Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

maanantai 20. toukokuuta 2019




Hei!


Oletko miettinyt esikuvien roolia ja niiden tärkeyttä? 

Videolla pieni kuvaus aiheeseen.



Esikuvat ja niiden merkitys







Tänään tulin kertomaan muutaman sanan esikuvista. Hyvin usein esikuvat, auttavat meitä kohtaamaan tuon sisäisen ahdistuksen ja juuri siksi heille annetaan tuo esikuva asema ja tästä syystä johtuen, he saavat niin suuren merkityksen ja arvon meidän elämässä. 

*

Kuitenkin myös näillä esikuvilla on ollut haastavia vaiheita heidän elämässään ja heistä tulee meidän esikuvia vasta sitten kun he ovat saavuttaneet jotain suurta ja merkityksellistä. Jotain sellaista, joka kiinnittää meidän huomion. Harvoin heillä on silti ollut, mitenkään helppo se heidän taival. Joten siinä mielessä on hyvä kytkeytyä meidän esikuviin, sitä kautta että myös me voimme saavuttaa tuon suuruuden, jonka he ovat saavuttaneet.

*

Silloin meillä on jalat maassa ja silloin meidän esikuvilla on jalat maassa. Ikään kuin. Tällainen pieni miete tähän väliin.  Mikäli koet, että näistä minun ajatuksista ja ideoista on sinulle hyötyä niin voimme kehittää myös yhteistyötä palvelujen puolella. Tarjoan asiakkaille erilaisia ratkaisuja hyvinvointiin liittyen. Ihmissuhde haasteisiin, tunnetyöskentely haasteisiin ja sitä kautta lähdetään työstämään ne siellä arjessa, yhdessä ja se miten tämä palvelu auttaa, niin pääasiassa helpottaa siellä tunnetyöskentelyn saralla ja tuo niitä avaimia sinne käytäntöön , sinne keskusteluihin ja kohtaamisiin ihmisten kanssa. 

*

Minut tavoittaa facebook sivujen kautta, youtube kanavalla pyörii näitä videoita. Instagram päivittyy aina aika-ajoin. Puhelimitse minut tavoittaa myös. Zemppi sun viikkoon. 

jarikenttamaa@gmail.com
040 748 3549


Facebook: Hyvinvointivalmennus / Jari Kenttämaa



English

Here is a similar topic with english version.




Hero's Journey





*


Songs:





*


Feel Free, be Well and we Meet again!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti