Uskomusten ja piilositoumusten maailma

Näkemyksiä uskomuksista ja piilositoumuksista. Ja miksikö? Mielestäni näillä asioilla on oleellinen vaikutus siihen kuinka käyttäydymme ja kuinka suhtaudumme tilanteisiin läheisissä ihmissuhteissamme. Eli mitä tarkoitan uskomuksilla ja piilositoumuksilla. Mielestäni nämä ovat niitä seikkoja joita olemme oppineet omilta vanhemmiltamme, kasvattajiltamme/huolehtijoiltamme tai yms.. Tietenkin koulut, yhteisöt ja kaikki ihmiset ympärillämme vaikuttavat näihin seikkoihin. He taas ovat oppineet ne omilta venhemmiltaan, yhteisöiltään tai sen kaltaisilta henkilöiltä jne. Nämä ovat niitä asioita joita nyt emme vain ole erinäisistä syistä johtuen sen tarkemmin tiedostaneet.

Näitä uskomuksia ja piilositoumuksia voivat olla yleensä sellaiset seikat joihin vain vastaamme kuten "näin meillä se on aina hoidettu" ja "näin isäni sen aina vain teki" jne... Jostain syystä meillä on tapana hyväksyä tämänkaltaiset asiat sellaisenaan. Uskomus heijastuu aina siitä tunneyhteydestä joka meillä on tiettyyn asiaan sen tapahduttua. Joten mikäli samankaltaisia tilanteita tapahtuu tai on tulossa mielestämme tapahtumaan me heijastamme tuota aikaisemman kokemuksen mukaista tunnetta tuohon tapahtumaan. Esimerkiksi riitelyn aiheuttama konflikti aiheuttaa meille sellaisen tunteen että meidän on vetäydyttävä ja suojaudumme sisään kuoreemme. Tässä tapauksessa jää käsittelemättä sellaisia tunteita jotka pyrkivät sinussa esiin jotta voisit ne kohdata ja läpikäydä sekä vahvistua tuon läpityöstämisen kautta niin, että sinun ei välttämättä tarvitse enää käydä sitä läpi jatkossa niin voimakkaana.

Asiaa selkeyttääkseni tässä seuraavassa joka on otsikolla muutosvastarinta ja kukoistuksen vaisto. Eli tuolla otsikolla oleva  on ote kirjasta nimeltä kukoistavan johtamisen käsikirja. Kukoistavan johtamisen käsikirjan kirjailijoina toimivat Keijo Halinen & JP Jakonen. Niin mielestäni tässä seuraavassa on tämä sama asia kerrottuna hieman eri lähtökohdista ajateltuna.

Muutosvastarinta ja kukoistuksen vaisto

Aivan kuten aivomme, joiden riskinhallintamekanismi on esihistorialliselta ajalta, myös muutosvastarinnan immuunijärjestelmä tuottaa vasta-aineita, jotka suojaavat niin mammuttien hyökkäystä vastaan kuten henkilökohtaista kasvuakin vastaan. Mikä tahansa muutos pois nykytilasta on ahdistavaa. Niin kasvu kuin rappeutuminenkin ovat muutosta, joten molempia pyritään välttämään. Samalla eleellä, jolla pyyhimme tieltämme fyysiset vaarat ja henkiset homeostaasin uhkatekijät me poistamme myös itseltämme mahdollisuuden kasvaa ihmisenä. Vasta-aineet, joita mielemme valmistaa muutokse suojaksi ovat kuin negatiivista lannoitetta. Ne ehkäisevät kasvun, ja mielemme binäärisen logiikan mukaan niin on hyvä. Kaikki muutos on stressaavaa, ja tuolta sressiltä muutosvastarintajärjestelmä meitä suojaa.

Muutosvastarintaa voidaan tarkastella monella tavalla. Sille voidaan antaa erilaisia selitysmalleja, se voidaan palauttaa ihmisen aivojen toimintaan, ja se voidaan myös selittää normaalina osana ihmisen elämää. Oleellista kuitenkin on, psykologi Abraham Maslow'ta lainataksemme, aikooko ihminen tai hänen edustamansa yhteisö (organisaatio, yritys, ryhmä) olla kaikkea sitä mitä hän voisi olla. Sillä ellei varoitamme edelleen Maslow'n kaikuna ihminen tulee syvästi olemaan onneton. Tilanne ei olisi ongelmallinen, ellei ihmisessä olisi sisäänrakennettuna myös toista mekanismia: kukoistuksen vaistoa. Aristoteleen ajoista on tunnettu periaate, jota niin filosofia, uskonto kuin psykologiakin ovat vuorotellen pyrkineet artikuloimaan. Telos on yksi sen nimistä, suuntautuminen kohti tarkoitusta. 

Samoin intentio, joka alun perin merkitsee tarkoituksenmukaista kohti suuntautumista. Kristillisyydessä synnin käsitettä on tulkittu puolestaan harhautumisena tästä kohteesta tai maalista. Psykologiassa etenkin humanistinen ja positiivinen psykologia ovat niin ikään keskittyneet ihmisen tavoitteellisuuden ja voimavarojen kartoittamiseen. Yhteistä kaikille kuitenkin on tämä: ihminen on merkitystä elämälleen rakentava olento, joka pyrkii toteuttamaan kaiken - luonnon lailla - hänessä piilevänä olevat kehitysmahdollisuudet. Ihmisellä on vaisto kohti kukoistusta, omien voimavarojen täydellistämistä ja toteuttamista Ennen kuin ihminen on sosiaalinen, taloudellinen tai rationaalinen eläin, on hän kukoistukseen suuntautuva eläin. 

Tämä suuntautuminen kukoistusta kohti on toinen tapa sanoa  ihmisen olevan merkitystä rakentava olento. Merkityksen rakentaminen tarkoittaa kokemuksen raakamateriaalin muokkaamista jotain tarkoittavaksi, merkityksellisyyttä tarjoavaksi ja jostain kertovaksi heijastukseksi todellisuudesta. Tuo ihmiseen syvälle koodattu tarve, halu ja vaisto on meidän mukaamme yhtä perustavanlaatuinen ihmisenä olemiselle kuin sitä estävä muutosvastarinnan mekanismi. Ajatus maailmankaikkeudesta Kosmoksena, merkityksellisenä ja orgaanisena kokonaisuutena, on ollut ajattelun valtavirtaa suurimman osan ajattelevan ihmisen historiaa. Vasta viime vuosisatoina ja -kymmeninä käsitys Kosmoksesta on hiipunut. Filosofi Charles Taylorin mukaan olemme siirtyneet tarkoituksenmukaisesta kosmoksesta merkityksettömään maailmankaikkeuteen.

Aina ei ole ollut näin. Valtaosan ajatushistoriasta ihminen on nähnyt olevansa osa Kosmosta, mikrokosmos makrokosmoksessa, heijastus kokonaisuudesta, Jumalan kuva ja tarkoituksellinen palikka kosmisella pelilaudalla. Tässä tarkoituksellisuudessa on nähty olevan kaksi keskeistä kulku suuntaa, joille on eri perinteissä annettu eri nimiä. Yleinen periaate on kuitenkin sama: ihmiseen 

on sisäänrakennettuna kukoistuksen vaisto moninaisuuden noususta kohti Yhtä, ja toisaalta yhden laskeutumisesta kohti monta. Filosofi Ken Wilberin sanoin ihmisellä on vaisto viisauteen ja myötätuntoon. Yhdessä nuo kaksi voimaa sekä vievät meitä elämässämme eteenpäin, kohti muutosta ja todellisten voimavarojemme tutkimista, että auttavat meitä suhtautumaan tämänhetkiseen elämäämme ja olemukseemme lempeästi, ymmärtäen ja hyväksyen. 

Muutos omien kehitysmahdollisuuksien täyttämisenä vie meidät kukoistuksen äärelle. Kukoistus tarkoittaa, vegetatiivisen vertauskuvansa lailla, ihmisen kasvusyklissä tapahtuvaa ajoittaista kukkaan puhkeamista. Kaiken luonnon lailla ihmisellä on kyky nostaa esiin omat parhaat puolensa, ylittää omat rajansa ja näyttää maailmalle oma hyvyytensä, kauneutensa ja totuutensa yksinomaan itsen tähden. Kun ihminen toimii yhteydessä viisauteen ja myötätuntoon ja kun hän olemalla yhteydessä näihin voimiin tuntee olevansa osa merkityksellistä maailmankaikkeutta hän kukoistaa. Olemme huomanneet, että elämän tärkeimpiä kysymyksiö ovat "Mitä minä tahdon?" ja "Miten estän itseäni saavuttamasta sitä?" Mikäli tahdomme tietää mitä voisimme olla, on meidän ensin tiedettävä millaista on kun sitä ei ole. Molemmat kysymykset ovat yhtä antoisia kuin välttämättömiäkin.