. Totta tieten sekin että näin ollen tämä kirjoitus puuha ei vie kaikkea vapaa aikaani. Muiden harrastusten ohella siis. Tietyllä tavalla saan enemmän liikkuma varaa näin toimiessani. Tässäpä tämä pienehkö tilitykseni =D

Polku rakkauteen

Tähän seuraavaan olen koonnut otteita Deepak Chopran opuksesta polku rakkauteen. Toivon että tässä on jotain järkeä heh.. se jää teidän pähkäiltäväksenne. Seuraavassa otteita kirjasta polku rakkauteen.

Polku rakkauteen selvittää suunnattoman erehdyksen , jonka miljoonat ihmiset tekevät- harhaluulon, että joku tulee "tuolta jostain" ja antaa sinulle jotain mitä sinulla ei vielä ole. Kun todella löydät rakkauden löydät itsesi. Polulle lähtemistä voi lykätä; voit menettää uskon siihen tai jopa epäillä, onko rakkautta olemassakaan, mutta mikään siitä ei ole pysyvää; vain polku on. Epäily heijastaa aikaan ja paikkaan sidottua egoa; rakkaus heijastaa Jumalaa, elämän ikuista jumalallista ydintä. Perimmäinen lupaus rakkauden polulla on se, että saat kulkea sellaisen totuuden valossa, joka ylittää kaikki mielesi tällä hetkellä tuntemat totuudet.

Henkisesti sana oleminen viittaa sielun tilaan, ja tätä tilaa pari oppii vaalimaan antautumisella, joka on avainsana jokaisessa henkisessä suhteessa. Antautumisen kautta egon tarpeet, jotka voivat olla tavattoman itsekkäitä ja rakkaudettomia, muuntuvat todelliseksi hengen tarpeeksi, joka on aina sama - tarve kasvaa. Kasvun myötä vaihdamme pinnalliset, epäaidot tunteet syviin, todellisiin tunteisiin, myötätuntoon, luottamukseen, antaumukseen ja palvelualttiuteen, joista tulee uusi todellisuutemme. Sellainen avioliitto on pyhä; se ei voi koskaan horjua, koska se perustuu jumalalliselle pohjalle. Sellainen liitto on myös viaton, koska osapuolten ainoa motiivi on rakastaa ja palvella toinen toistaan.

Antautumisen lopullinen hedelmä on hurmio; kun pystyt luopumaan itsekkäästä takertumisesta ja luotat siihen, että rakkaus on todella luontosi ytimessä, sinut valtaa täydellinen rauha. Tällöin voit aistia keskellä sydäntäsi suloisen lempeyden siemenen, josta voit kärsivällisyydellä ja antaumuksella kasvattaa korkeimman mahdollisen ilon, ekstaasin. Vaikka rakkaus onkin meille kaikille tärkeä asia, harvat meistä voinevat kieltää, etteikö rakkaus olisi kriisissä - sen syvempää kriisiä ei olekaan. Joko rakkaus ei ole tarpeeksi mahtava voima pelastamaan meidät pimeältä luonnoltamme tai sitten on tapahtunut jotain, mikä kääntää meidät pois rakkaudesta. Ehkä rakkaus ei koskaan ole ollutkaan ratkaisu, jota me olemme etsineet.

Mikä tahansa näistä mahdollisuuksista voisi olla totta. Mutta jos näin on, ihmisen osa on todella murheelline. Sigmund Freud maalasi viimeisessä teoksessaan merkittävässä sellaisessa Ahdistava kulttuurimme armottoman rakkauden kuvan ihmisluonnosta. Hän väitti, että ihmisten päävaikuttimena on seksuaalisen tyydytyksen vietti, jota yhteiskunta kykenee töin tuskin hillitsemään. Ihmiset syntyvät nauttimaan sadistisesti vihamiestensä ahdingosta, käyttävät häikäilemättömästi väkivaltaa saaadakseen rahaa, valtaa seksiä ja vain ylemmältät aholta tulevan rangaistuksen uhka pitää meidät joten kuten aisoissa. Missä rakkaus on tässä kaikessa?

Freudin synkän näkemyksen vastaisesti Veda-teksteissä sanotaan, että meillä on paljon luonnollisempaa luoda rakkaudesta kuin rakkaudettomuudesta. Aineen naamio kätkee todellisen luontomme, joka on puhdasta tietoisuutta, puhdasta henkeä, puhdasta luovuutta. Todellisuus virtaa meistä kuten valo nuotiosta, ja voimme valita säteilemmekö rakkautta vai rakkaudettomuutta. Kun ihminen todella rakastuu, myös hänen tietoisuutensa muuttuu-. jokainen tuntee hurmion ja autuuden tunteet, jotka tekevät romanttisesta rakkaudesta niin suloisen. Mutta tajutakseen rakkauden sen koko laajuudessaan on oltava valmis muuttamaan perusteellisesti tietoisuuttaan.

Kun koet itsesi hengeksi, et enää pelkästään tunne rakkautta- vaan olet rakkaus. Henkisessä mielessä on täysin luonnollista olla rakkaus. Luonnotonta on rakkauden hylkääminen.

