Hei!
Olen tässä viikon mittaan pohdiskellut mietteitä häpeästä ja vaihtanut ajatuksia häpeän
kokemuksista ihmisten kanssa.
Häpeä
Kun keskustelen työssäni ihmisten kanssa esiintymisestä ja siihen liittyvistä peloista, niin hyvin usein häpeän tunne nousee sieltä taustalta esille. Tavalla tai toisella. Lähinnä siten, että on jokin selkeä korrelaatio, johonkin omaan kokemukseen, jossa on kokenut vahvasti esimerkiksi naurunalaiseksi joutumisen. Tietysti luonteenpiirre vähän määrittää myös sen, että minkälaisen tilanteen kokee häpeällisenä. Hyvin usein häpeä liitetään alastomuuteen. Kuitenkin voi kokea todeksi myös sen, että jos sanoo vaikka esitelmän aikana joitain sanoja väärin niin voi joutua myös naurun kohteeksi. Jälleen kerran korostan sitä yksilöllistä kykyä toipua erilaisista pettymyksistä. Tietysti myös sekin vaikuttaa toipumiseen, että millaisia työkaluja löytyy, jotta pääsee eheyttämään näitä kokemuksia. Itse suosin sitä menetelmää, jossa lähtee hiljalleen kohtaamaan näitä pelkoja. Turvallisessa ympäristössä, jossa tietää, että saa jo lähtökohtaisesti hyväksyntää sille omalle työlleen tai pelon tunteelle. Tietysti on olemassa erilaisia ryhmiä, jossa näitä voi käydä yhdessä läpi. Kaikki vain eivät ole niin sosiaalisia, että kokisivat ryhmät helposti lähestyttäväksi. Silloin suosittelen aina henkilökohtaista valmentajaa, joka osaa ohjata erilaisia metodeja avuksi.
Tietysti ryhmähenki on hyvä. Silloin saa vertaistukea. Kuitenkin omat haasteet on myös kohdattava, jottei ajaudu pelkästään ryhmien välillä kiertämään kehää. Hyvin usein kerrotaan, että tunteista puhuminen auttaa. Kuitenkin olen itse sitä mieltä, että keho vaatii toimintaa, varsinkin silloin jos tuo häpeän kokemus on ollut jollain tasolla enemmän sellainen kehollinen kokemus, eikä niinkään vaatteiden väriin, muotoon tai kokoon nojautuva käsite. Pohjimmiltaan häpeän kokemukset nojautuvat yhteiskunnallisiin normeihin tai näennäisiin normeihin, sillä varmasti on paikkakuntalaiseen hierarkiaan liittyviä erilaisuuksia tai eriarvoisuuksia. Liittyen häpeän kokemuksiin ylipäätään. Esimerkiksi silloin kun ajatellaan vanhemmuutta. Jos vanhemmuudessa tai tavassa, jolla lapsia kasvatetaan sisältyy paljon rajoituksia ja sääntöjä niin silloin voi tälle tietylle lapselle kasvaa paljon sisäisiä kytköksiä ja viitteitä häpeään. Mikäli lapsi kokee, ettei siellä kasvuympäristön rajoituksien viidakossa saa kokea vapautta toteuttaa itseään. Lähinnä siksi, ettei vanhemmuudessa välttämättä osata kiireen keskellä huomioida ja erottaa pahansuopaista käyttäytymistä, varsinkaan silloin kun lapsi leimataan voimakkaasti pahaksi. Eritoten silloin jos pelkästään käyttäytyminen on ollut epämiellyttävää. Mielestäni on tärkeää korostaa myös vanhemmuuden roolissa sitä, että puhutaan käyttäytymisestä, eikä ihmisestä. Silloin kun pohdimme pelkästään käyttäytymistä, osaamme arvostaa ihmisyyttä vaikka käytös voikin hetkittäin olla mielestämme vääränlainen.
Näin osaamme sen avulla kuitenkin pohjata argumenttimme todellisiin asioihin, joita on tapahtunut, eikä siten riidellä ihmisten kesken vaan osaamme neuvotella oikeista asioista. Tapahtuneista tunne sidoksista, jotka juontavat juurensa, jostain tietynlaisesta käyttäytymisen tavasta, joka on kohdennettu tietyllä tavalla. Tietysti se vaihtelee, kuinka erilaiset ihmiset osaavat käsitellä näitä kokemuksellisia sidoksia omiin tunteisiin, jotka voivat johtua sieltä tietyistä menneisyyden kokemuksista. Lähinnä siksi, että joku voi olla liian voimakkaasti latautunut vastaavissa tilanteissa, vaikkei se nykyinen tilanne ole niin uhkaava kuin, mitä aikaisempi vastaava kokemus oli tai antoi viitteitä. Tämä on mielestäni selkeä haaste silloin kun tahdomme oikeasti oppia tuntemaan toinen toisemme täällä yhteisössä paremmin. Yksi osa-alue, joka pitää myös tässä yhteydessä mainita voi olla se, että koulutustausta voi tuoda omanlaisen tekijän yhtälöön, jolla on soppansa pelissä, häpeän kokemuksissa. Mikäli on oikein vahva akateeminen tausta niin siten on voinut myös muodostua vahvat tunne sidokset itselle tärkeiksi asioissa, kokemuksien pohjalta, eikä silloin osaa välttämättä samastua sellaisen henkilön saappaisiin, joka tulee erilaisista kasvuolosuhteista.
Yksi käytännön esimerkki on vaikka taloudellinen asema perheessä tai siellä taustalla. Jos lapsi elää aina turvattua elämää taloudellisesti, kasvu olosuhteissa kuin myös aikuisuudessa niin silloin hänellä voi teettää suurta vaikeutta nähdä maailma sellaisen ihmisen silmin, joka ei ole aina saanut sitä taloudellista turvaa elämälleen. Tunnepuolen osalta nämä kaksi ihmistä elävät täysin erilaisessa maailmankuvassa. Mikä lääkkeeksi? Lääke on mielestäni siinä, että opettelee vain kuuntelemaan sitä toisen ihmisen tarinaa tai kuvausta hänen tilanteestaan. Keskeyttämättä tuota puheen sorinaa. Silloin voi kuunnella, mitään kommentoimatta, mitään tuomitsematta. Silloin voi ottaa sen kuuntelijan roolin. Häpeän kokemukset vähenee kun saa osaksi hyväksyntää sille kokemalleen tuskalle, eikä se tarkoita sääliä. Hyväksyntä auttaa kasvamaan kohti muutosta, johon tahtoo aikuisten oikeasti edetä. Siten voi edetä vahvasti kohti sitä unelmaa, jonka sisimmässään kantaa.
Laulut : : Kappaleet : : Songs
Hyvää vappua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti