Elävässä elämässä

Tuolla jossain on joku

Tässä seuraavassa on ote tai paremminkin dialogi, joka on kirjasta polku rakkauteen. Kirjailijalta nimeltä Deepak Chopra. Tämä  ote auttaa mielestäni meitä käsittämään rakkauden mysteerejä hieman selvemmin. Mikäli olemme vain avoimia emmekä takerru pieniin meitä kenties vaivaamiin yksityiskohtiin. Yksityiskohdilla tarkoitan sitä mahdollista tunnetta kun ihminen ajattelee nojaten omiin uskomuksiin joistain tekstien kohdista että "eihän se nyt noin voi olla. Tässä on pakko olla jotain mätää". Ymmärrän sen kyllä tietyin osin varsinkin mikäli oikeasti ihminen on vilpittömästi ottanut selkoa asioista useiden lähteiden kautta ja nojaa siinä mielessä tuohon uskomukseen. Vaan keskimäärin se mikä tarvitsee muutosta meissä on juuri se, mikä aiheuttaa meissä jonkinlaista vastustusta meidän sisäisessä järjestelmässä jotain uutta asiaa kohtaan. Seuraavassa kappaleessa alkaa kirjasta:

"Tiedän mitä sinä ajattelet", Delanay sanoi. "Pidät minua liian kranttuna, etkö pidäkin? Mutta en minä omasta mielestäni liikoja pyydä ei hänen tarvitse olla hemaiseva kaunotar eikä myöskään filosofian tohtori." "Sinulla on tietyt normit..." minä ehdotin jatkoksi. "Aivan oikein näen hänet pakettina. Jos koko paketti menettelee, pikkuseikoilla ei ole enää paljon merkitystä". "Olettaen että hän, kuka sitten lieneekään, pitää sinun paketistasi" minä sanoin Delanay nyökkäsi. Hän oli hämmästyttävän immuuni ironialle, ja tiesin että oli epäreilua kohdistaa sitä häneen. Hän todella halusi rakastua- se oli nyt hänen tärkein päämääränsä elämässä - ja koska Delanay oli onnistunut kaikissa muissa suunnitelmissaan, hänestä oli kovin turhauttavaa nähdä, miten saavuttamattomaksi tämä päämäärä oli osoittautumassa.

Olimme olleet yhtäaikaa harjoittelemassa  erikoistumista varten samassa sairaalassa Bostonissa, ja myöhemmin kuutamourakoineet eräässä esikaupungissa itsellemme lisäansiota samalla ensiapuasemalla. Nyt hän oli toiminut viisitoista vuotta itsenäisenä sydäntautilääkärinä ja vasta nyt, 45-vuotiaana, Delaynaysta tuntui, että hänellä alkaisi olla aikaa etsiä itselleen kumppania. Hänen oli vaikea salata hämmennystään. "Luojan kiitos en ole niitä, jotka hylkäävät kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen vaimonsa jonkuin seksikkään parikymppisen tytönheilakan tähden", hän sanoi. "Minulle tämä on ensimmäinen yritys. Olen optimistinen ja kärsivällinen mutta.." "Mutta mitä?" minä kysyin. Delanay käänsi katseensa pois, kasvoillaan vienoinen epäilys. "En tiedä. Ehkä olen liian vanha" hän mutisi. "Tai liian vaativainen" minä ehdotin. "Eikö seksikkyys ja nuoruus ole osa etsimääsi pakettia? ole rehellinen."

Hän kohautti nolona olkapäitään "Voihan sitä aina toivoa." Delanay  ja hänen uusin projektinsa saivat minut tuntemaan oloni yhtäkkiä epämukavaksi. Ja heti sen jälkeen minut valtasi suru. Minun oli pakko todeta, että kulttuurimme opettaa meille kovin vähän rakkaudesta. Olimme keskustelleet tunnin miehen "rakkauselämästä" emmekä olleet sivunneet mitään, mikä olisi edes etäisesti muistuttanut rakkautta. "Oletko sinä koskaan ollut rakastunut?" minä kysyin."Todella rakastunut, korviasi myöten?" Delanay näytti yllättyneeltä. Ilmeisesti hän ei ollut odottanut keskustelun muuttuvan näin henkilökohtaiseksi. Hän epäröi. "No jaa, enhän minä nyt aivan untuvikko ole näissä asioissa", sitten hän vasasi. "Minulla on ollut oikein herttaisia hetkiä, ja monet naiset haluaisivat seurustella kanssani." Minä nyökkäsin. "Kuule ei meidän tietenkään tarvitse puhua mitään sellaista mistä et tahdo puhua", sanoin hiljaa. "Mutta minusta näyttää siltä, että tunnet olevasi vähän eksyksissä."