Hengen kokemiseen perustuva rakkaus mahdollistaa sen, että voimme palata todelliseen luontoomme ja heittää syrjään rakkaudettoman käyttäytymisemme kuin pahan ja hyvin pitkän unen. Emily Dickinsonin surumielisessä runossa on kuitenkin selvä totuus: Joskus sydämestään Harvoin sielustaan Tuskin koskaan koko olemuksestaan Harvat -rakastavat ollenkaan

Henkeen voi turvautua vain, jos seon todellinen sinulle. Toisin sanoen se on oltava sinä. Tätä juuri Veda-tekstit opettavat. Niissä ei rinnasteta henkeä niinkään "sieluun" kuin "itseen", jolla ei tarkoiteta ihmisen arkiminää tai itseä ajatuksineen, toiveineen, tarpeineen ja vietteineen, vaan korkeampaa Itseä, joka on hiljainen ja ikuinen. Koska sinun minäsi on täysin henkilökohtainen, se on myös täysin eristynyt ja erillään jokaisesta muusta minästä. Jos kuitenkin näkisit itsesi todella, et enää samastuisi tähän sattumanvaraiseen ja ränsistyneeseen käsitteeseen yksilölliseen minuuteesi. Todellisuudessa olet Itse, joka on luotu samasta hengestä kuin se, jota äärettömässä muodossaan kutsutaan Jumalaksi. Olet yksi kultahíppunen, johon verrattuna Jumala on kaikki olemassa oleva kulta, ja kuitenkin voit aivan oikeutetusti sanoa: "minä olen kultaa."

Tärkeää tässä on se, että Itse on todellinen kokemus. Se ei ole kaukana tavallisesta todellisuudesta oleva ihanne-jollaisena useimmat meistä kuvittelevat sielun-vaan yhtä lähellä meitä kuin hengitys.  Itse on rakkauden lähde, ja sen vuoksi todellisempi kuin rakkauden vastukset-viha, pelko, itsekkyys, epävarmuus ja epäluulo. Nämä tunteet olivat ne sittem miten yleisiä tahansa yhteiskunnassa, ovat ajallisia: ne syntyvät ajan myötä ja ne opitaan. Itse taas on vakaa, rauhallinen ja turvallinen; se tuntee vain rakkauden, koska se ei ole kokenut vain rakkautta. Kun olet tekemisissä toisen ihmisen kanssa, olet vapaa tuntemaan mitä tahansa tunteita, syvimmästä vihan tunteesta syvimpään rakkauden tunteeseen. Hän inhottaa sinua tai vetää sinua puoleensa; voit ilmaista torjuntaa tai hyväksyntää. Mutta Itsen tasolla kohtaamme toisen ihmisen rakkaudessa.

Veda perinteessä maailma jaettiin todellisuuteen ja harhaan. Harha. maya, koostuu tilapäisistä voimista ja tapahtumista. Todellisuus on sielun peili. Todellisuus muodostuu hengestä. Jokaiselle ihmiselle oli annettu tehtäväksi läpäistä harhan huntu ja löytää henki kaikesta. sama tehtävä on annettu myös meille. Mitä muuta parantava rukous on kuin onnistunut yritys poistaa ero sisäisen ja ulkoisen todellisuuden väliltä. Synkinkään pimeys ei sammuta koskaan valonkipinää. Tahtoisimme kaikki uskoa, että yksi pelastettu sielu voi auttaa pelastamaan toisen jopa hirvittävän pimeyden syvyyksistä. Jos se on totta, silloin rakkauden voima on niin suuri kuin henkiset opit meille kertovat.

Rakkautta odottaessa

Missä olen?

Tähän seuraavaan olen koonnut otteita kirjasta rakkautta odottaessa Iynla Vanzant kirjailijana.

On tärkeää todeta selvästi ja myötätuntoisesti, että onnen odottaminen ei ole huono asia. Sinä tai muut ihmiset eivät myöskään tee mitään väärää tuona aikana. Onnen odottaminen ei merkitse sitä, että olet taas sotkenut asiasi tai että joku toinen on tehnyt niin. Syvempi tietoisuus rakkaudesta itseäsi ja muita kohtaan kehittyy aina nopeimmin onnen odottamisen aikana. Tämän terapeuttisen ajanjakson aikana saat tilaisuuden tarkastella lähemmin uskomuksiasi, havaintojasi, ajatuksiasi ja käsityksiäsi rakkauden olemuksesta.

Kun olemme yksin, ilman kumppania, meillä on melko selkeä käsitys omista tunteistamme ja suhteestamme rakkauteen. Kun elämme suhteessa onnea odottaessa, näkemyksemme ei useinkaan ole yhtä yksinkertainen. Rakkaussuhteissa useimmat meistä joutuvat hämmennyksiin. Tämä johtuu siitä, että uskomuksemme ja ajatuksemme muuttuvat jatkuvasti uusien kokemustemme myötä. Joudumme pohtimaan, mitä tahdomme tehdä ja miksi? Mikä on oikea tapa toimia? Miksi edellinen juttu meni pieleen? jne. Nämä ovat melko tavallisia kysymyksiä onnea odottaessa. 

Loppu kevennykseksi tai syvennykseksi ajattelin lisätä tähän Walt Whitmanin runo pätkän joka on ollut itselläni mietinnässä aina aika ajoin.

Olen olemassa sellaisena kuin olen ja se riittää. jollei kukaan muu maailmassa ole tietoinen olen tyytyväinen. Yksi maailma on tietoinen ja se on minulle suurin minä itse. Ja saavunpa omieni tykö tänään, kymmen tuhannen tai sadantuhannen vuoden päästä suhtaudun siihen hilpeästi tai yhtä hilpeästi voin odottaa. Nauran sille mitä te kutsutte hajoamiseksi ja minä tunnen ajan runsauden.