 Hän jäykistyi, ja ymmärsin että hän alkaisi vetäytyä kuoreensa. Sanoin " Ei se ollut moite. On aivan luonnollista tuntea olevansa eksyksissä. Varsinkin jollet etsi sitä oikeista paikoista." "Vihaan paikkoja joissa käyn", hän töksäytti tuohtuneena. "Baareja vai? kaikki vihaavat niitä paikkoja", minä sanoin. "Mutta en tarkoittanut sitä. Et etsi häntä itsestäsi. Siellä hän on, kenet sitten toivotkin löytäväsi." Delanay tuijotti minua ikään kuin olisin langennut puhumaan paradoksein, mutta minä jatkoin painostusta. "Sinä olet saanut paljon aikaan elämässäsi, ja olet periaatteessa käyttänyt kaikissa tavoitteissasi samaa lähestymistapaa. Näet haasteen, kokoat voimavarasi, ja itseluottamuksesi auttaa sinuasaavuttamaan tavoitteesi. Eikö asia olekin niin?" Hän nyökkäsi "Jos haluaa saada aikaan jotain merkittävää, on otettava aina jonkinlainen riski", minä jatkoin," joten hankkeeseen sisältyy aina myös pelkoa. Mutta jos antaa pelolle vallan, ei ota koskaan mitään riskiä eikä myöskään saa aikaan mitään"

"Tarkoitatko, että minä pelkään rakastumista?" hän kysyi "Miksi sitten etsin kumppania?" "Ei en minä sitä tarkoita", minä vastasin "Mutta rakkaus ja pelko hipovat usein toisiaan, ja sinunlaisesi ihmiset, jotka ovat lähteneet toteuttamaan monia vaikeita hankkeita-sinä lähdit opiskelemaan lääketiedettä hyvin vähin varoin, aloitit oman praktiikan, keräsit rahaa laajentaaksesi toimintaasi ja tehdäksesi jotain uutta- sellaisten ihmisten on opittava pitämään pelko loitolla. Eikä pelko vaan myös epävarmuus, hämmennys, epätoivo, toivottomuus- itse asiassa kaikkein tavallisimmat inhimilliset heikkoudet. On äärettömän tärkeää pitää heikkoutensa poissa näkyvistä, mikäli tahtoo päästä eteenpäin elämässä, mutta rakkaus vaatiikin päinvastaista."

Kuten ihmiset yleensä, Delanaykaan ei ollut koskaan pohtinut sisäisen maailmansa rakennetta, mutta jokainen ihminen rakentaa itseensä psykologisia lokeroita säilyäkseen hengissä. Sysäämme niihin kaikki epämiellyttävät piirteemme- salaiset pelkomme, heikkoutemme ja vikamme, syvän epävarmuutemme, uskomme, että olemme rumia tai muuten vain sellaisia, ettei kukaan voi rakastaa meitä. Jokaisella on sielussaan näitä pimeitä kammioita. Todellinen rakkaus on vaarallisempaa mitä valtaosa ihmisistä on valmis myöntämään. Se saa aikaan saman tukalan olon, kuin unissa joissa huomaat olevasi alasti julkisella paikalla. Jos rakastuminen vaatii meitä avaamaan itsensä kokonaan. Sellaisen itsensä alttiiksi asettaminen tekee mahdolliseksi aines nimeltä henki.

Henki on todellinen minämme, hyvän ja pahan, mieluisan ja epämieluisan, rakastettavan ja epärakastettavan tuolla puolen. Rakkaus paljastaa tämän todellisuuden ja siksi rakastuminen on siunattu tila. Monille se jää ainoaksi laatuaan koko heidänelinaikanaan. Romanttisen rakkauden henkisistä sävyistä ei voi erehtyä. Ensin tapahtuu valtava emotionaalinen avautuminen, vapautuminen. Ihmisen koko olemus virtaa kohti hänen rakastettuaan ikään kuin heillä olisi samat tunteet, samat mieltymyksen ja vastenmielisyyden kohteet, miltei sama hengitys. Riemun tulvan myötä kaikkoavat huolet ja ahdistus; hullaantumisen pilvi imaisee mielestä sellaiset joutavuudet kuin murheet rahasta, urasta tai ihmiskunnan kohtalosta.Ilman minkäänlaista henkistä taustaakin oleva ihminen on saanut rakastuessaan maistaa sielun suloisuutta. Kuten suuri persialainen runoilija on sanonut:

Kun rakkaus ensi kertaa maistoi
ihmisenä olemisen huulia,
se alkoi laulaa